Algot Untolan tekijyys
Nimellä Algot Untola ei ole julkaistu yhtään teosta mutta silti voimme puhua hänen laajasta tuotannostaan. Algot Untolan (1868–1918) nimen vaihtelu alkoi hänen ollessa kolmekymmentävuotias. Tällöin sukunimi vaihtui Tietäväisestä Untolaksi ja kirjailijanuransa myötä entinen kansakoulunopettaja ja nykyinen toimittaja vaihtoi tekijännimeään jatkuvasti. Kirjailijantyön aloitti Irmari Rantamala teoksella Harhama (1909), joka sai myös samana vuonna jatko-osan Martva. Näiden lisäksi Rantamala nimellä julkaistiin kolme muuta teosta. Rantamala oli aatekirjailija, jonka tyyli oli vakavaa ja se sisälsi myös yhteiskuntakriittisiä kannanottoja. Hänen teoksensa on yleensä luokiteltu symbolistis-dekadenttiin kirjallisuuteen.
Hyvin erilaisena näyttäytyy tekijöistä Maiju Lassila, joka oli Untolan tekijännimistä suosituin. Maiju Lassila oli humoristinen ja realistinen kansankuvaaja, jonka esikoisteos Tulitikkuja lainaamassa (1910) oli aikansa täysosuma. Lassila nimellä julkaistiin yhteensä 20 proosa- ja draamateosta. Untola palaa vielä lähelle Rantamalaa tekijänimellä J.I. Vatanen, joka julkaisi yhden teoksen Avuttomia (1913). Se on kuvaus torpparien elämästä ja sisältää yhteiskunnallisesti kantaaottavan aateromaanin piirteitä. Näiden julkaisseiden nimien lisäksi Untola käytti myös julkaisemattomissa käsikirjoituksissa mm. nimiä Liisa Vatanen, V. Stenberg ja Aino Kerpola. Lehtiin kirjoittaessaan hän käytti yli neljääkymmentä nimimerkkiä kuten esim. Sureva, Agitaattori, Uutistoimisto.
Tekijyyden suhteen eniten problematiikkaa sisältyy Rantamalaan ja Lassilaan, sillä näitä nimiä Untola käytti kirjojensa lisäksi allekirjoituksena kirjeissään, joita hän lähetti kustantajilleen vuosina 1912–1917. Mielenkiintoinen seikka kustantajalle lähetetyissä kirjeissä on myös se, että Lassila ja Rantamala kirjoittivat niissä toistensa teoksista. Tehdessään näin he kirjoittivat toisistaan aina kolmannessa persoonassa. Lisäksi nämä kaksi nimeä esiintyvät henkilöinä eri teoksissa. Maiju Lassila on päähenkilö ja minäkertoja Lassilan teoksessa Rakkautta (1912) ja Irmari Rantamala vierailee, Maijun veljen, M. Lassilan kanssa ilotyttöjen luona käsikirjoituksessa Ville Sorsan romaani. Untolan tekijyysproblematiikka on jäänyt sivuun kirjallisuudentutkimuksessa, mutta joitakin arveluja siitä, miksi Untolalla oli niin monta eri tekijännimeä, on esitetty. Nimien moninaisuudelle on etsitty vastausta niin Untolan biografiasta kuin hänen persoonastaan, josta esiin on nostettu Untolan erakkomainen luonne. Yhtenä selityksenä Rantamala nimen vaihtumisesta Lassilaksi on nähty Harhaman saama murskakritiikki. Untola ei selittänyt koskaan itse syytä siihen, miksi käytti eri tekijännimiä.
Kirjallisuudentutkija Kaisa Kurikka tarkastelee Untolan nimipeliä lähtien liikkeelle Untolasta itsestään. Kurikan lähtökohta on se, että Untola sekoitti tietoisesti kirjallisuusinstituutiota käyttämällä eri tekijännimiä. Kurikka päätyy ajatukseen siitä, että Untolan tekijännimipeli oli taktista häirintää strategiseksi koettua tekijyys- ja kirjallisuusinstituutiota kohtaan. Kurikka näkee Untolan tekijyyspelin tavoitteena palauttaa kirjallisuus ja tekijyys takaisin maan päälle, korostamalla kirjojen kirjoittamista ansiomielessä ja rinnastamalla itsensä rehelliseen työtätekevään kansaan. Tätä keskustelua kävivät tekijännimistä nimenomaan Lassila ja Rantamala.
Untola kytkeytyy tekijännimiensä myötä sekä naispuolista että miespuolista tekijyyttä koskevaan diskurssiin. Kurikan mukaan Untolan naispuolisten tekijöiden kohdalla voidaan puhua pyrkimyksestä päästä itse valittuun ja tuotettuun marginaaliin, kun taas miespuolisen hänellä on suurempi liikkumavara, ja vaikka hän haluaisikin marginaaliin, ei hän miehenä, Algot Untolana sinne pääse. Miehenä Untola voi kuitenkin ikään kuin transsendentaalisesti ylittää ruumiinsa ja esiintyä naistekijänä. Hyvin harvoin tämä on hyväksyttyä toisinpäin ja mm. Pirkko Saisio palautettiin nopeasti paikalleen hänen julkaistuaan tekijännimellä Jukka Larsson.
Untola hävisi kuitenkin tekijännimipelinsä varsinkin yrittäessään erottaa historiallisen henkilönsä tekijännimistään. Elämän ja kirjoittamisen erottamisen suhteen ”elämä” kuitenkin voitti. Algot Untola vangittiin 13.4.1918 Irmari Rantamalan nimellä työmieheen kirjoitettujen artikkelien vuoksi. Hän kuoli myöhemmin hämärissä oloissa. Tässä kohden voi todeta, että olennaista tekijän (Untola) kuolin hetkellä on se, kuka oli puhunut (Rantamala).
Ks. Kurikka Kaisa, 2006, Liikkuva tekijyys. Maiju Lassilan Rakkautta tekijyyden tekstinä. Teoksessa Tekijyyden tekstit. Kurikka Kaisa ja Pynttäri Veli-Matti (toim.), s. 224–248; Kurikka Kaisa, 2004, Tekijyyttä lainaamassa. Algot Untola ja tekijyys. Teoksessa Laji, tekijä ja instituutio. Lahdelma Tuomo, Niemi-Pynttäri Risto, Outi Oja, Virtanen Keijo (toim.), s.151–171; Laitinen Kai, 1991, Suomen kirjallisuuden historia, s. 328–331