Edith Södergran - uusi nainen ja kieli

by Juha Matti Nikolai Teppo last modified Apr 15, 2008 11:53 AM

Uuden sukupolven airut oli suomenruotsalainen modernismi ja sitä johti Edith Södergran (1892–1923). Hänen esikoiskokoelmansa Runoja sain vuonna 1916 varsin vaihtelevan vastaanoton. Kokoelman riimitön, intensiivisesti kuvallinen visiorunous, jonka minä ei suostunut luopumaan minuudestaan, oli täysin poikkeavaa vallalla olevasta tyylistä. Södergranille kotoinen, läntinen, runebergiläinen traditio oli vieras ja hän ammensikin runokieleensä vaikutteita ennemmin venäläisestä futurismista sekä saksalaisesta formalismista.

 

Södergran toi suomalaiseen ja skandinaaviseen lyriikkaan ensimmäiset merkit ilmaisukielen vallankumouksesta, joka oli tapahtumassa eurooppalaisessa runoudessa. Hän ei kuitenkaan ollut minkään koulukunnan jäljittelijä vaan ylpeä ja raju avantgardisti, joka toimi ruotsinkielisen lyriikan uranuurtajana. Södergranin työ tapahtui yhtäaikaisesti nuoren Ezra Poudin ja T.S. Eliotin, Majakovskin ja myöhäisvaiheen Rilken kanssa.

 

Södergranin lyriikassa runoon astuu oikeastaan ensi kertaa uusi itsevarma nainen, joka ei asetu vanhoihin rooleihin eikä vastaan niitä odotuksia, joita naiselle yleensä asetetaan. Hänen lyriikassaan miesten ehdoilla naiselle tarjottu rakkaus koituu naisen tuhoksi, koska hän ei itse saa siitä mitään itselleen. Södergranille yksilöllisyys tarkoittaa nimenomaan naisena olemista ja nainen voi muuttaa omilla valinnoillaan naisena olemisensa eli määrätä yksilöllisyydestään. Miehiltä tulevat naisen määritteet ovat yksinomaan kielteisiä ja ne näyttäytyvät naiselle hedelmättöminä ja tuhoisina.

 

Södergran leikittelee runoissaan erilaisilla naisidentiteeteillä ja korostaa samalla, että naisen ja miehen on mahdotonta kohdata eroottisesti. Naiselle nämä kohtaamiset ja mies merkitsevät aina uhkaa menettää minuutensa. Runossaan ”Dagen Svalnar” (Dikter) mies herättää naisen orastavan eroottisuuden ja ottaessaan vastaan miehen rakkauden nainen menettää oman itsenäisyytensä. Alamaiseksi jäänyt nainen kysyy itseltään: ”Var är mitt klingande jungfruskratt, min kvinnofrihet med högburet huvud?” (”Missä nyt on minun helisevä tytönnauruni, missä pystypäinen naisenvapauteni?”) Runon loppuun sisältyy kuitenkin lupaus uuden, voimakkaamman minuuden löytämisestä tiedostamisen kautta. Siinä miehen vieroksuma naiseus hahmottuu naiselle kielikuvana kypsästä hedelmästä ja syvästä hallitsemattomasta merestä: ”Du sökte en blomma/ och fann en frukt./ Du sökte en källa/ och fann et hav./ Du sökte en kvinna/ och fann en själ - / du är besviken.” (”Sinä etsit kukkaa/ ja löysit hedelmän./ Sinä etsit lähdettä/ ja löysit meren./ Sinä etsit naista/ ja löysit sielun -/ olet pettynyt.”)

 

Södergranin runoissa nainen löytää oman identiteettinsä suhteessa toiseen naiseen ”siskoon”. Esikoiskokoelman runossa ”Soger” Södergran neuvoo siskon kääntymään kaipuussaan kohti minää ja kokoelman Rosenaltaret (1919) Fantastique-sarjassa on näkyvissä siskouteen liittyvät intohimot ja epäluulot. Vahvojen luovien naisten suhteen kuvaus opettaa kuinka säilyttää oma itsensä ja sen koskemattomuus sekä samalla myös toisen ja itsensä kunnioitus. Naiset, ”sisaret” tarjoavat ymmärrystä. Nainen vahvistaa minuuttaan samaistumalla muihin naisiin runossa ”Violetta skymmingar” (Dikter). Mies sysätään syrjään naisten yhteisöstä:

 

Mannen har icke kommit, har aldrig varit,

[skall aldrig bliv…

Mannen är en falsk spegel den solens dotter

[vredgad kastar mot klippväggen,

mannen är en lögn, den vita barn ej förstå,

mannen är en skämd frukt den stolta läppar

[försmå.

 

Mies ei ole sinne tullut, ei ollut, ei ole koskaan

[oleva…

Mies on vääristävä peili jonka auringon tytär

[heittää vihastuneena vuorenkylkeen,

mies on valhe jota valkea lapsi ei ymmärrä,

mies on pilaantunut hedelmä jota ylpeät

[huulet halveksivat.

 

Södergran rakensi koko lyhyeksi jääneen kirjailijauransa aikana naisminää, joka hahmottaa ristiriitaista naisena olemistaan. Hänen runoutensa nivoo yhteen aikansa naisproblematiikan langat. Södergran sai paljon vaikutteita ikätovereiltaan, aikansa ekspressionistisilta ja venäläisiltä avantgardistisilta naisrunoilijoilta, jotka kaikki korostivat naisen itsetunnon kohottamisen tärkeyttä ja oikeutta omaan eroottiseen kokemiseen. Naisen minäkokemus vaatii vapautta ja voimavaroja. Södergran kuvasi naiseuden vierauden tunteena ja vankilana, mutta vankeus voitiin kääntää myös voitoksi: ”Jag är den befallande styrkan. Var finnas de som följa mig?/ - - Jag följer ingen lag. Jag är lag i mig själv./ Jag är människan som tager.” (“Olen käskevä voima. Missä ovat seuraajani?/ - - En noudata lakeja. Olen laki itsessäni./ Olen ihminen joka ottaa.”) Runo ”Makt” (”Mahti”) kokoelmasta Framtidens skugga (1920).

 

Ks. Laitinen Kai, 1991, Suomen kirjallisuuden historia, s. 350–353; Suomen kirjallisuushistoria 2, 1999, Lea Rojola (toim.), s. 164, 196–197

 

Runojen suomennokset: ”Dagen Svalnar”, ”Violetta skymmingar” -> Pentti Saaritsa; ”Makt” -> Aale Tynni