Marja-Liisa Vartio ja uusi proosa

by Juha Matti Nikolai Teppo last modified Oct 01, 2017 01:41 PM

Marja- Liisa Vartio (1924–1966) uudisti suomalaisen proosan kerrontaa tuomalla kertojakeskeisyyden sijaan esiin henkilöhahmojen ääntä sekä dialogeja. Hänen olivat linnut (1967) on romaani, jossa dialogi nousee esiin uudella tavalla. Löysältä jaarittelulta vaikuttava keskustelu seuraa tarkasti henkilöiden psyykeä ja mielenliikkeitä, ja paljastaa heidän dramaattisen elämäntilanteensa.

Henkilön äänen keskeinen asema tulee ilmi Vartion ensimmäisestä romaanista lähtien. Se on sitten kevät (1957) romaanin nimi on puneenomainen ilmaus, joka ilmaisee surua. Vartio horjutti kertojakeskeistä proosaa ns. eläytymisesityksen eli vapaan epäsuoran kerronnan avulla. Kertojan puheeseen tunkeutuu henkilöiden ääntä, ilmaisuja ja sanavalintoja, eikä niitä merkitä lainausmerkein.

Keskustelevien naisten esittämisessä Vartio jatkaa Maria Jotunin pyrkimyksiä, mutta tiivistetyn ilmaisun sijaan Vartion dialogit vaikuttavat kevyeltä jutustelulta.  Hänen olivat linnut -romaanissa kaksi toisistaan riippuvaista naista, ruustinna ja apulainen, käyvät arkisia kiistojaan joutavilta vaikuttavista aiheista. Dialogit vaikuttavat editoimattomilta, niistä ei ole otettu löysiä pois, vaan ne on laitettu välittämään henkilöiden mielen liikkeitä.

Vartion modernistinen dialogi uudistaa proosaa tekemällä joutavalta vaikuttavaa dialogia lukemisen arvoiseksi.

Ruustinnan ja hänen apulaisensa valtasuhteet, traumaattiset kokemukset ja läheisriippuvuus ohjaavat heidän turhalta vaikuttavaa keskusteluaan. Heidän jatkuva kiistelynsä ja negatiiviselta vaikuttava valitus paljastavat lukijalle sen, mitä he toivovat ja odottavat toiselta.

 Hänen olivat linnut -nimi viittaa täytettyjen lintujen kokoelmaan, joka on ruustinnan vaalima perintö ajalta, jolloin kaikki oli paremmin. Ruustinna puhuu, neuroottisen toistamispakon vallassa, pääasiassa näistä linnuista ja komentaa apulaistaan alituiseen tuulettamaan niitä.

Ruustinna oli papin puoliso, arvostetussa asemassa ja puolisona papilla, jonka intohimo oli linnustus ja lintujen täyttäminen. Linnut oli pelastettu pappilan tulipalosta - kirkonkirjojen ja muun korvaamattoman sijaan, koska ruustinna oli niin määrännyt. Nyt hän on vanhus ja elää täytettyjen lintujen keskellä harhoissaan, koukussa vahvoihin lääkkeisiin, ja apulainen on hänelle ainoa side todellisuuteen.

Joutavan oloinen kiistely on myös apulaisen, keski-ikäistyvän Alman tapa käsitellä omaa elämäntilannettaan. Hän on varakkaan talon tytär, mutta jätetty perinnöttömäksi. Haaveet avioliitosta tai itsenäisestä elämästä ovat tyssänneet, hän on jämähtänyt ruustinnan apulaiseksi. Katkerien muistojen ohessa hän elättelee kuitenkin toivoa että ruustinna antaisi hänelle enemmän valtaa ja itsenäisyyttä.

Naisten keskustelu Hänen olivat linnut -romaanissa perustuu siihen, että henkilöt tuntevat toisensa läpikotaisin. Tällaiset kahdestaan elävien ja vanhenevien ihmisten, puhetilanteet ovat Vartion romaanin ainesta: kumpikin tietää, mitä toinen tarkoittaa, jo siitä minkä aiheen toinen ottaa esiin. Alma ja ruustinna osaavat ennakoida toistensa puheita. Samalla he tunnistavat sen, mitä toinen tarkoittaa.  Pelkkien vivahteiden perusteella he tunnistavat taka-ajatukset. Joskus he provosoivat toista pelkkää pitkästyneisyyttään. Joskus he pyytävät ja vaativat toiselta apua, mutta kätkevät sen samaan kiistelyyn ja valitukseen.

Vartion romaaneja on pidetty yhtenä suomalaisen proosan modernismin rajapyykkinä yhdessä Veijo Meren romaanin Manillaköysi (1957) ja Antti Hyryn novellikokoelman Maantieltä hän lähti (1957) sekä romaanin Kevättä ja syksyä (1958) kanssa. 

Vartion elinaikana julkaistuista teoksista viimeiseksi jäi nuoresta rakkaudesta kertova Tunteet (1962), joka sisälsi riemukkaita yksityiskohtia ja kerronnan pasuttelua. Teos oli kuin alkusoitto kirjailijan kuoleman jälkeen postuumina julkaistulle romaanille Hänen olivat linnut (1967), joka avasi aivan uusi puolia Vartiosta niin ihmiskuvaajana kuin romaanin sommittelijana. Vartio valmisteli pitkään tätä ihmisen pirstoutumisesta kertovaa romaaniaan. Temaattisesti kyse on mielen ja maailmankuvan hajoamisesta, kokoavan tekijän hukkuessa henkilöiden alle. Hänen olivat linnut on huikeaa huumoria sisältävä kuvaus hupsahtaneesta ruustinnasta, äkeästä palvelijasta ja rovasti-vainajan sedältä peritystä lintukokoelmasta. Kerronnalliset ratkaisut ovat rohkeampia kuin esikoisromaanissa ja varsinkin tulipalokohtaus on virtuoosimainen.  

Vartion tapa kirjoittaa on myös modernistinen: editoimattomilta vaikuttavat dialogit on käsitelty erittäin tarkasti. Vartio kirjoitti kaikki romaaninsa kolmeen kertaan ja kehittyi tämän pitkäjänteisen työn myötä hyväksi oman tekstinsä lukijaksi. Romaanien ensimmäiset versiot hän kirjoitti yleensä nopeasti ja intensiivisesti, tämän jälkeen hän työskenteli erittäin tarkasti tekstin parissa. Vartio pystyi havaitsemaan valmistuvan tekstiversion rakenteelliset puutteet tai aukkokohdat ja lisäksi hyväksymään ne korjausta vaativiksi. Korjaukset hän teki nopeasti ja oivalluksella. Vartio pystyi hallitsemaan voimallisen, syöksähtelevän kirjoitusprosessinsa ja hänellä oli hyvä hahmotuskyky, hän ei koskaan kadottanut asiansa juonta tai kokonaishahmoa naiselliseen detaljirikkauteen vaan näki koko ajan olennaisen.

Vartion romaaneista ensimmäinen Se on sitten kevät (1957) alkaa rakkaustarinana, mutta se jäsentyy modernistisesti: tarina katkeaa alkuunsa kun nainen kuolee ja muuttuu miehen surusta ja kypsymisestä kertovaksi. Nykylukijat joutuvat peilaamaan romaania myös siihen, että Marja-Liisa Vartio ei ehtinyt elää montaa vuotta runoilija Paavo Haavikon puolisona. Eräät Haavikon vaikuttavimmista runoista on kirjoitettu tästä surusta.

Romaaneissaan Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö (1958) ja Kaikki naiset näkevät unia (1960) Vartio purkaa naisen yksilölliset kokemukset yleisiksi.

Vartion romaaneista ensimmäinen Se on sitten kevät (1957) alkaa rakkaustarinana, mutta se jäsentyy modernistisesti: tarina katkeaa alkuunsa kun nainen kuolee ja muuttuu miehen surusta ja kypsymisestä kertovaksi. Nykylukijat joutuvat peilaamaan romaania myös siihen, että Marja-Liisa Vartio ei ehtinyt elää montaa vuotta runoilija Paavo Haavikon puolisona. Eräät Haavikon vaikuttavimmista runoista on kirjoitettu tästä surusta.

Seuraavissa romaaneissaan Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö (1958) ja Kaikki naiset näkevät unia (1960) Vartio purkaa naisen yksilölliset kokemukset yleisiksi.

Suomen kirjallisuushistoria 3, 1999, Lassila Pertti (toim.), s. 68, 86, 182. SKS, ISBN 951-717-888-3, Dialogi kaunokirjallisuudessa 2013, Aino Koivisto ja Elise Nykänen (toim.) SKS, ISBN  978-952-222-455-2

teksti: Risto Niemi-Pynttäri