Tove Janssonin Muumilaakso
Sota-aika oli kirjallisuudessamme välitilaa, jolloin ilmestyi varsin vähän merkittävää kirjallisuutta. Sotavuosien jälkeen merkittävämmäksi ja kansainväliseen maineeseenkin noussut kirjailija oli suomenruotsalaisella puolella Tove Jansson (1914-). Jansson on yhdistänyt taitavasti sekä kirjailijan että kuvataiteilijan uran ja häntä on luonnehdittu Suomen omalaatuisimmaksi sadunkertojaksi Topeliuksen jälkeen. Jansson on kirjoittanut sekä aikuisten- että lastenkirjoja ja hänen suurin löytönsä on Muumiperhe ja Muumilaakso. Muumit ovat antaneet hänelle aiheen noin kymmeneen teokseen. Jansson loi Muumi-kirjoissaan uudenlaisen fantasia maailman, jossa ongelmat kukistetaan huumorilla. Hänen myötään lastenkirjallisuudesta poistui vähitellen sormella osoitteleva opettavaisuus.
Jansson kohosi Muumi-kirjoillaan kansainväliseen maineeseen. Muumien maailma koostuu mitä eriskummallisimmista ja hupaisista hahmoista, joiden luoma maailma viehättää lukijoita sen näennäisen kahtia jakautuneisuuden vuoksi. Toisaalta maailma on omalakinen, oikullinen ja kaikelle avoin ja toisaalta sen hahmot muistuttavat epäilyttävästi tuntemiamme ihmisiä sekä heidän luonteenpiirteitään. Osaltaan Muumilaakson kuvaus on unelmaa ihmisen vapaudesta, jatkuvasta lapsuuden kaltaisesta aurinkoisesta ja luonnonläheisestä idyllistä. Kuitenkin mentäessä henkilöiden ja henkilösuhteiden tasolle, paljastuu, että muumit toimivat kuten ihmiset ja omaavat samoja heikkouksia, joita heidän ei kuitenkaan tarvitse peitellä. Muumilaaksokaan ei siis ole vapaa elämän pitkiltä varjoilta.
Ensimmäiset Muumi-kirjat Småtrollen och den stora översvämmingen (1945) (Muumit ja suuri tuhotulva, 1991) ja Kometjakten (1946) (Muumipeikko ja pyrstötähti, 1955) ovat luettavissa sodan allegorioina. Muumien maailma syntyi heti sotien jälkeen ehkä pakopaikaksi ja vastakohdaksi ajan ankeudelle ja harmaudelle. Muumilaakson lempeää suvaitsevaisuutta tähdentävä filosofia tuntui kutsuvalta energiakriisien, ongelmalliseksi käyvän teknologian, saasteiden ja supervaltojen keskinäisen kilpailun ja epäluulon ilmapiirissä. Ensimmäisissä Muumi-kirjoissaan Jansson kuvaa sota-aikaa kotirintaman näkökulmasta. Myös muumiperhe joutuu jättämään kotinsa ulkoapäin tulevan uhkan vuoksi. Jansson aloittikin ensimmäisen muumikertomuksensa jo sotatalvena 1939, kun hän tunsi ajautuneensa kuvataiteilijana umpikujaan.
Myöhempien Muumi-kirjojen kohdalla kriitikot ovat panneet merkille joitakin tuntuvia muutoksia aiempaan. Myös Muumilaakson idylliin ilmaantuu säröjä ja kaikki ei voi jatkua ikuisesti suojattuna ja samanlaisena. Kai Laitinen toteaakin, että Janssonin mestarillisuus on nähtävissä siinä, että hän pystyy tasapainottamaan niin turvallisuutta synnyttävät kuin sitä uhkaavat elementit. Lisäksi hän pystyy tuomaan kuvauksiinsa sekä huumorin että lyriikan hohdetta, jotka säilyvät pitkään lukijan mielessä loppuvaikutelmana. Tärkeää osaa kirjojen tunnelman luojina näyttelevät myös vaihtuvat vuodenajat ja valaistukset sekä näiden läpi nähdyt muumimaailman paikat, ranta- ja merimaisemat, kalliot, aallot ja majakat.
Janssonin tie suomenkielisessä kirjallisuudessa ei ollut helppo. Hänen kirjojensa henkiset juuret ovat englantilaisessa fantasiaperinteessä ja suomalainen ilmasto ei kovinkaan hyvin lämmennyt anglosaksiselle fantasialle. Ensimmäiset Muumi-kirjat ilmestyivät ruotsinkielisinä samaan aikaan sekä Suomessa että Ruotsissa, mutta ensimmäinen suomenkielinen käännös ilmestyi vasta vuonna 1955. Päivi Heikkilä-Halttunen arvelee, että 1950-lukulainen Suomi ei ollut vielä valmis Muumi-kirjoissa piilevälle, yksilön vapautta korostavalle ajattelulle. Muumien läpimurto tapahtuikin oikeastaan vasta 1980–90-lukujen taiteessa työttömyyden, laman ja ahdistuksen aikaan. Pakopaikalle oli taas tarvetta.
Ks. Kirstinä Leena, 2000, Kirjallisuutemme lyhyt historia, s. 174; Laitinen Kai, 1991, Suomen kirjallisuuden historia, s. 451–453; Suomen kirjallisuushistoria 3, Lassila Pertti (toim.), s. 134, 144–145