Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Yleistä allegoriasta

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.58


Uskonnollisuus näkyi keskiaikana lähes kaikessa, myös siinä, että kaikkea näkyvää pidettiin jonkin tuonpuoleisen symbolina tai allegoriana. Edes ajattelu ei ollut käsitteellistä vaan sekin operoi vertauskuvin.

Vertauskuvien avulla kristinusko saattoi välittää aavistuksen jostain taivaallisesta, koska uskottiin että maallisissa kuvissa on aina salaista viestiä. Sama periaate mahdollisti antiikin kulttuurin välittymisen kristilliseen maailmaan; pakanallisen antiikin myytit eivät olleet synnillisiä, koska monien pakanallisten tarinoitten uskottiin olleen enteitä kristinuskosta.

Lisäksi allegorisuus ilmeni arkipäivän uskomuksissa. Tavallisetkin seikat olisivat olleet järjettömiä, ellei niihin olisi kätkeytynyt syvempiä merkityksiä. Kun kulkija kohtasi polulla käärmeen, niin sillä olisi suuri enteellinen merkitys. Ilmiöiden maailman takana ajateltiin olevan salaisen johdatuksen maailman.

Keskiaikaiset ihmiset elivät todellisuudessa, joka oli täynnä salaisia vihjeitä. Jumala saattoi puhutella ihmistä vaikka minkä seikan kautta. Tämä allegorinen maailma oli kaikkea muuta kuin johdonmukaisten vertauskuvien systeemi. Ei ollut lainkaan selvää, että polulla kohdattu käärme olisi edustanut saatanaa, se saattoi muistuttaa kulkijaa myös itsekunnioituksen hyveestä.

Ehkä kaunein todistuskappale tuosta allegorisesta todellisuudesta ovat myöhäiskeskiaikaisen taiteen värit. Ne eivät pyrkineet realistiseen sinisyyteen tai punaisuuteen, vaan värien valovoima johtui pyrkimyksestä välittää aavistus tuonpuoleisesta niiden avulla.

Allegorinen värien käyttö oli luonnollisesti osa uskonnollista taidetta, ja ennen kaikkea osa kirkkoja. Katedraaleja voi pitää täysin allegoriselle ilmaisulle rakentuvina kokonaistaideteoksina; niiden arkkitehtuuri, sijainti, maalaukset ja veistokset - kaikki kurkottivat ja viittasivat tuonpuoleiseen.

Keskiaikaisessa kirjallisuudessa teksti oli aina allegorista, kaikessa kirjoitetussa oli välttämättä jokin syvempi hengellinen tarkoitus.

Allegorinen symboliikka liittyi erityisesti runouteen, mutta näkyrunous toi sen esille erityisen selvästi. Yleisesti näyt (lat. imago, engl. vision) tunnetaan kristillisinä ilmestyksinä, kuten Hildegard von Bingenillä. Hovissa näky saattoi syntyä rakkaussuhteen tuloksena kuten sir Gawainin legendassa. Tämän lisäksi näky oli erityinen kirjallinen keino ilmaista henkiseksi koettua viisautta.

Ilmestyksistä ja ihmeellisistä näyistä kertovat tekstit eivät rajoittuneet vain kristillisiin hahmoihin, näyssä saattoi esiintyä pelkkä idea tai periaate. Näkyrunot olivat tällaisia, ne kertoivat, kuinka ilmestyksessä jokin prinsiippi ottaa naisen hahmon ja antaa viisautensa runoilijalle. Näkyrunot saattoivat kuvata Rouva Järjen, Rouva Filosofian tai Rouva Luonnon.

Kertomuksissa esiintyvät allegoriset henkilöhahmot, personifikaatiot ovat jo rutiinimaisemmin osana kertomusta. Tarinoissa esiintyviä henkilöitä saattoivat olla esimerkiksi Hyve, Pahe, Onni, Rakkaus, Kuolema. Allegorisissa kertomuksissa henkilöhahmoja ei esitetä ilmestyksinä, vaan ne palvelevat juoneen liittyvän moraalisen sanoman välittämistä.

Kertomusten allegorisuus ilmeni myös juonen rakenteessa; seikkailu, matka tai kadotetun rakastetun etsintä palvelivat myös hengellisiä tavoitteita. Juoni kertoo allegorisesti esimerkiksi hengellisen kehityksen vaiheista tai elämän tarkoituksen löytämisestä.