Filosofian Lohdutuksesta (ote)

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.58

Boethius De Consolatone Philosophiae

Kääntäen katseensa kokonaan minuun hän sanoi:

"Oletko sinä se sama mies, jota maitoni kerran ravitsi, ruokani elätti, kunnes saavutit täyden miehuutesi? Ja enkö koonnut sinulle sellaiset aseet, että ne yhä suojelisivat sinua kestävyydessään voittamattomina, ellet olisi heittänyt niitä menemään? Tunnetko minut? Miksi olet hiljaa? Oletko vaiennut häpeästä vai hämmennyksestä? Haluaisin uskoa sinun hävenneen, mutta olet, kuten huomaan, hämmennyksen vallassa."

Hän näki, etten ollut pelkästään hiljaa vaan kerrassaan puhekyvytön ja mykkä, ja laittoi lempeästi kätensä rinnalleni sanoen:

"Ei ole mitään vaaraa; hän potee unitautia, harhaantuneen mielen yleistä sairautta. Hän on unohtanut itsensä vähäksi aikaa. Hän palauttaa helposti asiat mieleensä, koska hän kieltämättä tunsi minut aikaisemmin. Jotta hän pystyisi tähän, käynpä tästä kuivaamaan hänen silmiään, jotka ovat kuolevaisten asioiden sumentamat."

Näin hän virkkoi, laskosti pukuaan ja pyyhki minun kyynelvirrasta märät silmäni. Sitten väistyi yö, tainnostila mennyt pois, ja silmiini palasi tuttu voima. Kuin luoteistuulen kootessa äkkiä myrskyn ja sadepilvet peittona taivaannavan, aurinko lymyää, eivät tähdet tule vielä taivahalle, mutt' alas maahan leviää yö. Jos pääsee pohjatuuli Aioloksen luolasta, pimeyttä ruoskimaan— se valon, päivän vapauttaa, arvaamatta aurinko leimuaa ja säkenöi, kummeksuvat silmät sätein pommittaa. Tähän tapaan alakulon pilvet hajosivat, imin itseeni valoa ja toivuin tunnistamaan parantajani kasvot.

Niinpä kun kiinnitin häneen vakavasti katseeni, näin hoitajani, jonka talossa olin nuoresta pitäen käynyt: Rouva Filosofian. Ja minä sanomaan:

"Miksi sinä, kaikkien hyveiden opettaja, olet laskeutunut korkealta taivaalliselta istuimeltasi tähän korpeen, johon minut on karkotettu? Et kai joutuaksesi minun kanssani perusteettomasti syytetyn penkille?"

Hän vastasi:

"Hylkäisinkö sinut, oppilaani? Enkö tekisi osuuttani työstäsi auttaen kantamaan taakkaa, josta olet saanut kärsiä vihatun nimeni tähden? Ei olisi oikein, että Filosofia jättäisi viattoman miehen tielle ilman seuraa. Ajatteles, pelkäisinkö, että minua itseäni syytettäisiin ja vapisisinko kauhusta, kun niin ennen näkemätön tapaus osuu kohdalle? Luuletko, että turmeltunut yhteisö on nyt ensi kertaa käynyt viisauden kimppuun? Eikö minun pitänyt ammoisinakin aikoina—ennen minun Platonini aikaa—taistella usein suurta taistelua ajattelemattomuutta ja typeryyttä vastaan?

Ja hänen aikanaan hänen opettajansa Sokrates peri minun avullani voiton vääryydellä aiheutetusta kuolemantuomiosta. Kun sitten epikurolaisten ja stoalaisten lauma ynnä muut yrittivät jokainen omasta puolestaan käydä ryöstämään tämän perintöä ja retuuttivat minua kuin saaliinosaa ikää, ja vaikka kuinka protestoin ja panin vastaan, he repivät rikki pukuni, jonka olin kutonut omin käsin, ja poistuivat paikalta uskoen saaneensa minusta kaiken - raastettuaan puvusta riekaleita. Koska he näyttivät kantavan jonkinmoisia tuntomerkkejä vaatetuksestani, joitakin heistä pidettiin asian oikeaa laitaa tietämättä minun palvelijoinani."

...

"Tiedän jo", hän virkkoi, "toisen, perin vakavan syyn sairauteesi. Olet lakannut tietämästä, mikä itse olet. Niinpä ymmärrän täysin, miksi olet sairas ja miten sinä paranet. Sillä koska olet sekaisin unohdettuasi itsesi, murehdit sitä, että olet maanpaossa ja omaisuutesi menettänyt. Koska et tosiaankaan tiedä olevaisen tarkoitusta, pidät irstaita ja rikollisia ihmisiä voimakkaina ja onnellisina. Koska tosiaankin olet unohtanut, millainen hallinto pitää maailmasta huolta, arvelet näiden onnen vaihtelujen olevan kontrolloimattomia—kaikki nämä riittävät vallan erinomaisesti tuomaan paitsi sairautta myös kuoleman. Kiitän kuitenkin terveyden tuojaa siitä, ettei luonto ole vielä tyystin hylännyt sinua.

Paras käytettävissämme oleva terveytesi sytyke on todenmukainen käsitys maailman hallinnosta, se että uskot sen saavan selityksensä jumalaisesta järjestä eikä suinkaan sattumanvaraisista tapahtumista. Älä siis pelkää; jo tästä pienenpienestä kipinästä sinun elämänvoimasi hehkuu jälleen. Mutta vielä ei ole vahvojen lääkkeiden aika. Ihmismieli on tunnetusti sellainen, että kun se menettää oikeat käsitykset, sen on pakko omaksua väärät; näistä jälkimmäisistä nousee sitten mielenhämmennyksen sumu peittämään tuota oikeaa katsantoa. Koetan hetkisen vähentää tuota sumua hellävaraisin ja kohtuullisin lievennyskeinoin, niin että petollisten mielikuvien aiheuttama pimeys poistuisi ja sinä pystyisit tunnistamaan totuuden hehkuvan valon."

Tummien pilvien peitossa tähdet eivät valoa näkyviin päästä. Kun etelätuuli myrskyn tuo ja panee meren kuohumaan, aalto—äsken vielä kuulas, sees. päivän kirkkaan kaltainen— hetimiten saastess' on, kun pohja-sakka irtoaa, ja katsominen estyy. Puro, joka kaartelee ja soluu alas korkeuksista kukkulain—seisahtuu, edessä pato, kalliopaasi pudonnut!

Sinä myös, jos haluat kirkkaudessa, valossa nähdä totuuden ja kävellä suoraan, tietä, karkota ilot, samaten pelko karkota. Ja aja toivo pois, ettei tuska tulisi. Synkkä on mieli ja köysiin pantu, aina kun nämä hallitsevat.

- käännös Juhani Sarsila