Peltomiehen Näyt

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.58

Englantilaisen keskiajan kuuluisin näkyruno on Pietari Peltomiehen näyt (Piers Plowman), josta on kolme versiota. Teos on liitetty Willam Langandin (1330 - n. 1400) nimeen, mutta toiset tutkijat ovat väittäneet, että teos on koottu usean kirjoittajan kertomuksista.

Allegorinen Pietari Peltomies poikkeaa muista näkyrunojen päähenkilöistä siinä, että hän on tavallinen viljelijä. Hän ei ole kammiossaan näyn kohtaava mietiskelijä, ei hovirakkauden lumoama aatelinen, hän on vaatimattoman maalaispastorin vielä vaatimattomampi veli. Hänen kauttaan paljastetaan maallisen ahneuden ja kirkollisen rappion merkkejä. Samalla osoitetaan, kuinka luostarin liitettyä vaatimattomuuden hyvettä voidaan harjoittaa erityisen hyvin maatöiden alueella.

Peltomiehen hahmossa uskonto ottaa kansanomaisen muodon jo paljon ennen Lutheria. Teologian tuominen kansan tasolle on eräs teoksen keskeisistä kysymyksistä, ja sitä käsitellään teoksessa hyvinkin syvällisillä tasoilla. Esikuvana on Pyhän Hengen ruumiillistuminen Kristuksessa. Samalla tavalla teoksessa pyritään saattamaan teologinen oppi kansanomaiseksi, ja runouden tasolla pyritään saattamaan näkymätön maailma ymmärrettävien mielikuvien muotoon.

Runoelma kertoo ahneuden ja hyödyn tavoittelun vaaroista sekä ihmisen kuolemansynneistä. Peltomies tekee Tahtonsa johdattamana läpi allegorisia totuuden etsimismatkoja, matkat ovat eräänlaisia pyhiinvaelluksia Jumalan rakkauden tavoittamiseksi.

Teoksessa on allegorinen  hahmo nimeltä Tahto, joka tutustuu matkoillaan Hyviin töihin (Do-wel), Opiskeluun (Do-bet) ja Uskoon (Do-Best). Näistä ensimmäinen on aktiivinen, toinen mietiskelevä ja kolmas uskonnollinen. Kaikki ne ovat lopulta Kristuksen eri puolia.

Näkyjen myötä Tahto saa tutustua mietiskelyä, teologiaa ja mielikuvitusta edustaviin hahmoihin.Jälkimmäistä edustaa  mies nimeltään Ymaginatif  (Imagination). Hän osoittaa, että teologisesta tiedosta huolimatta oikeaa totuutta ei ole vielä löydetty. Vaikka hän onkin kohdannut erilaisia teoreettisen totuuden edustajia, hän ei ole ymmärtänyt heitä.

“Olen Ymaginatif, hän sanoi, vaikka asetun sairauteen tai terveyteen en ole koskaan katkera. Olen seurannut sinua uskollisesti neljäkymmentäviisi vuotta ja monia kertoja olen ohjannut sinua ajattelemaan omaa loppuasi, sitä kuinka monta vuotta on kulunut ja kuinka vähän on jäljellä; ja minä olen rohkaissut sinua tekemään parannusta huikentelevasta nuoruudestasi aina keski-ikään saakka, siltä varalta että voimasi ehtyvät vanhuudessasi etkä voi enää kestää köyhyyttä etkä jaksa katua etkä rukoilla: Jos ei vielä ensimmäisessä eikä toisessa, niin Kristus tulee näistä kolmannessa vaiheessa. Tee parannus vielä kun voit. Kurjuuden vaivat tai köyhyys ja tuskat ovat olleet sinulle jo usein siitä varoituksena.“

Keskiajan skolastiikassa mielikuvitus (lat. imaginatio) käsitettiin kyvyksi muodostaa aineetonta aineellisiksi kuviksi. Se viittasi mielikuvien ja järjen alueeseen, eikä niinkään haaveileviin mielikuviin.  Nämä kuvat voivat tehdä ihmiset onnellisiksi tai onnettomiksi, mutta koska ne ovat aineettomia, niillä ei ole fyysisiä seurauksia. Kuten edellisessä sitaatissa näkyy, Tahto ei ole vielä tehnyt aitoa kääntymystä. Siksi Ymaginatif antaa Tahdon nähdä unen jonka mielikuvien avulla tämä saattaa vahingoittumatta katsella aiempaa elämäänsä ja virheitään. Vasta tämän jälkeen Tahto oivaltaa muutoksen välttämättömyyden.

Ymaginatif osoittaa, että vain hyvät teot johtavat pelastukseen, ja siksi hän tutustuttaa Tahdon hahmoon nimeltä Dowell (Do-well). Tahto epäilee ja vastaa, että hyvät työt eivät yksin riitä, vaan lopultakin kaikki pelastus on kiinni armosta. Ymaginatif myöntää tämän ja sanoo, että hyvä työ ja armo voidaan yhdistää esimerkiksi runoudessa.

Runoilijoista puhuessaan Ymaginatif sanoo rukoilevansa heille armoa, he ovat usein taitavia mutta siunaus heiltä puuttuu. Tämän ajatuksen takana on käsitys runoudesta uskon palveluksessa.

Tällaisen runouden ei tule ilmaista oppia suoraan vaan konkreettisten kuvien kautta, joidenka luomiseksi tarvitaan teologisen opin lisäksi kykyä tehdä hyviä kuvia.

Kokonaisuudessaan Piers Plowmanin on sanottu antavan varsin hyviä välähdyksiä  arjen kurjuudesta niin  Lontoossa kuin läheisellä maaseudulla.