Ruusun Romaani

by Tero-Erik Sakari Tuomala last modified Jan 14, 2021 07:33 PM


Ranskalaisen sydänkeskiajan kuuluisin allegorinen runokertomus on Ruusun romaani (Roman de la Rose) se esittelee ruusun allegorian kautta hovirakkauden kaikki muodot. Ruusu on teoksessa naisen vertauskuva ja samalla konkreettisesti kuvattu kukka. Teoksessa on lähes 22 000  säettä, siitä n. 4000 on Guillaume de Lorris. Hän pysyi tavoittamattoman donnan palvonnass, ja teos jäi kesken v.1235. Jean Meung käsitteli aihetta päinvastaisella tavalla, satiirisena ja lihallisea. Ruusukaan ei pysynyt täysin naisen allegoriana, joukkoon liitettiin myös naisiksi pukeutuneet miehet.

Ruusu teoksen nimessä viittaa rakkauteen paitsi ruusu-symbolin, myös aikanaan yleisen latinankielisen palindromin myötä: ROSE -OSER -SERO - EROS (ruusu, kiintymys, tekeminen, lempi).

Ruusun romaani on uni, unien katsottiin tuolloin viittaavan todellisuuden kätkettyyn puoleen. Tuo uni tuntui ihanimmalta mitä kuvitella saattaa, se kertoi rakkaudesta joka oli nimeltään Ruusu.

Avausluvun otsikko kuuluu: “Kuinka Rakastaja nousee ylös aamulla, ompelee hihansa hopeaneulalla ja kulkee iloisena joen rannalla sekä pesee kasvonsa.“

Näin nuorukainen kuljeksii Elämän joen rantaa. Hän näkee tiukasti muurein suojatun puutarhan. Hän tarkastelee muuriin kuvattuja hahmoja, jotka on suljettu puutarhan ulkopuolelle. Hän tunnistaa siitä Saituuden, Ahneuden, Köyhyyden, Vanhuuden ja Surun.

Mahdollisuus päästä puutarhaan ilmaisee feodaalisen fantasian: Kutsu muurien ympäröimään, salaiseen puutarhaan ilmaisee feodaalisen fantasian. Hovielämä on kuin suljettu puutarha, kaikki huolet ja vaikeudet ovat sen muurien ulkopuolella ja hovielämän kaikki ilot sisäpuolella.Siksi puutarhan portinvartija on nimeltään Joutilaisuus.

Tämä viittaa raamatulliseen paratiisista karkoitukseen: Hiellä on sinun leipäsi ansaittava synnin hinta. Siksi Lorris nimesi  puutarhan vartijaksi Joutilaisuuden. Vartija kehottaa nuorukaista astumaan puutarhaan ja kertoo, että puutarhan omistaa Ilo, joka nauttii siellä elämästä ystäviensä kanssa.

Puutarhassa Rakastaja tapaa kaikenlaisia elämän miellyttävän puolen allegorisia hahmoja. Mutta henkilö nimeltä Rakkaus ei ole näyttäytynyt. Naisten joukossa on kuitenkin eräs, jonka “silmiä hän oli katsellut kauan ja läheltä“.

Näiden silmien kutsumana Rakastaja ajautuu lähteelle, jonka luona on varoitustaulu. Kyltissä kerrotaan, että tässä on lähde, johon Narkissos katsoi, ja rakastui kuvajaiseensa niin, että hukkui lähteeseen.

Rakastajaa pelottaa, mutta hän ei voi olla katsomatta lähteen pohjaan. Sieltä heijastuu katse ja niistä heijastuu koko puutarha. Puutarha näkyy muuten samana, mutta nyt rakastuneen silmien kautta.

Amor on alkanut ampua nuoliaan Rakastajaan, eikä hän ehdi poimimaan ruusua, vaan hänen on pakko suojautua Amorin hyökkäykseltä.

Ja Luonto, joka kantaa huolen

Kaikesta taivaan tällä puolen,

Pajaansa astui avaraan

Ja yksilöitä takomaan

Taas ryhtyi koko tarmollansa,

Jott’ aina säilyis laji, kansa.

Se yksilöitä valmistaa

Niin paljon, että kiinni saa

Ei Kuolo koko sarjaa, joskaan

Silt’ yksilöt ei säästy koskaan.



Vaan Kuolo vaik’ on armioton,

Sen kintereillä Luonto on:

Kun yksi kuoloon kupsahtaa

Niin toinen pakoon lupsahtaa.

Jos Kuolo isän tempaakin,

Jää poika, tytär, äitikin.

He pakenee, jää elohon

Siks kunnes heidän vuoro on.

(suom. Tyyni Haapanen-Tallgren)

Rakastaja ei voi saada haluamaansa noin vain. Lähestymistä estävät sellaiset neiti Ruusun palvelijattaret kuin Vaara, Häpeä, Pelko, Mustasukkaisuus ja Kateus.

Rakastaja tunkeutuu kuitenkin aidan läpi, mutta Vaara komentaa hänet pois hetkeä ennen kuin palvelija nimeltä "Olet-tervetullut" ehti ohjaamaan hänet ruusun luo. Tämä palvelijatar erotetaan lopullisesti.ja tilalle palkataan sellaisia hahmoja kuin Epäilys ja Sääli.

Rakastaja pyytää saada suudella Ruusua, ja samassa asiasta innostunut Venus - intohimoinen ja säännöistä piittaamaton hahmo - ottaa ohjat käsiinsä. Viattomuus niminen palvelijatar opastetaan hetkeksi sivuun, niin että Rakastaja saa suudeltua Ruusua.

Loppu on kuitenkin onneton, koska palvelijoista Häpeä kertoo kaiken neidon äidille. Äiti, jonka nimi on Ylpeys, hakee Ruusun pois ja sulkee neidon lopullisesti linnan torniin.Tähän kertomus loppuu, ennen kuin Jean Meung jatkaa sitä.

Teoksen loppuosa ei erityisemmin arvosta alkuosaa, mutta keskiaikaiseen tapaan Jean Meungin esittää, että hänet on näyssä kehoitettu tähän. Itse Lemmen Jumala vaati häntä kirjoittamaan teokselle todenmukaisen jatkon, koska rakkaus on paljon moninaisempi kuin teoksen alkuosa esittää.

Tarinaan ilmestyy uusi jumalatar, Natura, joka kehottaa Rakastajaa ahkeraan toimintaan vuoteessa. Rakkautta esitellään myös, lajin jatkumisen kannalta, Kuolema ajaa eläviä takaa mutta ei koskaan saa kaikkia kiinni ja näin elämä jatkuu.

Teoksen loppua pidettiin epäsiveellisenä, sitä vastaan hyökättiin mm. siksi että Meug halveksii tarinassaan naisia. Erityisesti Christina de Pisan käsitellessään naisten halveksuntaa Naisten kaupunki-teoksessa hän käy polemiikkia Meungia vastaan. Pisan syyttää tätä misogyniasta, naisvihasta, joka on ottanut avoimen seksuaalisuuden muodon. Meung puolestaan syytti de Pisaa siitä, että hänen naiskuvastaan puuttui Luonto ja ruumiillisuus.