Beatrice Ja Kirjoittaminen
Danten tiedetään palvoneen firenzeläistä kaunotarta, Bice -nimiseksi arveltua donnaa. Tälle hahmolle runoilija antoi uskonnollisen nimen Beatrice, “siunauksen antaja“.
Dante tapasi naisen vain kaksi kertaa, molemmat avioituivat eri suuntaan ja Bice kuoli jo 24-vuotiaana. Mutta hänestä kehittelemänsä Beatricen merkitys on valtava Danten koko henkiselle elämälle; Beatrice tuli merkitsemään kirjoittamisen, etsimisen ja uskon tarkoitusta.
Beatrice on Dantelle kaikkein keskeisin hahmo, vaikka sekä Bice että Dante olivat naimisissa tahoillaan. Kysymys onkin suhteesta, jonka tarkoituksena ei ollut avioliitto, vaan palvova ja jalostava rakkaus.
Danten isä lienee tehnyt ajan tavan mukaan avioliittosopimuksen kun hän oli vielä lapsi. Dante ei kuitenkaan asunut samassa talossa vaimonsa kanssa. Dante ei kirjoituksissaan mainitse virallista vaimoaan Gemma Donatisia.
Vita nuovan alussa yhdeksänvuotias Beatrice ilmestyy minä -hahmon eteen punaisessa asussa. Sitten esitellään kolme Beatricen ruumista hallitsevaa hengen tasoa (spiriti): elämän henki (sydämessä), luonnollinen henki (maksassa) ja eläimellinen henki (aivoissa). Samalla esitellään koko “uuden elämän“ vaiheet; ensin elämän henki, joka kertoo Rakkauden asettumisesta Beatriceen. Seuraavaksi tulee luonnollisuuden hengen myötä kyyneleet ja rakastaja, kunnes lopuksi kerrotaan rakkauden ja järjen ristiriidasta. Beatricen ensiesiintymisen kautta tuodaan jo esiin teoksen rakkausaihe, ja se esitellään tavalla, jonka voi yhtä hyvin liittää kirjoittamiseen.
UUSI TYYLI (stil nuovo)
Runoilijana Dante oli merkittävä tekijä jo Firenzessä. Uuden runotyylin edustajana (stilnovistina) hän kirjoitti kauniita säkeitä toscanan murteella.
Dante oli taitava kirjoittaja, mutta hänen ystävänsä Guido Cavalcantin (1240 - 1300) runous oli vielä hienompaa. Molemmat tavoittelivat uskonnollista kokemusta, joka mullistaisi myös itse kirjoittamisen kyvyn. Tämän voiman täytyi heidän mukaansa kätkeytyä naisen hahmoon ja tuon naisen herättämään rakkauteen. Naisen tuli olla kirjoittamista ohjaava henki. He halusivat löytää kirjoittamisen tavalla, jossa seksuaalinen halu ja uskonnollisesti ylevä kokemus rinnastuvat.
Dante kiteyttää oman kirjoittamisensa nimenomaan rakkauden tunteen tarkkailuksi:
"Olen muuan, joka tarkkaan
Kun lempi minut innoittaa, ja kuullen
Sisäistä sanelua, kirjoitan sen."(Kiirastuli XXIV 53 -55, suom. Elina Vaara)
Dante ja Cavalcanti kirjoittivat tavoittamattomasta rakkaudesta. He omaksuivat piirteitä sekä provencelaisesta rakkausrunosta että Franciskus Assisilaisen uskonnollisesta rakkausrunosta. He erottivat rakkauden sukupuolisuudesta ja muuttivat sen henkiseksi palvonnaksi.
Maallisen hovidonnan tilalle he löysivät enkelimäisen ja taivaallisen naishahmon; naisen, joka vaikutti taivasten valtakunnasta käsin. Tällainen donna on taiteellisen etsimisen välikappale. Hieman samaan tapaan kuin uskonnollisessa etsimisessä, tuo hahmo ei ole toinen ihminen vaan Jumalan edustaja.
Kirjoittaessaan runojensa “uudesta tyylistä“ Dante kiittää tämän lempeän ja hienon Beatricen vaikutusta sanoen "Amore sanan suloisuus johtuu tuon tunteen suloisuudesta." Beatrice ja rakkaus ovat siis avanneet Dantelle koko tuon sanan merkityksen.
Beatrice esiintyy läpi Danten tuotannon: ensi kerran hänet kuvataan Danten varhaisteoksessa Vita nuovassa, ja viimeisen kerran Commedian päättävässä Paratiisi-osassa.
Vita nuovan alussa Dante kirjoittaa jäljentävänsä “muistojensa kirjasta“ vain ne kokemukset, jotka toivat hänelle “uuden elämän“ Beatricen kohtaamisen myötä. Dante koki saaneensa uuden elämän näiden henkisten mullistusten myötä.
Beatrice Divina Commediassa on sekä hyvyyden että kauneuden edustaja, hänen kauttaan kirjoittajan tuli tavoittaa sekä eettinen että esteettinen ihanne.