Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Draamaa ja toripilailuja

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.58


Keskiaikaa on pitkään pidetty draaman rappion kautena. Toriesityksiä, kirkkorituaaleja, kansanjuhlia ja hovijonglöörien esityksiä pidettiin huonona draamana. Niistä puuttui klassisen draaman elementit, eli tragedian ja komedian ero sekä dialogin keskeinen asema.

Keskiaikaisessa draamassa oli spektaakkelimaisuutta; ihmeitä, temppuja, shokeeraavaa lavastusta. Dialogilla ei keskiaikaisissa näytelmissä ollut niin suurta merkitystä kuin laululla, saarnalla ja improvisaatiolla. 

Klassisessa draamassa ei sekoiteta tyylilajeja kuten esimerkiksi keskiaikaisessa draamassa tehtiin. Uskonnollisia aiheita käsiteltiin niissä yllättävän groteskisti, väkivaltaa ja julmaa pilkkaa kaihtamatta. Toki niitäkin hallitsivat uskonnolliset tunteet, mutta maallisissa draamoissa elivät rinnan mitä hartain uskonnollisuus ja maallisuus. Tätä ylevän ja arkisen rinnastumista on pidetty kehittymättömän draaman merkkinä. Myöhemmin klassisessa draamassa olisi pidetty täysin sopimattomana sisällyttää esimerkiksi opetuslasten kilpajuoksu Kristuksen ylösnousemuksesta kertovaan esitykseen. Opetuslapset juoksivat kilpaa Jeesuksen haudalle, se oli luonnollinen tapa ilmaista innostusta.

Raamatullisissa näytelmissä ylevän ja arkisen rinnastaminen oli teologisesti perusteltua. Ensinnäkin näytelmien tuli tehdä Raamattua ymmärrettäväksi kansalle. Mutta ehkä vieläkin tärkeämpi seikka liittyi tyyliin: Jeesuksen opetuksen mukaan arkiseen ja halveksittuun saattoi kätkeytyä mitä suurinta pyhyyttä. Siksi Kristus tai Neitsyt Maria esitettiin usein aivan tavallisena talonpoikana tai maalaisnaisena.


ARKINEN JA YLEVÄ RINNASTUVAT

Kirkollisilla juhlilla ja luonnon kiertoon liittyvillä vuotuisjuhlilla ei kansan silmissä ollut eroa. Elonkorjuujuhlat, kevään karnevaalit ja keskikesän juhlat sulautuivat kirkolliseen kalenteriin. Aikaa ajateltiin tuolloin kehämäisenä kiertoliikkeenä, se mukaili sekä Kristuksen elämän että luonnon vaiheita sekä toisti aina uudestaan sitä mitä oli jo tapahtunut.

Oli luonnollista, että kirkollisiin juhla-aikoihin liittyneet näytelmät olivat aiheiltaan uskonnollisia ja perustuivat Raamatun aiheisiin. Toisaalta keskiaikaisissa kansanjuhlissa oli vallalla karnevaalinen vapaus, jossa yleisön ja esittäjän välinen ero kumoutui: kevään hedelmällisyyttä juhlivat rituaalit, syksyn sadonkorjuujuhlat, laskiaisen karnevaalinäytelmät, joulun tienoon Hullujen Juhla ja Väärän Paavin päivä. Kaikki ne kertovat rikkaasta esityskulttuurista.

Kansanomaisesta keskiaikaisesta draamasta juontuvat myöhempi commedia del arte -improvisaatioteatteri, sekä narrit Shakespearen draamoissa.

Auerbach kuvaa mysteerinäytelmän aikakäsitystä ja tapaa rinnastaa ylevä ja arkinen:

“Tässä suuressa draamassa ovat mukana kaikki maailmanhistorian tapahtumat, ja kaikilla ihmiselämän niin ylhäisillä kuin alhaisillakin muodoilla  samoin kuin kaikilla tyylillisen ilmaisun ylhäisillä ja alhaisilla kerroksilla on siinä sekä moraalinen että esteettinen olemassaolon oikeutensa. Siksi ei olekaan syytä erottaa ylevää arkisesta, olivathan ne erottamattomasti yhtä jo Kristuksen elämässä ja kärsimyksessäkin; ei ole liioin mitään syytä pyrkiä ajan, paikan ja toiminnan ykseyteen, sillä on olemassa vain yksi paikka; maailma, vain yksi aika: nykyinen joka on aikojen alusta saakka joka-aikaista; ja on vain yksi ainoa toiminta: ihmisen lankeamus ja vapahdus.“

(Erik Auerbach: Mimesis, s.177 suom. Oili Suominen)