Liturginen Draama Ja Hölmöjen Juhla

Keskiaikainen kirkollinen draama syntyi kirkon sisätiloissa esitettävissä liturgisten draamojen myötä. Ne kuuluivat juhlajumalanpalvelukseen. Pääsiäisnäytelmistä ja joulunäytelmistä on 1000 –luvun jälkeen paljonkin tietoja. Aluksi ne olivat messun lisäksi dialogina laulettuja säkeistöjä eli trooppeja, joissa musiikki oli pitkään draamaa tärkeämpi.

Troopit olivat tässä yhteydessä eri äänten käymiä lauluja, pyhiä keskusteluja, jotka erityisesti joulun ja pääsiäisjuhlan yhteydessä laajenivat näytelmiksi. Pääsiäinen on juhlana luonteeltaan dramaattinen. Pääsiäisen kirkkodraamat olivat passioita, kärsimysnäytelmiä, sävyltään lyyristä, valituksen retoriikkaa.

Quem Quaeritis oli pääsiäisaamuna  kirkossa esitetty vuorolaulu enkelin ja kolmen Jeesuksen ruumista voitelemaan tulleen ’Marian’ kesken (Neitsyt Maria, Maria Magdaleena sekä Martta).Laulu huipentui  alttarilta eli Jeesuksen haudasta kuuluvaan  ilosanomaan:

"Hän ei ole täällä, hän on noussut ylös”.

Yllättäen myös hölmöjen juhla (ransk. fête des fouls) alkoi kirkonmenoista. Juhla oli opiskelijoiden ja alemman papiston tapa viettää erityisesti uutta vuotta ja loppiaista. Hölmöjen juhlan toinen nimitys oli aasin juhla, jota vietettiin sen aasin muistoksi joka auttoi Marian ja Jeesus- lapsen pakoon Egyptiin. Kirkko suhtautui varsin sekavasti hölmöjen juhliin, toisaalta aasin juhlaa oli alun perin vietetty juuri kirkossa. Juhlaan liittyi “aasin messu“, jossa messun jokaista osaa säesti aasin kiljahdus. Myöhemmin kun riehakkaissa juhlissa ahmittiin alttarilla ja esitettiin rivoja tansseja, ne pyrittiin kieltämään, silloin ne siirtyivät krouveihin. Juhlan idea kuitenkin säilyi, kirkollisia rituaaleja käännettiin ruumiilliselle tasolle.

Samalla tavalla kirkossa sallittiin “pääsiäisnauru“. Pitkän ja ankean paastokauden jälkeen pappi esitti noina päivinä saarnastuolista vitsejä herättääkseen seurakunnassa naurua ja muita “iloisen uudelleensyntymisen“ merkkejä.