Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Ritarirakkaus

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.58


Keskeisin tarinoiden aihe oli ritarirakkaus, eli hovi ja rakkausseikkailujen maailma. Jokaisella ritarilla on tavoitteena löytää ystävätär, amie. Kaikilla muilla paitsi askeetti Galahadilla, mystisellä, puhtaalla poikaritarilla.

Tarinoiden keskipisteenä on Artturin kuningatar ja hänen liehittelijänsä ja salainen rakastajansa Lancelot. Hän on kaksoishahmo, joka päivisin Galahadina on urhein ritari, mutta öisin Lancelotina, hän  hakeutuu kuningattaren kammioon jättäen veriläikän kädestään ja aiheuttaen skandaalin.

Naisten kautta välittyy hovielämän mielihyvä aistillisessa ja hienostuneessa muodossa. Kerronta tavoittaa tämän hienostuneisuuden, ns. charmin, joka on kehittynyt keskiaikana hoveissa. Ritarillisuuden ihanne on vaikuttanut voimakkaasti eurooppalaiseen miesihanteeseen, joka on syntynyt hovikulttuurissa. Kohtelias sosiaalinen vuorovaikutus ja naisten palveleminen eli kavaljeerikultti ovat historian myötä muuntuneet, mutta perusidea on pysynyt samana.

Siellä täällä teiden varsilla on nuoria naisia suremassa kaatunutta ritaria, tai naisia ahdistuneina etsimässä ritaria, joka ajaisi heidän asiaansa perinnön huijannutta ryöväriä vastaan.

Rakkausseikkailujen tarkoitus ei ole muualla kuin ritarillisuuden peilaamisessa. Naisilla on osansa toimia peilinä, sillä heidän kauttaan tapahtuu valinta. Mystiset rakkauteen valitut joutuvat ensin seikkailuihin ja löytävät sitten onnensa.

Seikkailut tapahtuvat selvästi sadun ja taian “olipa kerran“ -maailmassa. Ritarin hyve ei palvele todellisuutta, se on absoluuttinen ja riippumaton. Sillä ei ole enää edes ritarin itsekorostuksen merkitystä - ja tämä mullistaa ritarillisuuden täysin.

Tarinoissa ritarien seikkailuissa ei ole lainkaan käytännön tavoitteita. Seikkailut ovat keino, jossa ritarin kohtaloa koetellaan. Vaarojen houkuttavuudesta on toki kerrottu aina, mutta nyt seikkailuista tuli kokonaisen yhteiskuntaluokan päätehtävä.

Seikkailut ovat ritariromaaneissa vailla poliittisia syitä, ja vailla muitakaan järjellisiä syitä. Niillä ei ole yhteyttä oman aikansa sosiaaliseen todellisuuteen. Ne seuraavat toinen toistaan sadunhohtoisen magian maailmassa haasteiden ja koettelemusten tavoin.

Silti ritarien seikkailut poikkeavat jyrkästi modernista seikkailusta, joka on järjestyksen keskellä tapahtuva sattumus, arkiseen todellisuuteen nähden yksittäinen ja hallitsematon. Ritari toimi päinvastoin, hän toteutti järjestystä seikkailuissaan. Salaisen järjestyksen mukaan hänelle sattuu kaikenlaista. Hänen olemassaolonsa merkitys, miehuullisuus, on seikkailussa.

Ritari etsii seikkailua, mutta sen löytäminen ei johdu hänestä itsestään. Jos seikkailun kohtaa, se on merkki siitä, että ritari on mystisesti valittuna oikealla tiellä. Hänet on ennalta määrätty kulkemaan kohti ennalta määrättyä päämäärää.

Ja seikkailu toisensa perään on testiä ja vähittäistä valituksi eli oikeaksi ritariksi tulemista. Siksi seikkailuilla ei ole muuta keskinäistä yhteyttä kuin ritarin koe, ei psyykkisiä syitä, ei olosuhteita. Seikkailu on ritarin mahdollisuus todistaa jotain. Se on henkilökohtaisen täydellistymisen tie, jota kohtalo ohjaa.

Sekä ritariuteen ja rakkauteen valituksi tuleminen, vihkiytymisen ajatus, perustuu kristilliseen mystiikkaan. Todellisuudesta irtoaminen saa mallin sopimaan jokaiseen tilanteeseen, sadun tavoin se palvelee kuulijan omia odotuksia olla itse oman elämänsä valittu.