Ritarit

by Tero-Erik Sakari Tuomala last modified Apr 15, 2008 11:58 AM


Erityisesti varhaiskeskiaika merkitsee ritariuden ja siihen liittyvän miehisen identiteetin syntyä. Sotaisa maskuliinisuus ja herooinen tyyli liittyvät eurooppalaisessa kulttuurissa nimenomaan ritarilaitoksen luomaan miehekkyyden ihanteeseen.

Ennen varsinaisen armeijan kehittymistä sotaa kävivät pienet miesryhmät - näistä syntyivät ritarihyveet  ja herooisuuden ihanteet. Uskollisuus johtajalle oli korkein arvo, kunnia nousi elämää arvokkaammaksi ja hyvän nimen saadakseen ritarit uhrasivat usein henkensä. Ystävän kuolema oli ehdottomasti kostettava, verikosto oli tällaisten pienten ryhmien oikeuskäytäntö. Kuninkaaksi kutsutun johtajan tuli puolestaan lahjoittaa hyvät aseet ja olla rauhan aikaan mahdollisimman antelias miehilleen.

Ritareista kertovissa sankarilauluissa pyrittiin tarkoituksella luomaan mahdollisimman yksiulotteista henkilökuvaa. Kyse ei siitä ettei olisi osattu kuvata tai kertoa joustavammin, vaan kaavamaisuus oli tavoite. Kaoottisessa maailmassa kaavamaisuus palvelee kaipuuta järjestykseen. Sankarilaulujen taustalla on maailma, jossa sotia eivät julistaneet valtiot vaan erilaiset soturijoukot. Ritarit kävivät toistensa kimppuun mitä erilaisimmista syistä. Kertojan aktiivisen rajoittumisen läpi voi aavistaa kuinka uhkaava sankarilaulujen maailma oli.

Kansainvaellukset, sodat, rutto ja lukutaidon katoaminen; koko sivilisaation romahdus merkitsi henkisesti niukkaa aikaa. Julma ja mielivaltainen maailma oli kaaosta,  jota ei tuona aikana pystytty käsittelemään.

Vasta sydänkeskiajalla tästä varhaiskeskiajasta tehtiin sankariaika. Ritarilaitos luonut valtansa ja ritariarvonsa, niiden vaaliminen edellytti herooisia tarinoita. Sankareista kerrottiin ensin suullisissa lauluissa, sitten kirjallisesti ritariepiikassa. Tarinat olivat varsin sotaisia ja jäykkiä. Ne palvelivat ritarien militanttia etiikkaa - sen mukaisesti sepitettiin ihannoituja kohtaloita ja luotiin sankariaikaa.

Sankarilaulut kertovat heeroksista, vahvoista miehistä, jotka kestävät ja pystyvät hirvittäviin ponnistuksiin. Kaoottinen maailma tarvitsi sankarikseen voittamattomia taistelijoita. Sankarikuolema on toinen keskeinen piirre, siinä ylistämisen avulla tappio käännettiin voitoksi ja väkivaltaisesta kuolemasta tuli ritarillinen ihanne.

Hieman myöhemmin kehittyivät kevyet ja salaperäiset ritaritarinat; runoromaanit, joissa ritarit ratsastavat keväisissä metsissä, kohtaavat rakkausseikkailun, jonka itse kevään taika tuntuu lahjoittavan. Seikkailut tapahtuvat itsestään, nousevat suoraan maaperästä ihmeen tavoin vailla mitään syyn ja seurauksen järkevää selitystä.