Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Maskuliiniset Trubaduurit

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.58


Provenceen oli kehittynyt suotuisat olot hedelmällisen kulttuuripiirin syntymiseksi. Ritarilinnojen kulttuuri oli Etelä-Ranskassa välttynyt tuholta ja pahemmilta sodilta. Kaarle Suuri oli jakaessaan läänityksiä antanut Provencen seudun erityisesti laulajille ja soittajille.

Mutta elämää hallitsi sotilaskulttuuri, ritareilla ei ollut käytännön velvollisuutta arvostaa alempiaan, kuten vaimojaan tai sosiaalisesti alempia naisia. Siksi naiset olivat tavallisissa linnoissa aina alttiita impulsiiviselle hyväksikäytölle ja väkivallalle. Suhteet sukupuolten välillä oli säädelty, kuten kaikissa sotilas-yhteisöissä, oikeuttamalla miehen omistus naiseen voiman ja jatkuvien miesten keskeisten taistelujen kautta. Ensimmäinen trubaduuri ilmaisee selvästi tätä asennetta.

Ylimpään aateliin kuuluva Akvitanian herttua Vilhelm IX. Vilhelm IX oli rikas, komea ritari, sotaisa ja aggressiivinen naapurilinnojen valtiaita kohtaan. Poliittisesti hän toimi yleensä hyvin taitavasti, mutta lopulta hänen suurin yrityksensä päätyi katastrofiin. Vilhelm tuhosi kokonaisen armeijan ristiretkellä Palestiinaan, eikä päässyt edes Pyhälle Maalle asti.

Kaikesta sotaisuudestaan huolimatta Vilhelm harrasti lyriikkaa. Feodaaliset miehisyyden symbolit - miekka, valtiatar ja hyvä hevonen - kuuluivat tämän ritarin statukseen. Vilhelm osoitti olevansa mies hyödyntämällä runsaasti oikeuttaan alustalaisten vaimoihin ja tyttäriin.

Kuitenkin Vilhelmin tapa juhlia maskuliinisuutta oli enemmän leikillistä taistelua kuin suoraa alistamista, kuten seuraavista säkeistä voi päätellä:

"they call me mister sureshot

That's right, my little friend

will never have me for a night

Without wanting to have me again next day:

For in this craft - that's right,

I boast of it - i'm so expert

I could earn my bread by it..."

Seuraavat säkeet taas paljastavat taistelun ja lemmenleikin (joc d'amor) yhteyden. Seksuaalinen valtataistelu muutetaan siinä sanalliseksi kisailuksi ja näin taistelu muuttuu kevyen verbaaliseksi leikiksi. Samalla myös salaisesta kisailusta tulee julkisesti esitettävä laulu.

"She didn't help with her chiding:

"My Lord, kind of small, your dice

So i'll raise you double!"

But I shot back: "I wouldn't folf

If they gave me Montpellier!"

And I raised her game board some

With both my arms.

And when I'd lifted that board

The dice thickened:

And two were nice and square

And the third was loaded."

 (eng. Stephen G. Nicols)

Lemmenleikin ja sanaleikin lisäksi runosta voi aavistaa myös taistelutilanteen, jossa molemmat ottavat mittaa toisistaan. Tällainen edellytti kuitenkin tiettyä tasaveroisuutta, joka ei ollut mahdollista kuin hyvässä asemassa olevalle, temperamentikkaalle naiselle.

Tämän lisäksi tunnetaan myös maskuliinisia naisia. 

“Ajoittain kuulemme naisista, jotka erosivat vähän miehistä, temperamentiltaan ja tavoiltaan. Linnan rouva on tässä tapauksessa virago, voimakas ja intohimoinen nainen, joka käytti nuoruutensa fyysisiin harrastuksiin ja osallistui kaikkiin vaaroihin ja huveihin joihin ritaritkin"  

(Norbert Elias)


DE BORNIN POLIITTISET SATIIRIT

Trubaduurilyriikka oli myös aateliston ja prinssien taito, tunnetaan jopa 23 trubaduuriprinssiä. Prinssit eivät sentään esittäneet lauluja itse, he palkkasivat jonglöörin laulajakseen. Silti trubaduurin nimi oli kunniaksi hallitsijallekin. Yleisempää oli kuitenkin se, että trubaduurit olivat muuta hoviväkeä alempana. Siten alempikin saattoi trubaduurina kohota hovipiireihin.

Bertran De Born (k. 1215) oli ennenkaikkea soturi, mutta hän hankki arvostuksensa trubaduurina. De Born käsitteli poliittisia kysymyksiä sirventeeseissään eli satiirisissa lauluissaan.

Sirventeesien tehtävänä oli kohottaa linnan herran poliittista statusta samalla tavalla kuin chansojen tehtävänä oli kohottaa linnan rouvien sukupuolista statusta.

Sirventes on satiirinen laji, ainoa provencelaisessa lyriikassa, jossa avoimesti saattoi jäljitellä toista runoilijaa. Muuten trubaduurit pitivät halpana matkimisena jopa toisen käyttämän riimikaavan lainaamista. Toiselle kuuluvaa  riimiä saattoi hyödyntää vain satiirisesti.

Sirventeesien satiiri perustui henkilökohtaisiin etuihin, ei niinkään polittisiin periaatteisiin. Laulut käsittelivät joko linnanherran tai runoilijan vihamiehiä.

"Bertranilla oli ihmeellinen taito yllyttää kaikkia, niin ystäviä kuin vihollisia, ja siitä juuri näkyy, että sota on hänelle 'taidetta taiteen vuoksi' ja että hänen oma kannanottonsa on pikemminkin sattuman varassa kuin minkään kauas tähtäävän valtiollisen tai isänmaallisen ajatuksen tulos, niin kuin eräät historioitsijat arvelevat" 

(Tyyni Haapanen-Tallgren, Trubaduureja s.100)

De Bornille rakkaus oli sivuasia, sota oli hänelle ainoa arvokas elämänmuoto. Hän yllytti kaikkia sotaan, ja harvemmin mistään muusta syystä, kuin sotimisen vuoksi sinänsä:

"Rauha riemuton,

sotaan mieleen' on.

Muuta lakia

en ma tunnusta."

Dante sijoittaa de Bornin helvettiin, koska tämä oli yllyttänyt erään prinssin isäänsä vastaan. Se on Danten mukaan suuri rikos, koska se, joka erottaa pojan isästä, repii erilleen ne jotka ovat yhtä ruumista. Siksi de Born sai syntiensä mukaisen rangaistuksen.

"Tukasta kantoi päätä irtonaista

hän käsin niinkuin lyhtyä; se meihin

loi katsehen ja virkahti: "Voi mua!".

    (Dante, Helvetti XXVIII 121-123)

“Sota tekee itarat herrat anteliaiksi“ on de Born sanonut. Hän oli kuumaverinen soturi, jolle pidäkkeettömän vihan vastapuolena oli yhtä pidäkkeetön anteliaisuuden vaatimus. Sirventeeseissään hän usein vaati, että hovien kuuluu olla anteliaita ja runsaskätisiä laulajilleen ja ritareilleen. Be Born on sanonut, että “ikinä ei ole täydellinen se hovi, jossa ei lasketa leikkiä ja naureta. Hovi ilman anteliaisuutta on vain karsina paroneja varten.“