Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Matalan Ja Korkean Tyylin Vaihtelu

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.58


Villonin tyyli ei ole pelkästään alatyyliä, se muodostuu runollisten ja rahvaanomaisten elementtien jännitteestä.

Villon käyttää parodisesti suoraa puhetta, kuten edellisessä esimerkissä. Samalla on kuitenkin huomattava, että lipsahdukset ovat harkittuja - ovathan ne mittaan ja riimiin istutettuja. Villonin tyyliä luonnehtii tällainen jatkuva runollisuuden murtuminen. Temaattinen kehittely rikotaan jatkuvasti tarkoituksellisiin karkeuksiin ja arkipäiväisyyksiin.

Tyyliltään Villon pyrkii puheeseen, joka tulee suoraan siitä kielimaailmasta, jossa hän elää. Mutta vaikka köyhälistön kieli oli rikasta, se ei sellaisenaan ole vielä kirjallisesti taitavaa kieltä. Kaduilla koeteltu verbaali suvereenius, rento ja iskevä huumori ja  hävyttömyydet, on Villonilla kuitenkin taivutettu säännöllisen runon muotoon.  Villonin kieli täyttää täysin tuon ajan runouden muotovaatimukset, teksti on riimitettyä ja poljennoltaan virtuoosimaista. Näin hän yhdistää brutaalin sanaston ja korkean retoriikan. Villon välttää kuitenkin korkeakulttuurin abstraktioita, ikuisen uskollisuuden ja rakkauden muotoja. Hän käyttää säästeliäästi metaforia ja allegorioita, sen sijaan hän käyttää runsaasti latteita ja brutaaleja ilmauksia.

Muodoltaan Villonin runot ovat hovirunouden vaatimusten mukaisia. Lyhyet 8-säkeiset stanzat muodostavat säännöllisen riimikuvion (esim. ababbcbc).

Balladit rakentuvat kolmesta säkeistöstä, joista jokainen päättyy samaan kertosäkeeseen (refrain). Balladin viimeinen säkeistö on aina puhuttelu (envoi), joka Villonilla on usein parodinen, esimerkiksi pahoja juoruja kiroava balladi päättyy prinssille suunnattuun puhutteluun, joka on kaikkea muuta kuin mairitteleva:

"Prinssini, ota nyt makea suupala.

Jos et saa siivilää, seulaa tai sihtiä,

laske ne likaisten housujen lävitse.

Tärkeintä kuitenkin: porsaiden lannassa

Paistakaa kaikilta kateislta kieli."

suom. Veijo Meri

Villonin tyylistä käy esimerkiksi stanza, jossa hän testamenttaa ystävälleen maisteri Jean Cornulle puutarhavajan, joka vähitellen paljastuu aivan muuksi kuin mistä oli puhe.

"Koska ovi puuttui, ryöstivät

Katukiven, varren varren kuokasta.

Ei kahdeksan haukkaa, kymmenen

Sieltä saanut kiinni leivoa.

Varma mökki, jos on lukossa.

Päätyyn nostin sirpin merkiksi.

Kuka vei sen, kammottavan yön

Maatkoon taivasalla polullaan."

suom. Veijo Meri

Tässä stanzassa yksityiskohdat, kuten puuttuva ovi ja puutuva kuokanvarsi, ovat ristiriidassa sen kokonaisuuteen kanssa, mihin ne viittaavat.

Viittaus haukkoihin ja leivoseen on vihjaus ja paraabeli rosvo ja poliisi -asetelmasta. Stanzassa testamentataan siis ystävälle tieto hyvästä piilopaikasta, jos tämä pakoilee poliiseja. Siksi runon lopussa hävitetään jopa kaikki mökin tuntomerkit: päätyyn nostettu sirppi, joka palvelee merkkinä, onkin viety. Tällainen runoon kätketty viesti antaa dokumentaarisen vaikutelman.

Villonin tyyli syntyy siis rahvaanomaisen ja runollisen kielen jännitteessä eikä suorasta ja teeskentelemättömästä asenteesta. Runot operoivat jatkuvasti arkipäiväisyyksien ja poeettisten kiteytysten välillä. Tämä antaa vaikutelman henkilöstä, joka on renttu mutta yrittää puhua kauniisti. Samalla häneltä lipsahtelee karkeuksia, henkilökohtaista piikittelyä ja katkeruutta. Nämä piirteet korostavat sitä, että olkoon Villon todellinen tai keksitty, niin Testamentissa hän on kuin roolihahmo draamassa.