Renttulaulaja Villon

by Tero-Erik Sakari Tuomala last modified Sep 17, 2015 03:25 PM


Franqois Villon (1431? - 1466) on tunnetuin keskiaikainen trubaduuri, silti häneltä puuttuvat tyypilliset runoilijan tunnusmerkit. Yleensä runoilijalla oli suojelija, joko linnan hovi tai kirkko; runoilijan tehtävä oli kiittää tästä ja ylistää sitä, joka häntä suojelee. Villon ei ollut kenenkään suosiossa, eikä hän myöskään laulanut mitään sellaista, mistä hovi tai varsinkaan papisto olisi voinut olla ylpeä.

Siksi Villon oli kiertolainen, maanteiden vaelteva trubaduuri. Hän lauloi hurjia laulujaan maksusta majatalojen pihoissa ja katseli nälkäisin vatsoin herrojen herkuttelua.

Villon esiintyi julkisesti köyhänä, vaikka köyhyys olisi pitänyt peittää kaikin keinoin. Siksi hänen perheensä hylkäsi hänet.

Villonilla oli yleisönsä, ei hovi eikä kirkko, vaan hänen yleisönsä oli maanteillä vaeltava kansa. Ihmiset maksoivat saadakseen kuulla tavallista raadollisempia lauluja. Siksi Villonin lauluissa tulee esille juuri sellainen maailma, josta majataloissa haluttiin kuulla. Hän ei laula siitä mitä linnoissa odotettiin; ei aatelishyveistä, ei palvonnasta linnanrouvien edessä, ei edes ritarillisesta miehuudesta. Päinvastoin, hänen runoissaan nousee esille aineisto, joka ei ole miehelle kunniaksi.

"Nuoruuteni meni - mitä sain?
Verenvärin mustan mulperilta,
Tunnonvaivat tummat maammoltain,
 
Piiskaa vahvaa piispanistuimilta,
Porttikiellon lähiomaisilta
ilman omaisuutta, korkoja.
Kaappareitten, kaappimiesten kilta
Talteensa vei minut nuorena
."
(suom.Leo Saukkoriipi)

Villon oli ajautunut varkaiden, ilotyttöjen ja parittajien joukkoon, rikollisten maailmaan - jopa murha oli hänen tunnollaan. Villon tuomittiin kuolemaan kahdesti ja armahdettiin kerran. Vihdoin hän hävisi, ja kuoli tuntemattomana maantielle sairaana ja nälkiintyneenä.

Villonin Pariisi on hävitetty kaupunki, jota ympäröi autio, sotilaiden ryöstämä maaseutu. Hänen ympärillään oli armoton maailma, ja siitä hän otti aineiston runoihinsa. Hän lauloi suoraan kerjäläisten ja varkaiden kielimaailmasta käsin. Villonin maailma oli kerjäläisten Pariisi kuvattuna sillä kielellä ja niillä sanoilla, joita tämä maailma itse käytti.

Ezra Pound, etsiessään konkreettisuutta moderniin runoon, ylisti Villonia sanoen "Hän on mielikuvituksen tuho. Hän laulaa asioista sellaisenaan." Bertolt Brecht, joka itse halusi kirjoittaa köyhälistön runoutta, piti Villonia esikuvanaan. Villonilta hän löysi kerjäläisten ja juoppojen äänen. Villonin rahvaankieli ja köyhän näkökulma olivat Brechtin mukaan poliittisesti kumouksellista runoutta. Sekä Pound että Brecht näkivät Villonissa haaveellisten metaforien tuhoajan. Molemmille Villon oli ensimmäinen runoilija joka käytti konkreettista, ei-metaforista kieltä.

 

OLIKO VILLON ROOLIHAHMO?

Kuva Villonista perustuu pääasiassa hänen omiin lauluihinsa. Itse hahmona hän on jäänyt arvoitukseksi, ei tiedetä onko Villon historiallinen henkilö vai laulujen roolihahmo. Villonin lauluja esittäessään laulaja voi ottaa legendaarisen kulkurin rooliin. Väitettä, että Villon olisi keksitty hahmo, on perusteltu sillä, että tällaiset legendat olivat yleisiä keskiajan Ranskassa, mutta omaelämäkerrallinen kirjoittaminen puolestaan oli lähes tuntematonta.

Villonin lauluissa hahmotetaan kuitenkin 1450-luvun Pariisia tunnettujen henkilöiden ja tapahtumien kautta. Vaikka lauluissa historiallisille hahmoille on annettu vääriä piirteitä ja tapahtumia on liioiteltu, ne antavat silti dokumentaarisen vaikutelman. Näiden tietojen perusteella Villon on yhdistetty henkilöön nimeltä Francois de Montcorbier, ja näin Villonissa olisi mukana historiallisen henkilön piirteitä.

Villonin runojen kannalta jää siis arvoitukseksi, missä määrin kyseessä on roolihahmo ja missä määrin aito henkilö. Runojen merkitystä ei tosin muuta mihinkään se, onko Villon fiktiivinen vai todellinen, tuon ajan maailma välittyy runoissa silti poikkeuksellisen konkreettisesti.

Villonin pääteos muodostuu Testamentista (Le testament Villon), siinä runoilija testamenttaa jäämistönsä. Mutta koska hän ei omista mitään, niin testamentin sisältö muodostuu parodiseksi. Tällaiset parodiset testamentit olivat yleinen kirjallinen tyylilaji 1400-luvun Ranskassa. Testamentti koostuu kaikenlaisesta, mitä hän haluaa antaa ystäviensä elämää helpottaakseen, tai vihollisen oloa vaikeuttaakseen. Lauluista tulee paljastuksia, lahjoista ilkeyksiä, esirukouksista tulee kirouksia. Testamentti tuntuu suorastaan välienselvittelyltä tuttujen ja tuntemattomien kanssa.

Villonin Testamentti koostuu pääosin 8-säkeisistä stanzoista, niiden välillä on balladeja ja rondoja. Lyhyissä stanzoissaan runoilija jakaa vähät tavaransa, henkisen perintönsä, runsaat muistikuvansa ja ilkeytensä. Balladit toimivat niiden välissä episodeina katkaisten muuten luetteloksi muodostuvaa runoelmaa.