Vaimoihmisen Puhe

Chaucerin hahmoista kuuluisin on bathilainen vaimoihminen. Nainen puhuu kansanomaisesti, omalta kannaltaan, ja suhteuttaa kaikki itseensä ja omiin käytännön kokemuksiinsa. Kaikki rouvan viisi avioliittoa ja sen pohjalta syntynyt rakkauskäsitys esitetään naisen itsensä näkökulmasta. Hän on hyvin lisääntymishaluinen ja käytännöllinen. Tuon ajan Englannissa musta surma oli tappanut jopa kolmanneksen väestöstä, lisääntyminen ja uuden aviomiehen hankinta oli siksi suotavaa:

Lisääntykää, on käsky Jumalan

Sen selvän tekstin minä tajuan.

(suom Toivo Lyy, s.367)

Raamattuun viittaillen hän haluaa osoittaa, ettei jumala erityisesti arvosta neitsyyttä. Ja avioliitto voi olla yksi, kaksi tai kahdeksanavioisuutta. Suuri kuolleisuus suosii käytännöllistä asennetta, kovin pysyvästi ei kannata toiseen kiintyä, koska tämä saattaa kuolla kovinkin pian:

Aviomies jos muuttaa mullan rakoon

niin uus kristitty mies rakastakoon

(suom Toivo Lyy, s.369)

Nainen ja avioliitto muodostuvat koko tarinakokoelman erääksi teemaksi. Vaimoihminen puhuu  “naisen luonnosta“ pelkästään avioliiton kautta. Naisen luonto on hänen roolinsa avioliitossa, koska silloin tarinaa kertova vaimo voi puhua naisen halusta niin, että sitä ei voi pitää syntisenä.

ei ole syntiä, jos nai ja halaa -

 parempi sinun naida on kuin palaa!

(suom Toivo Lyy, s.369)

Tämä pohdiskelu “naisen luonnosta“ on vaimon prologissa. Itse tarina vaikuttaa tähän nähden yllättävältä. Vaimo kertoo ritarista, joka erilaisia naisia palvottuaan rakastuu peruuttamattomasti keijukaiseen.

Vaimon tarina korostaa tietoisesti naisen näkökulmaa, jopa niin paljon, että tuona aikana keskeinen usko yhteen totuuteen joutuu kyseenalaiseksi. Vaimo huomauttaa eräästä salissa olevasta kuvasta, että kuva on selvästi miehen tekemä. Kuvassa  mies tappaa leijonan, ja vaimo sanoo, että leijonan näkökulmasta kuva olisi toisenlainen. Näin hän vihjaa siihen, että yleisestä totuudesta poikkeava naisen  näkökulma on myös oikeutettu.

On sanottu, että keijukaisen taikavoima, se joka pitää miehen, on naisen sisäisen hyvyyden ilmausta. Tähän viittaa myös se, mitä vaimo väittää tarinan opetukseksi: kun nainen hallitsee avioliiton hän voi tehdä sen onnelliseksi. Nainen on haltijatar tällä alueella, mutta sen ehtona on hänen mukaansa, että vaimo on muuten aina kuuliainen miehelleen. Ajan ajattelutavan mukaan jokaisella on herransa, myös vaimoihminen edustaa tätä näkemystä: kodissa on oikea henki, kun nainen päättää.

Bathilainen vaimoihminen kertoo tarinan ritarista, joka tuomitaan kuolemaan ellei hän löydä vastausta kysymykseen, mitä nainen kaikkein mieluimmin haluaa. Ritari hakee tietoa monista paikoista, ja kun aika alkaa käymään vähiin, hän kohtaa metsässä vanhan muorin, jolla on hänen hakemansa tieto: nainen haluaa hallita.

Ritari pelastuu, mutta joutuu menemään naimisiin tuon muorin kanssa. Eukko opettaa ritarille viisautta, ja kun tämä lupaa rakastaa ja myös totella häntä kaikessa, eukko muuttuu nuoreksi kaunottareksi.

Ja tätä suudellessaan tuhat kertaa

Hän kylpi autuudessa vailla vertaa -

Ja vaimo myöntyi kaikkeen mihin mahtoi,

Ja mies sai kaikki ilot, mitkä tahtoi…

Niin elivät he mitä rakkaimmasti

Ilossa ainaisessa hautaan asti -

Ja Jeesus Kristus suokoon meillekin

Niin nuoren, reippaan vuodetoverin

Ja nöyrän myös - ja taivas siunatkoon

Sen miehen, joka niin käy avioon…

Mut lyhtentää sen päivät Jeesus saa,

Sen joka vaimon valtaa vastustaa,

 (suom. Toivo Lyy, s.419 - 420)