Skip to content. | Skip to navigation

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Yksilö astuu näyttämölle naamio kasvoilla

by Juha Matti Nikolai Teppo last modified Feb 04, 2018 07:35 PM

Tragedia on muutakin kuin huonosti päättyvä tarina, joka herättää sympatiaa. Kreikkalaisittain traaginen syntyy ihmisen kamppaillessa jumalten ja luonnon ylivoimaa vastaan. Tässä kamppailussa ihminen mittaa itsensä samalla kun häviää. Siksi nimenomaan tragedia paljastaa ihmisen suuruuden: se on kamppailu ylivoimaista vastaan jossa ihminen aina murtuu.

Tragodia-sana tarkoittaa, yllättävää kyllä, pukkilaulua, pukiksi naamioituneen hahmon satiirista ja ilkkuvaa laulua. ja Pukkilaulu viittaa satyyrinäytelmän kanssa. Satyyrit olivat hevosjalkaisia, tuuheahäntäisiä ja hillittömiä olentoja. Tuo hillittömyys yhdisti niitä, koska tragediassa hillittömyys on hyvin vakavaa.

Kreikan suurimmat tragediankirjoittajat Aiskhylos, Sofokles ja Euripides eivät koskaan kirjoittaneet komedioita, mutta satyyrejä kylläkin. 

Kreikkalainen draama ei ole modenissa mielessä näytelmä lainkaan. Siinä ei tuotu esille mitään yllättävää, juoni oli kaikille ennestään tuttu ja sitä seurattiin kuin vanhaa rituaalia. Tragedian aiheet ovat peräisin sankaritarustosta.

Kreikkalaiset pelkäsivät sitä, mitä tapahtuu kuin henkilö omaksuu jonkin toisen hahmon: muuttuuko hän toiseksi. Naamiot estivät näyttelijöiden ilmeiden välittymisen. Naamiot ovat suojelleet esittäjää: ne ovat muistuttaneet koko ajan, että henkilö näyttelee. Kreikkalainen nimi naamiolle on PERSONA.

Ratkaiseva askel draaman kehitykselle oli juuri tämä `persona'. Rituaalia esittävästä ryhmästä astui yksilö: ensimmäinen näyttelijä naamion suojassa. Näin yksilön sooloesitys irtosi kuorolaulusta, ja sen merkitys oli kumouksellinen; tragedian esitys kehittyi konfliktista kuoron ja näyttelijäyksiön välillä.

Naamion käyttö ei tee esitystä eleettömäksi, se korostaa ruumiin eleitä. Nykyään naamioita käytetään teatteriharjoituksissa, kun tunnetilat tuodaan esille eleiden kautta eikä kasvonilmeiden kautta. Näin siis naamioiden käyttö ja toimintaa ilmaisevat tekstit viittaavat jo varsin fyysiseen draamailmaisuun.

Kuoro oli olennainen osa draamaa. Alunperin kuoron osuus oli lähes yhtä suuri kuin kolmen näyttelijän. Kuoroon kuului 12 - 15 henkeä. Kolme näyttelijää esittivät kaikki tragedian roolit. Yhdessä kohtauksessa toiminta saattoi koskea kolmea henkilöä sekä kuoron edustajaa.

Kuoro ja näyttelijät muodostivat draaman perusvastakohdan. Se näkyi esitystavassa, kielessä, runojen rytmissä, kaikessa.. Henkilöhahmojen puhesäkeet olivat jambia. Kuoro-osat puolestaan olivat auloksen (huilun) säestyksellä tanssien esitettyjä lauluja.

Tragedian rakenne perustui kuoron ja yksilön osuuksien vaihtelulle. Esitys alkoi prologoksella, sitten astui kuoro näyttämölle laulaen edellisen vastineeksi parodoksen. Tragedian pääosan episodionin muodostivat dialogit näyttelijöiden kesken, kuoron edustajan repliikit ja kuoron laulut muodostivat stasimonin. Tragedian viimeinen osa eksodos voi olla kuoron ja näyttelijöiden yhteinen valituslaulu, tai jumalten ilmestys ja ennustukset.

Aristoteles sanoi, että tragedia aiheuttaa sitä katsovassa "säälin ja pelon tunteiden puhdistuksen" katharsiksen. Tätä puhdistumista on tulkittu monella tavalla, että tragedian julmuus vapauttaa katsojan liian aggressiivisista tunteista. Alunperin katharsis oli lääkäreiden antama nimitys, jännityksen laukeaminen ja helpotus.