Kreikan merkityksestä

tekijä: Juha Matti Nikolai Teppo Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.54

Vaikka antiikki on kreikkalais-roomalaisen kulttuurin kautena (800 eKr – 500 jKr) varsin lyhyt aika, se silti  merkitsee muutakin kuin vain tiettyä historian kautta tai jotain muistomerkkiä menneestä.

Tämän osion tarkoituksena ei ole vain esitellä historiallisia faktoja, vaan ennen kaikkea sitä, mikä on antiikin merkitys eurooppalaisessa kulttuuritraditiossa.  Antiikki vaikuttaa yhä, kulttuurimme unohtuneena ja kätkeytyneenä juurena sekä hyvässä että pahassa.  Niinpä myös eurooppalaisen kulttuurin juuret ilmenevät helleenis–kristillisesti samalla tavoin. Sanotaan, että kulttuurimme nautinnollinen perintö ja humanismi on antiikista, kun taas eettisyytemme on muuntunut kristinuskosta nykyiseen muotoonsa.

Käsitys miehestä julkisena vaikuttajana ja naisesta kodin piirissä pysyvänä yksityishenkilönä on periytynyt antiikista eurooppalaiseen kulttuuriin. Toisaalta taas taiteen vapaus, mahdollisuus kuvata julmuutta ja rakkautta sekä mahdollisuus eläytyä moraalittomiin tapahtumiin fiktiivisesti on antiikin perua. 

Perustaminen, kulttuuri muodon synty, merkitsee ratkaisevaa askelta, tyhjän päälle luomista. Saattaa olla, kuten jotkut uskovat, että antiikki sisältää kaiken oleellisen eurooppalaisesta kulttuurista. Tällöin kaikki myöhempi olisi vain suuren aloituksen vesittynyttä muunnelmaa. Tältä kannalta antiikki sisältää kaiken oleellisen. Edistys ei merkitse mitään uutta, vaan vain alulle pantujen seikkojen kehittymistä ja muuntumista.

Eurooppalaisen imperialismin, vallanhalun ja toisaalta teknisen kyvykkyyden perusta on antiikissa ja erityisesti Rooman imperiumissa. Roomalaiset olivat ensimmäisiä, jotka siirsivät kulttuuripääomaa kielestä toiseen, käänsivät ja muokkasivat kieltä. Rooma oli ensimmäinen maailmanvalta, ja perusta sille, mistä nykyään on syntymässä maailmanmarkkinat.

Ei ole lainkaan mielivaltaista, että kaikki yleisesti tärkeimmät käsitteet ovat antiikin perua: fyysinen, psyykkinen, kosminen, harmoninen ym. Ne eivät ole turhia sivistyssanoja, vaan niihin kätkeytyy kulttuuriperintömme.

Vaikka modernit käsitteet eivät enää edes merkitse samaa kuin alkuperäiset kreikkalaiset sanat, ovat ne  silti muunnelmia samasta asiasta. Kun kreikkalaiset ovat ilmaisseet jotain ja samalla luoneet käsitteen jollekin asialle ensimmäistä kertaa, silloin he ovat myös luoneet ajattelun välineille, siis sanoille ja käsitteille, sen perustan,  jolta moderni kielikin nousee. Eurooppalainen sanojen maailma, sellaisena kuin nämä sanat ovat kutsuneet todellisuuden esiin, on mukana sekä kansanomaisessa että tieteellisessä kielessä. Latina on vaikuttanut kansankieliin, kreikka filosofian kieleen. Ei liene sattuma, että kasviston ja eläimistön tieteelliset nimet ovat latinaksi.

Aina 1700 –luvun lopulle saakka antiikkia pidettiin kaiken taiteen esikuvana. Antiikki muodosti ihanteen ja kaikkien taiteiden parhaat mahdolliset muodot nähtiin antiikissa. Tämä näkyy yhä siinä, että kreikkalaisilta periytyvät kaikki kirjallisuuden lajit. Näin antiikki loi perustan kaikelle sille mitä sen jälkeen on kirjoitettu, ja mihin kirjoitettu sijoittuu. Antiikin aikana syntyneet kirjallisuuden päälajithan ovat epiikka (eepos = suora sana), lyriikka (lyyra = lyyralla säestetty laulu) ja draama (=toiminta).

Vasta modernina aikana antiikkia alettiin pitää yhtenä historiallisena vaiheena muiden joukossa, sitä aiemmin antiikki oli historian yläpuolella.  Nykyinen suoraviivaiseen edistykseen uskova kulttuurimme myöntää, että antiikki on alku mutta ei loppu.  Toisenlainen ajatus perustuu siihen, että jos aika ja historia on kehämäistä, niin antiikki pysyy koko ajan osana eurooppalaista kulttuuria.