Skip to content. | Skip to navigation

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Aristoteleen runousopista

by Juha Matti Nikolai Teppo last modified Apr 15, 2008 11:56 AM

Aristoteles kirjoitti paljon taiteesta useissa teoksissaan, sekä säilyneissä että kadonneissa.

Hänen kuulu Runousoppinsa keskittyi pääasiassa tragediaan ja epiikkaan. Esimerkiksi lyriikasta teoksessa ei mainita paljoakaan, hän katsoi sen kuuluvan lähemmäksi musiikkia. Alunperin teos oli kaksiosainen ja kadonneen osan uskotaan käsitelleen komediaa. Tätä tarinoiden Aristotelen 'naurua' käsittelevä, mutta kadonnutta teosta on erityisesti kaivattu.

Lisäksi hän kirjoitti dialogimuotoisen teoksen Runoilijoista, josta on säilynyt vain fragmentteja. Sen uskotaan käsitelleen Runousopin teemoja kansantajuisessa muodossa. Runousoppi itse oli hänen luentorunkonsa, tiivis ja vaikeatajuinen. Siksi runousoppi on äärimmäisen keskitettyä tekstiä, vihjauksia ilman selityksiä – siinä tärkeimmät kohdat on vain laitettu peräkkäin.

Tämä Runousoppi eli Poetiikka on Aristoteleen ainoa pelkästään taiteeseen keskittyvä teos. Poietike merkitsi yleensä tekemistä, mutta kaiken tekemisen ytimen ajateltiin olevan luovaa ja runollista. Voidaan ajatella että hahmottoman kokemuksen ilmaisu on runollista - poietike.

Aristoteleen runousoppi perustuu kriittiseen asenteeseen Platonin ajattelua kohtaan. Erityisesti taiteen olemuksen ymmärtäminen vaati Aristotelen mukaan toisenlaista näkökulmaa kuin mitä Platon edusti.

Runousoppi alkaa tehtävän määrittelyllä: "Aion tarkastella runoutta sinänsä ja sen eri lajeja, mikä vaikutus on niille kullekin ominainen, miten juonet on suunniteltava, jotta runoteos olisi hyvä (kalos)."

Aristoteles ei tarkastele runoutta esimerkiksi moraalin tai kasvatuksen kannalta kuten Platon. Hän tutkii mitä on itse runous, erityisesti tragediassa ja eepiikassa. Aristoteles pyrkii myös selvittämään ehtoja sille, milloin taideteos on hyvä.

"Runous jakautui runoilijoiden luonteen mukaan, niin että vakavammat jäljittelivät arvokkaita ihmisiä ja heidän tekojaan, mieleltään kevyemmät puolestaan vähempiarvoisia tekoja. Jälkimmäiset kirjoittivat aluksi pilkkalauluja, edelliset vastaavasti hymnejä ja ylistyslauluja."

Runoudella on siis kaksi syntyä: herja tai ylistys.

Aristoteleen ajattelu yleensä pyrki löytämään kaikissa seikoissa neljä perusehtoa. 1) Aine (hyle) kuten patsaassa pronssi, tai runoudessa sanat 2) Muoto (eidos) teoksen muoto, joka tekee siitä tietyn lajin edustajan 3) Muutosprosessi ja lopuksi 4) päämäärä (telos).