Aristoteles ja henkilökuvaus

Aristotelen mukaan henkilöiden toiminta ohjaa ja vaikuttaa tapahtumien järjestykseen. Ja henkilöiden luonne ilmenee siis heidän tekojensa kautta. Täysin rikkeetöntä luonnetta ei olekaan, eli toimissaan erehtymätöntä. On huomattava että kreikkalaiset eivät ajatelleet luonnetta staattisena luonnekuvana, jonka heijastusta toiminta on. Ja siksi ei tällaisen ideaalisen luonteen esittäminen ja erehtymätön toiminta ei voi syöstä ketään tuhoon.

Hamartia on inhimillinen heikkous, johon perustuu ihmisen tuhoutuminen tragediassa. Se on suomennettu 'rikkomukseksi' mutta silloin tämä sana saa väärin moralisoidun tulkinnan. Tämä sana viittaa myös harhaan osumiseen, erehtymiseen ja epäonnistumiseen. Kyseessä on siis toiminnan erehdys, epäonnistuminen jolla on sitten traagiset seuraukset. Ihminen on Aristoteleelle siis 'luonne' pääasiassa toiminnan kautta, samoin kuin ihminen voi olla kaunis vain toimiessaan, hyvä vain toimiessaan.

Ihminen on siis olemukseltaan tahto. Siksi Aristoteles ei koskaan puhu luonnekuvista vaan luonteista juonen ja tapahtumisen yhteydessä. Näin voidaan ymmärtää miksi Aristotelen mukaan tragedia voi olla onnistunut myös ilman luonnekuvia, siis ilman selkeästi kuvaksi hahmotettua tyyppiä. Tärkeintä on tapahtumisen prosessi, juoni jonka ei tarvitse piirtää ihmisestä kokonaista, pysäytettyä kuvaa, tärkeämpää on että hänen ethoksensa eli tahtonsa ja pyrkimyksensä tulee tapahtumissa esille.

Aristotelen sanoin draamassa "ei toimita, jotta jäljiteltäisiin luonteita: luonteet syntyvät toiminnasta." Sankari on hahmo joka toimii voimakkaammin, tahtoo enemmän kuin me. Siksi hän vaikuttaa luonteeltaan vahvemmalta ja onnellisemmalta ja onnettomammalta kuin me.

"Luonne on se mikä paljastaa henkilöiden tarkoitukset, nimittäin mitä he tavoittelevat tai karttavat." Tragedia on toiminnan jäljittelyä; toiminnan suorittamiseen tarvitaan toimivia ihmisiä, joiden täytyy välttämättä olla jonkinlaisia luonteeltaan ja ajattelutavaltaan, sillä juuri niiden perusteella arvostelemme tekoja."