Aristoteles ja ironia

Aristoteleelle ihminen, joka alentaa itsensä on 'eiron'. Ironia on siis tekniikka, jossa asioita katsotaan väheksyen. Seikat nähdään huonommassa valossa ja ne paljastuvat ironisina. Samoin kuin hymnissä asioita katsotaan ylistäen, ne paljastuvat ylevinä. Ironia ei herätä sääliä, kauhua tai mielihyvää, naurua - näitä puhdistavia tunteita, kysymys on esitystavasta, mimesiksestä, joka voi olla ironinen, ylistävä ym.

Koominen peripetia on käännös asioiden kulussa. Kun esimerkiksi vanha isä auktoriteetti on estänyt nuoria eroottisessa pyrkimyksessään onneen ja tilanne on jumissa, kunnes tapahtuu koominen käänne joka tekee isän estelyn turhaksi.

Koska komedia esittää ihmiset ironisessa valossa, sen myötä ihmiset eivät välttämättä opi aliarvioimaan ja vähättelemään kaikkea. Paradoksaalisesti sen tuloksena ihminen ei tunne itseään vähäpätöiseksi, vaan komedia palauttaa ihmiselle oman itsekunnioituksen - kuvaamalla mahtavat, poliitikot, hallitsijat ironisessa valossa. Samalla kun se rikkoo mahtavia kohtaan tunnetun pelon ja kunnioituksen, se kohottaa katsojan itsekunnioitusta.