Aristoteles ja juoni

tekijä: Juha Matti Nikolai Teppo Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.56

Aristotelen mukaan tärkeintä runousopissa on se, "miten juonen ainekset on järjestettävä, jotta sommittelu olisi hyvä, kuinka moniin ja millaisiin osiin teos jakautuu."

Juonenmuodostus on Aristoteleelle aktiivista tapahtumien järjestämistä, se ei ole ensisijaisesti subjektiivisen kirjailijan kerrontaa joka johtuisi kirjoittajan persoonasta. Tällainen subjektiivinen näkemys ei ollut vielä syntynyt.

Aristoteles sanoo, että "toiminnan jäljittely tapahtuu juonessa: juonella tarkoitan tässä tapahtumien sommittelua."

Juonenmuodostus on ennen kaikkea sommittelua, jotain järjestykseen liittyvää. Juonen pitää muodostaa kokonaisuus, ja "kokonaista on se, millä on alku, keskikohta ja loppu". Se on sommiteltua, eli nämä kokonaisuudet eivät ole itse todellisuuden ilmiöitä. Vaan kaikki mikä todellisuudesta havaitaan ja hahmotetaan joksikin kokonaiseksi perustuu tälle Aristoteleen mukaan alunperin poeettiselle aktille.

Todellisuus on hahmoton kaaos ilman juonta. Tämän juonellisen hahmotuksen kautta elämän sattumiin tulee järjestys: tarina jossa on alku, keskikohta ja loppu.

Elämäntarina kehdosta hautaan, rakkaustarina, tarinassa rappiolle joutumisesta kaikissa hahmotamme juonen. Ja jokainen muodostaa elämästään tarinan vaikka samalla aavistaa, että koko homma on samalla hahmotonta kaaosta. Itseasiassa elämäntarinansa ja sen juonen avulla ihminen pyrkii sisällyttämään sattumanvaraisuuden, kaaoksen ja epäjärjestyksen juonen järjestykseen. Eikö jokainen kerrottu tarina ole tekemisissä onnen käänteiden, hyvien tai huonojen sattumien kanssa?

Kaikki sattumat, jotka eivät siis ole aiottuja, - ne ilahduttavat juonta josta muuten uhkaisi tulla liian looginen. Juoni siis sisältää epäjärjestyksen järjestykseensä.

Säälittävä, kauhistuttava, miellyttävä ja naurettava - nämä kaikki ovat yhteydessä onnen odottamattomiin käännöksiin. Juoni pyrkii tekemään näitä odottamattomia käännöksiä todennäköisiksi. Niin tehdessään se synnyttää puhdistavan ja parantavan elämyksen, katharsiksen. Tuomalla epäjärjestyksen järjestykseen se käsittää mielettömän juoneen kuuluvana.

Juoneen saattaa keräytyä yhteen ristiriitaisia tekijöitä. Juoni mahdollistaa myös odottamattomat muutokset, väkivaltaiset muutokset säälittävät sattumat, kauheat sattumat, miellyttävät ja onnelliset sattumat. Mutta vain kompleksisen juonen puitteissa voi kehittyä tämä paradoksaalinen harmoninen ristiriita.

Juonen kautta kirjallisuus pystyy esittämään yleispäteviä seikkoja, siksi juonen täytyy perustua yleisesti mahdolliseen tapahtumien järjestykseen. Juonen on oltava tyypillinen. Jos juoni on universaali ja yleispätevä sen kautta myös luonteet tulevat yleispäteviksi vaikka niillä olisi yksityiset hahmonsa ja nimensä.

Juoni tekee yksittäiset sattumat tarinan kokonaisuudeksi, voisi sanoa että vasta juoni tekee sattumista tapahtumia. Koska tapahtuma on enemmän kuin yksittäinen sattuma, se saa merkityksensä tarinan kokonaisuudesta.

Juonen käänne

Aristoteleelle draama "ei ole niinkään ihmisten kuin toiminnan ja elämän jäljittelyä...Päämäärämme on tehdä jotakin, ei vain olla jonkinlaisia." Tämä tekeminen muodostaa juonen.Ihmisen luonne ja ajattelutapa määräävät hänen toimintaansa mutta draamassa ne voivat tulla ilmi vain juonen avulla. Juoni ei saa olla liian lyhyt eikä liian pitkä, vaan ihmismuistin tulee hallita sen kesto. Juonen esittämän tapahtumasarjan tulee olla sisäisesti looginen, eli todennäköinen tai välttämätön. Juonen täytyy muodostaa kokonaisuus, jossa jokainen osa on välttämätön eikä sitä voi poistaa tai vaihtaa toiseen. Muutoin draamasta tulee kohtauksittain etenevä jossa yksittäiset tehokkaat kohtaukset nousevat kokonaisuuteen nähden kohtuuttomasti esille. Draamassa juonen tulee esittää siirtymä onnesta onnettomuuteen (tragedia) tai päinvastoin (komedia). Yksisuuntaista juonta parempi Aristotelen mukaan juoni, jossa tapahtumien kulun suunta muuttuu. Esimerkiksi tragedialle ominainen muutos onnesta onnettomuuteen tapahtuu äkkikäänteenä. Toiminnan suunta kääntyy siinä äkkiä vastakkaiseksi, samalla tähän käännökseen liittyy vahva tunnelataus eli peripetia. Toinen juonen ominaisuus on tunnistaminen (anagnorasis). Vahva tunnereaktio kun jokin outo henkilö havaitaan tutuksi, kun vihollinen havaitaan ystäväksi. Kreikkalaisille niin perustava vihollinen/ystävä vastakohta dramatisoituu tällä tavoin. Usein tragediassa toinen on juuri surmaamaisillaan sukulaisensa kun tunnistaminen tapahtuu.