Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Aristoteles ja katharsis

tekijä: Juha Matti Nikolai Teppo Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.56

Aristoteles oli Platonin oppilas, hän kuunteli Platonin luentoja parikymmentä vuotta ja kritisoi oppi-isänsä useita ajatuksia. Aristoteles perusti koulunsa Lykeion nimisessä lehdossa olevaan Liikunnalliseen oppilaitokseen. Hän luennoi lähes kaikista silloisen tietämyksen aloista. Tunnettua oli, että opetuksen aikana paitsi Aristoteles, myös oppilaat kävelivät ympäriinsä.

Aristoteleen kirjoituksista ensin kaikki olivat tietymättömissä parisataa vuotta, kunnes eräästä kellarista löydettiin muutamia niistä. Kadonneet ovat mm. ne kirjat joita aikalaiset pitivät hyvin kirjoitettuina - jäljelle jäivät vain luonnostellen kirjoitetut luentorungot.

Tragedian ja komedian suhteen Aristotelen kanta eroaa täysin Platonin kannasta. Platonille tragedia ja komedia ovat ala-arvoisia. Tragedia on Platonille väkivaltainen huvi joka ruokkii ihmisissä juuri niitä tunteita joita olisi hillittävä. Platonin mukaan tragedia sallii hillittömän tuskan ja vihan hallita ihmistä, ja opettaa ihmisiä toimimaan näin elämässäänkin.

Komedia puolestaan opettaa Platonin mukaan ihmisiä kevyiksi vakavuuden kustannuksella. Aristoteles puuttuu tähän kysymykseen miettiessään mikä on tragedian päämäärä, telos. Ja tämä tragedian telos ei ole suoraan väkivaltaisuutta lietsova vaikutus. Nautinto joka on tragedialle ominaista ei ole väkivallasta nauttimista. Tragedia herättää pelkoa ja sääliä ja aiheuttaa siten väkivaltaisten tunteiden puhdistumisen (katharsiksen).

Tragedian vaikutus on pelon ja säälin herättäminen. Mutta kreikkalaisten 'sääli' on huomattavasti järkyttävämpää kuin suomalainen, passiivinen ja kristillis-humanistinen sääli. Aristoteles sanoo: "Sääli on eräänlaista tuskaa jonka herättää tappavan ja syyttömän kärsimyksen näkeminen." Siis sääli on varsin rajua ja tuskantäyteistä myötäelämistä. Kreikkalaisten sääli on hillittömiä tuskanhuutoja, hiusten raastamista ja rintansa takomista. Myös suomenkielen 'pelko' on liian vaisu sana, kyseessä on pikemminkin kauhu.

Aristoteles sanoo: "Pelko on tuskallinen tunne jonka aiheuttaa tappavan onnettomuuden uhka." Tragedian katsoja eläytyy niin voimakkaasti näytelmän henkilöiden tilanteisiin, että tuntee samaa paniikkia ja kauhua kuin nämä.

Tragedian nautinto perustuu ehkä siihen, että katsoja siirtyy paniikinomaisen pelon tunteesta helpottavan säälin tunteeseen. Tuska ja paniikki ryydittävät tunteen äärimmilleen, ja kääntää sen jälkeen vapauttavaan puhdistuksen (katharsiksen) tunteeseen. Katsoja seuraa ensin pelon vallassa sankari joutumista onnettomuuden kouriin, ja kokee vapauttavana onnettomuuden jälkeen heräävän säälin tunteen.

Katharsis-sana tarkoittaa puhdistusta. Kreikkalaisille ei ole eroa lian tai jostain näkymättömästä puhdistumisella, kuten rikoksen tuoman saastumisen puhdistamista. Katharsis tarkoitti myös kuonan ja myrkyllisten aineiden poistumista kehosta. Se tarkoitti myös musiikin puhdistavaa vaikutusta ahdistuneeseen ja kaunaiseen mieleen.

Sanalla 'katharsis' oleva rituaalisen puhdistumisen merkitys on ehkä lähimpänä tragediaa, joka myös on rituaali. Häiriintyneen henkilön katsottiin olevan rituaalin tarpeessa. Rituaalissa henkilö johdatetaan rajuun hurmostilaan ja sen kautta hän voi palata tasaisempaan mielentilaan. Samalla tavalla väkivaltaiset ja kauheat tragediat käsitellessään alitajuisia mielikuvia, puhdistaa ja uudistaa mieltä samoin kuin unet.

Jos ihmisellä on liikaa 'mustaa sappea' (melankholia) se saattaa kreikkalaisen terveyskäsityksen mukaan johtaa tasapainottomuuteen ja hulluutteen. Tällainen mustasta sapesta kärsivä 'melankholian' saastuttama ihminen on emotionaalisesti herkkä, ja erityisen altis tuntemaan juuri tragedian herättämiä tuntemuksia. Kun tällainen 'melankholia' saadaan purkautumaan emotionaalisessa hurmiossa samalla sieluntila tasapainottuu. Tällaisena 'katharsis' - emotionaalinen paniikki ja sen purkautuminen on Aristoteleellakin varsin kaukana miedosta estetiikasta. Aristoteleelle tragedian huippusaavutus oli Sofokleen 'Kuningas Oidipus'. Aristoteles esitti tragedian 'katharsista' vastaavan komediaan ja nauruun vaikutukseen liittyvän tarkastelun kadonneessa Runousopin osassaan. Nauru puhdistaa myös mielen mustasta sapesta eli melankholiasta.