Skip to content. | Skip to navigation

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Aristoteles kauneudesta

by Juha Matti Nikolai Teppo last modified Apr 15, 2008 11:56 AM

Aristotelelle 'kauneuden' merkitys on silti varsin lähellä Platonin käsitystä. Molemmille se merkitsee eettistä hyvää - molemmilla kauneus on erilaista kuin 'miellyttävä', joka heille on vain eräs 'hyödyllisen' muoto.

Kreikkalaisille oli mahdotonta ajatella että voisi olla jotain hyödytöntä mutta miellyttävää - se johtui siitä että he käsittivät hyödyllisen aidommin kuin me, heille hyödyllisen merkitys oli mielihyvän tuottaminen.

Nautintoa (hedone) Aristoteles käsitteli Nikhomakhoksen etiikassa. Nautinto ei ole jonkin puutteen tyydytystä, siis eräänlaista tuskan helpotusta. Tuskaa ei liity oppimisen nautintoon, ei aistihavaintojen nautintoon, eikä muistoihin eikä toiveisiin. Mutta nautinnoista erityisasemassa on esteettinen nautinto, se on moraalisten arviointien ulkopuolella toisin sanoen esteettisessä nautinnossa ei ole kysymys kohtuullisuudesta. Kohtuullisuudesta ei ole kysymys aistihavaintojen alueella:

"Muut elolliset olennot eivät nauti aistihavainnoista muuta kuin sattumanvaraisesti. Sillä koirat eivät nauti jänisten hajusta vaan niiden syömisestä: haju vain saa ne havaitsemaan jäniksen...Kohtuullisuus ja holtittomuus siis kuuluvat niiden nautintojen yhteyteen, joita tuntevat sekä ihmiset että muut elävät olennot..." (Nikhom.)

Tällaisessa estetismissä eläinten elämänkiihko asetetaan alhaiseksi ja estetiikka tulee samalla elämän vastakohdaksi. Kohtuuton ja kiihkeä dionyysinen taide onkin koiran kiihkoa sen vainutessa jäniksen, ja samalla jäniksen äärimmäisen valpasta olemisen tilaa jonka pelko virittää. Koko tämänkaltaisen alueen Aristotelen estetiikka rajaa pois.

Kaunis ihminen ei Aristoteleelle ole mitään 'kuvankaunista' vaan dynaamista kauneutta: ihminen on kaunis toimiessaan: Nuorukaisen kauneus on nopeutta ja voimaa, miehen kauneus on sotilaallista kykyä, vanhuksen kauneus on siinä miten hän on säilyttänyt kehonsa harmoniaa. Naisten kauneudesta ei puhuta – koska Aristoteles ei voinut edes ajatella naista toiminnalliseksi.

Aristotelelle taiteen kauneus perustuu samalla tavoin ihmisten dynaamisuuteen - kauneus perustuu ihmisten toimintaan, ihmisten aiheuttamiin tapahtumiin. Näin ajateltuna dynaaminen kauneus, toiminnan ja tekojen kauneus, on aina eettistä - tällainen kauneus on ihmisen hyvyyttä.