Herakleitos ja yksinkertainen kieli

by Risto Tapani Niemi-Pynttäri last modified Sep 19, 2009 11:19 PM



Esisokraattisiin luonnonfilosofeihin laskettu Herakleitos (500 eKr) on vaikuttanut voimakkaasti nykyajan filosofeihin sekä runoilijoihin. Häneltä tunnetaan vain alle pari sataa fragmenttia, joiden alkuperästä ei ole muuta tietoa kuin että ne ovat pikemminkin kirjoitettuja kuin puhuttuja.

Herakleitos toi yksinkertainen sanomisen taidon kreikkalaiseen ajatteluun. Herakleitos vastusti retorikkojen puhetapoja, hän tukeutui julkisen puheen kehittelyn sijaan mietiskelyyn. Retorisesti muotoillun lauseen sijaan hän kehitti taidon antaa erityinen paino yksinkertaisille sanoille.

Herakleitos käytti kieltä aivan eri tavalla kuin tuon ajan retorikoilla oli tapana. On kiistelty siitä, johtuiko Herakleitoksen kielen kömpelyys siitä, että hänellä ei ollut koulutusta, vai oliko se tarkoituksellista.  Aristoteles valitti Herakleitoksen ilmaisujen horjuvuutta, kun tämä saattoi jättää sanojen painotukset merkitsemättä, niin että hän ajattelunsa vaikutti hämärältä (Rhetoric III5 1407 b14-18).

Herakleitoksen ihailijat puolestaan sanovat, että tämä käytti kieltä tarkoituksellisesti väärin. Hän saattoi, runoilioiden tavoin, anomalioiden avulla paljastaa jotain kieleen kätkeytyvää. Totutuja muotoiluja rikkomalla syntyy oivalluksia.

Herakleitoksen rikkeet puheen konventioita ja retoriikkaa, vastaan merkitsevät kirjoituksen korostumista. Sanan ja asian huolellinen punnitseminen, sanojen etymologian ja monimielisyyden korostuminen on mahdollista kirjoitusta tarkastelemalla.

Retoriikkaa vastustaessaan Herakleitos haki siis julkisen puheen sijaan yksinkertaisuuden voimaa. Erityisen tarkkaavaisuuden kohteena ovat tavalliset, tutut sanat.  Näin Herakleitos pyrki paljastamaan köyhinä pidettyjen sanojen rikkauden.

Herakleitoksen filosofinen perusta on dialektinen eli yhden ja monen, pysyvän ja muuttuvan, identtisen ja eron rinnastamisessa. Kaikista tulee yksi ja yhdestä tulee kaikki. Samana pysyvä, staattinen, sekä muuttuva ja dynaaminen kuuluvat Herakleitoksen mukaan yhteen:

”Vastaanhangoitteleva yhteensopiva, niistä mitkä pyrkivät eri suuntiin syntyy kaunein harmonia.” (Frag 8)

Tämä staattisen ja dynaamisen rinnastuminen näkyy myös hänen tavastaan käyttää verbejä. Hän antaa yhtä suuren merkityksen sekä staattisille että dynaamisille verbeille.  Staattiset verbit – olla paikalla, olla poissa – ovat yhtä tärkeitä kuin dynaamiset verbit – virrata,

Herakleitoksen tarkkuus ilmenee jopa yksinkertaisessa, Homerosta herjaavassa mietteessä.

Homeros ansaitsee tulla heitetyksi ulos kilpailuista ja piestyksi samoin Arkhilokhos. (Frag 42)

Herakleitokselle jännite ja agonistinen kiistely oli kaiken alulle saattava voima. Homerokselta puuttui hänen mukaansa tämä kiistelyn ja kilpailun taju, johtopäätös on sen mukainen - joutukoon hän kaiken kiistelyn ja kilpailun ulkopuolelle.

Sitä ei tiedetä ovatko katkelmat joskus kuuluneet yhtenäiseen teokseen. Herakleitoksen fragmentit tunnetaan vain toisten filosofien siteeraamina, varsinkin kristillisen ajan alussa niitä on myös muuteltu.

Tie ylös alas yksi ja sama (Frag 66)

Tässä fragmentissa on nähty lukuisia eri ajatuksia. Taivaallisen ja maallisen välisen suhteen ilmaisuna se  on sopinut hyvin kristilliseen metafysiikkaan. Myöhempi kristillinen maailmankuva on näin heijastettu muinaiseen Kreikkaan. Esisokraattisen kosmologian henkeen tässä fragmentissa on nähty luonnon ikuinen kiertokulku, liike joka heijastuu myös ihmiseen. On myös esitetty, että tuo fragmentti tulisi kääntää konkreettisemmin: ”Tie sinne ja takaisin on yksi ja sama”. Myös tällaisena miete ilmaisee Herakleitoksen ajattelun yksinkertaisuutta: vaikka paluumatka tuntuu yleensä lyhyemmältä kuin meno, silti tie ja matka on sama.

Kieli ja maailma ovat Herakleitoksen mukaan perimmältään sama asia, logos.  Herakleitos edustaa siis varhaista kielikeskeistä ajattelua, jonka mukaan kieleen kätkeytyy enemmän viisautta, kuin mitä kuin mitä puhujat ymmärtävätkään.

 ”Samaan virtaan astumme, emmekä astu, emmekä me.” (Frag 49a)

Herakleitos luonnonfilosofina perustaa ajattelunsa esisokraattisten edeltäjiensä tavoin neljälle luonnon elementille - kosmos koostuu tulesta, vedestä, ilmasta ja maasta.  Esisokraatikkojen mukaan neljän elementin välillä on harmonia. Herakleitos vastustaa ajatusta harmoniasta ja korostaa tulen ylivaltaa.

”Salama ohjaa maailmaa” (Frag 64)

Tuli ajateltiin Herakleitoksen aikaan aivan eri lailla kuin nykyään, kyseessä on alkuperäinen, elävä perusta, joka ei tarkoittanut vain luonnonilmiötä vaan kaikkea elävää.

”Tätä maailmanjärjestystä, kaikille samaa, ei tehnyt kukaan jumalista eikä kukaan ihmisistä, vaan se on aina ollut ja aina on ja tulee olemaan ikuisesti elävä tuli joka mittansa mukaisesti syttyy ja mittansa mukaisesti sammuu.” (Frag 30)

Tuli on parhaimmillaan energinen eli kuiva ja kuuma, bonfire, silloin kun se pysyy omassa elementissään. Tuli kuluttaa ja muuttaa kaiken, mutta samalla se antaa lämmön ja valon.

”Kaikki vaihtuu tulta vastaan ja tuli kaikkea vastaan niin kuin tavara kultaa ja kulta tavaraa vastaan.” (Frag 90)

Tuli on kirkas, kuiva ja hävittävä. Tulen liekki, joka kuluttaa kaiken, edustaa itsessään jo luonnon elementtien muutosta. Tuli on voima joka erottaa palavasta kappaleesta veden, maan ja ilman. Toisaalta tuli kuolee veteen ja vesi maahan

Sielun liekki kuuluu tulen piiriin. Sielu eli psykhe käy Herakleitoksen mukaan samalla tavalla muuntuen elementistä toiseen kuin tuli.

Sielulle on nautinnoksi, eli kuolemaksi, kastua..(77)

Myös ajattelu on tulta. Tämän näkemyksen ytimessä on Herakleitoksen tapa ajatella muutos ja pysyvyys yhtenä ja samana kuten elävässä tulessa. Minuus on samalla tavalla pysyvää muutoksessa. Samoin mieli on aina muuttuvaa, dynaamista mutta koska mieli on samalla suhteessa itseensä, se on myös pysyvää. Keskeinen ajatteluun ja oivallukseen liittyvä vertauskuva on kuuman hiilloksen leimahtaminen ilmiliekkeihin.
Herakleitokselle tuli ja lämpö olivat sama asia.

Aurinko ja sen valo laskettiin myös tuleksi. Herakleitoksen mukaan myös ajattelun kokemus on tulta, ja ihmisen sielu on parhaimmillaan tulen liekin kaltainen,

”Kuiva sielu on viisain ja paras” (Frag 118)