Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Kreikkalaisen filosofian synty

tekijä: Juha Matti Nikolai Teppo Viimeisin muutos lauantai 19. syyskuuta 2009, 23.00

Kreikkalaisen filosofian ja estetiikan synty edellyttää erkaantumista myyttisestä ajattelusta. Myyttinen ja filosofinen selitys olevaisen luonteesta poikkeavat voimakkaasti toisistaan.  Varhainen, esisokraattinen, ajattelu perustui vielä myytteihin. Kreikka 400–luvulla eKr. eli uskomatonta kukoistuskautta, ja silloin filosofiaan liittyi epäily, kriittisyys, valistus - siksi kreikkalaiset sofistit merkitsevät ratkaisevaa ajattelutavan muutosta.

Vanha usko Zeukseen ja myyttisiin jumaliin alkoi rapautua kreikkalaisten symposiumeissa ja keskustelupiireissä, epäileviä ajattelijoita kutsuttiin sofisteiksi. Vanhat moraalikäsitykset joutuivat kovan kritiikin kohteeksi sofistien edustaman skeptisyyden, relativismin ja nihilismin tieltä.

Nimitys sofistit - tiedon epäilijät, viisauden opettajat - koskee hyvin toisistaan poikkeavia filosofeja. Heillä oli erikoista tietoa runoudesta ja näkyjen näkijöistä.

Nämä sofistit olivat opettajia ja taitavia puhujia, siksi erityisesti retoriikka kehittyi. Kun Gorgias esiintyi ensi kertaa puhujana Ateenassa hän sai ateenalaiset haukkomaan henkeään. Täyspunaisessa esiintymisasussaan - rapsodien perinteisessä asussa - hän osoitti, kuinka sofistien proosa ja rapsodien myytit ovat samaa juurta. Hänen retorisesti taitava puheensa sai ateenalaiset tuijottamaan Gorgiasta suu ammollaan. Tapauksesta tuli kreikankielisen proosan käännekohta.

Kaupunkivaltioiden rauhan kannalta sofistit olivat haitallisia; taitavina puhujina, retorisesti ylivoimaisina väittelijöinä sofistien väitettiin käyttäneen väärin asemaansa nuorten kouluttajina. Aikaisemmin arvot, tieto, käyttäytyminen, normit siirtyivät isältä pojalle. Sitten isän antoi omien arvojensa siirtämisen tehtävän opettajalle. Mutta sofistit olivat ulkopuolisia, vaeltavia opettajia jotka pyrkivät herättämään nuorissa epäilyä isien arvoja kohtaan, ja ajattelemaan itse. Siksi heitä syytettiin jumalten, moraalin ja kaiken arvokkaan hylkäämisestä ja nuorison pilaamisesta.

Epäilemisen tekniikka kehittyi sofistien puheissa. Aiemmin tieto ymmärrettiin yksinkertaisesti logoksena joka välitettiin oppilaalle. Protagoras, eräs ensimmäisistä sofisteista, väitti että on kaksi logosta jotka käsittelevät kaikkea mutta ovat vastakkaisia. Antilogioiden avulla hän osoitti tämän periaatteensa. Protagoraan oivallus perustuu todellisuuden ja kielen suhteeseen, joka huomattiin vivahteikkaammaksi kuin yksioikoinen asia ja sen logos.

Tämä Protagoraan ajatus merkitsi retoriikan perustan mullistusta, sen mukaan samasta seikasta saattaa olla kaksi totuutta. Niinpä sofistit erikoistuivat erityisesti vastustamaan yhden logoksen todellisuutta, siksi heitä pidettiin relativisteina ja nihilisteinä.