Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Jambinen herja

tekijä: Juha Matti Nikolai Teppo Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.57

Sanana jambi merkitsee nykyään runojalkaa, nousevaa poljentoa. Mutta alkujaan jambilla oli toinen merkitys: jambi tarkoitti herjausta, pilkkaa, ja ivaa.

Jambirunot esiintyvät alkujaan riehakkaissa hedelmällisyysrituaaleissa ja sadonkorjuujuhlissa pilkkalorujen runomittana. Herjan heitto ja verbaali hillittömyys kuuluivat noihin juhliin, koska herjan ajateltiin edistävän hedelmällisyyttä ja hyvää satoa.

Arkhilokhos (n. 670 – 620) voidaan ajoittaa täsmällisesti eräässä runossaan mainitseman auringonpimennyksen avulla. Päivämäärä on 6.4.648 eKr.

Arkhilokhos oli kiihkeä ärsyttäjä. Aatelisen ja orjan lemmenharjoituksen hedelmänä hän ei kunnioittanut mitään ylempiä. Elämänsä aikana hän hankki paljon velkoja ja vihamiehiä.

Arkhilokhos käytti paljon henkilökohtaisia motiiveja kirjoittaessaan. Hän vainosi vihamiehiään runoillaan. Kerrotaan että epäonnistuneena kosijana hän oli ivasäkeillään ajanut sekä isän että tyttären itsemurhaan.

Hän on myös ensimmäisiä tietoisia rintamakarkureita: ns. kilvenjättö. Häpeämättä runoilija kertoo jättäneensä taistelussa kilpensä viholliselle pelastaakseen henkensä. Vaikka soturia vaadittiin palaamaan kotiin kilpi mukanaan tai sitten kilvellä kannettuna. elävänä tai kuolleena mutta kilpensä säilyttäen. Kuitenkin hän eli soturina ja kuoli vihollisen keihäästä.

ks. valikoima fragmentteja Parnasso 2/72