Sapfo ja naisten sivistys

Antiikin Kreikan kuuluisin runoilija oli Sapfo (n. 600 eKr, Sappho engl), hänen runoistaan on jäljellä vain fragmentteja. Sapfo vaikutti Lesboksen saarella pitäen siellä nuorten naisten koulua.

Sapfo oli arvostettu runoilija, häihin liittyvien laulujen esittäjä. Hänen minä -muotoisia runojaan on erehdytty pitämään välittöminä tunteen ilmaisuina, ja näin Sapfon runoja on luettu hääjuhlista irrallaan. Suuri osa hänen runoistaan ovat häissä laulettuja sooloesityksiä, minämuotoisia lauluja.

Sapfo perusti Lesboksen saarelle runouden, musiikin ja tanssin koulun ”Muusain kodin”. Meren äärellä, kauniissa puutarhassa hän ohjasi nuoria ylhäisönaisia hienostuneisuuteen. Naisten välinen rakkaus kuului koulutukseen, se oli osa sivistystä. Eikä naisten välisten suhteiden katsottu uhkaavan avioliittoa, vaan se lisäsi naisen kunniaa. Naisen eleganssi oli taito, jota harjoitettiin paitsi runouden ja tanssin, myös puheen, seurustelun ja rakkauden alueilla. Eleganssi, viehättävyys, oli jatkoa puhe- ja esiintymistaitojen harjoitukselle. Näihin taitoihin kuului myös älykäs keskustelu ja ajatusten hienostunut kehittely, Sapfon koulussa naisista kehittyi tasaveroisia keskustelijoita.

Sapfon  oppilaat osallistuivat erityisesti Afroditen kulttimenoihin. Kreikkalaisilla oli kaksi rakkauteen liittyvää jumaluutta, toinen oli miehisempi Eros. Afrodite oli jumalatar, jonka lahjat liittyivät nimenomaan Sapfon opettamiin taitoihin kauneuteen ja eleganssiin.

Lesbos saaren kulttuuri oli vapaamielistä sikäli, että perheiden sopimukset eivät säädelleet täysin ihmisten välistä rakkautta. Tämä selittää sen, miksi Sapfolla oli rakastajattaria, vaikka hän oli naimisissa. Perheen kannalta sopivasti järjestetyt avioliitot olivat toki yleisiä, mutta Sapfon koulussa myös tunteita ja intohimoja kehitettiin hienostuneeseen suuntaan. On sanottu, että rakkauslyriikka syntyy Lesbos saarella juuri siksi, että siellä aviosopimuksiin liittyivät myös sellaiset tunteet, joita perheinstituutio ei hallinut.

Sapfo oli Lesbos -saarella  niin arvostettu runoilija, että hänen kuvaansa lyötettiin jopa rahoihin. Parhaat perheet lähettivät tyttärensä Sapfon kasvatettavaksi.

Toisessa kaupunkivaltiossa, Ateenassa, tällaista julkisesti vaikuttavaa naista halveksittiin. Heidän mielestään vain ”julkinen nainen” saattoi esiintyä kuten Sapfo. Kreikkalaisissa komedioissa Sapfo oli yleinen pilkan kohde - miesrunoilijat kuvittelivat hänet nymfomaaniksi.

Sapfon sanotaan pyrkineen myös tasaveroiseksi keskusteljaksi filososfien ja sofistien kanssa. Itseasiassa Toisaalta ateenalainen Platon ylisti Sapfoa sanoen: ” Väittävät väärin: yhdeksän muusain on määrä. Lesboon Sapfo on kymmenes muusa.”  Sapfon sanotaan kouluttaneen naisia tasaveroisiksi keskustelijoiksi, ja hän itse pystyi vastaamaan sofistien haasteisiin.

Sapfon runoista ei ole säilynyt kuin fragmentteja, hänen tiedetään kirjoittaneen 9 000 säettä seitsemässä kirjassa. Kokonaisena häneltä on säilynyt vain yksi Afroditelle omistettu hymni, lähes kokonainen ylistyslaulu. Fragmentti 31 lienee omistettu eräälle häitään viettävälle Sapfon oppilaalle. Runo ilmaisee Sapfon rakkautta naiseen joka on menossa miehelään, ja samalla ylistää avioliittoa.

Se kuuluu jumaliin se mies joka kanssasi istuu
Joka kuulee sinun ihanan äänesi läheltä,
ja sinun naurusi
ja sinun lempesi
ja sinun rakkautesi
Sinun
naurusi
sydän säikähtää rinnassani kun katson sinua en
mitenkään
saa ääntä suustani (Kun näen sinut äkkiä)
Kieleni tärisee, tuli juoksee ihoni alla, en näe mitään
korvissa suhisee, hiki kohoaa pintaan,
paikkani vapisevat, olen
keltaisempi
kuin ruoho,
Kohta kuin kuollut
Mutta kaikki on kestettävä sillä . . . .
(suom. Pentti Saarikoski)

Kyseessä on ilmeisesti häälaulu, joka on esitetty rinnakkain istuvalle pariskunnalle. Naisten esittämissä häälauluissa oli tapana ylistää morsiamen suloisuutta ja eleganssia. Rituaaliseen esitykseen kuului myös valitus sitä, että sulhanen ei arvosta tarpeeksi sitä suurta lahjaa jonka hän on saanut. Naisten kuuluikin puolustaa ystävätärtään ja vastustaa hänen siirtymistään miehen omistukseen. On arveltu, että jumalainen rakkaus merkitsi Sapfolle jotain hetkellistä, ei pysyvää, eikä sellaista hänen mukaansa voi siirtää avioliittoon.

Runossa puhutaan vastapäätä istuvasta miehestä, joka on siis jumalten kaltaisessa tilanteessa, koska morsian rakastaa häntä. Kyse ei Sapfolla ole pelkästä kielikuvasta, vaan se on nähty myös vastauksena Pindarokselle tämän kysyessä, mikä on ihmisen elämän loistavin hetki. Sapfo ilmaisee runossaan sen, että jumalaisuus ei ihmisessä ole mitään pysyvää, vaan nopeaa ja hetkellistä.

Runon minä puhuu kateellisena, koska hän itse on joutunut sivuun jumalaisesta hetkestä. Tämä kateus - sapfomaisena tunnettu kateus - on oivallus, kun tajuaa onnen jonka toinen on kohdannut, ja katsoo sitä sivusta. Sapfon fragmentista 31 on versio myös roomalaisen Catulluksen lauluissa (runo 51).

Jo antiikin Kreikassa Sapfon runoutta luettiin uteliaasti, ikään kuin avaimena hänen seksuaalisuuteensa. Vähälle huomiolle on jäänyt se, että hänen runonsa eivät olleet vain yksityisiä tunteen ilmaisuja vaan puhuessaan rakkaudesta, hän ilmaisi rakkauden kulttuurin kukoistusta Lesbos -saarella.

Sapfon fragmentti 31, muinaiskreikaksi luettuna
http://www.rhapsodes.fll.vt.edu/Greek.htm

risto.niemi-pynttari@jyu.fi