Martialiksen epigrammit

Marcus Valerius Martialis (n. 40-104 jKr.) oli kotoisin Hispaniasta mutta vaikutti Roomassa noin kolmekymmentä vuotta. Hänen tuotannostaan on säilynyt yli 1500 runoa. Martialis on jäänyt monien muiden roomalaisten kirjailijoiden varjoon "sopimattomuutensa". Martialista on käännetty ja esitelty jonkin verran, mutta usein häneltä on valikoitu antologioihin ja kirjallisuushistorioiden näytteeksi ns. "säädyllisiä" runoja. Vasta viime vuosina Martialiksen tuotanto on julkaistu sellaisina käännöksinä, joissa ei pyritä "siistimään" hänen kieltään.

Suolaiset ja sapekkaat säkeet

Epigrammi on terävä, muutamiin säkeisiin tiivistetty runo. Tästä alunperin kreikkalaisesta lajista tuli tärkeä Rooman kirjallisuudessa. Martialis kirjoitti arkipäiväisistä aiheista, hän ei harrasta tragiikkaa tai moraaliperiaatteita. Hän kirjoitti helppotajuista, vaivattovasti lausuttavaa ja hyvin muistettavaa tilannerunoutta. Viitauksia mytologiaan ja historiallisiin henkilöihin esiintyy, mutta niitä ei käytetä varsinaisesti oppineesti. Hänen keskeisimmät runonsa pilkkaavat ihmistan tapoja, mielihaluja ja taipumuksia. Ihmisten vähemmän hyvien perusominaisuuksien kuvaamisessa Martialis on ainutlaatuinen. Hän kirjoitti myös lahjarunoja, muistorunoja vainajille sekä ylistysrunoja ylhäisille roomalaisille että erityisesti keisareille.

Martialiksen pilkkarunot ovat kuitenkin kiinnostavimpia: ne ovat ikkuna roomalaiseen elämään ja sen arkipäivään: syömiseen, juomiseen, kylpemiseen ja seksiin. Epigrammit saavat lopussa yllätyksensä, loppuhuipennuksen joka sitoo yhteen epigrammin aiemmat säkeet. Martialis ei käyttänyt pilkkarunoissaan oikeita henkilönnimiä - seikka joka saattoi vaikuttaa hänen elinikäänsä. Rooman suurkaupunki ja sen elämä tulee loistavalla tavalla esiin: se on urbaani, elämää sykkivä kosmopolis, ylellinen nautiskeluparatiisi rikkaille joita orjat palvelivat - mitä moninaisimmin tavoin. Martialiksen runous on erinomainen lähde kertomaan roomalaisista tavoista. Monet liittyvät juuri sen ajan maailmaan, mutta useat ovat varsin universaaleja kuvauksia ihmisten huonoista tavoista.

Estotonta lihallisuutta

Martialis ei ole eroottinen, sensuelli runoilija vaan pikemminkin pornografinen. Martialis puhuu intiimeistä asioista rehellisesti ja estottomasti ilman anteeksipyyntöjä, ja hänen tyylinsä kirjoittaa aiheesta on oivaltava ja kekseliäs. Tapa onkin varsin erilainen verrattuna siihen myöhempään, kristillisen kulttuurin arvomaailmassa syntyneeseen kirjallisuuteen. Vaikka Martialis herättikin aikanaan pahennusta mm. käyttäessään sanaa mentula eli kyrpä (joka tosin esiintyy jo Martialiksen esikuvalla Catulluksellakin) niin rivouksia sisältävää kirjallisuutta kuitenkin julkaistiin, lausuttiin ja luettiin. Samanlaisen kohtelun saa niin hetero- kuin homoseksuaalisuuskin. Sukupuolielinten nimiä ei käytetä kirosanoina tai korostuksina. Latinan kielessä on paljon mahdollisuuksia tiiviiseen ilmaisuun, ja sen harvinaisuus on mm. erilaiset sanat kuvaamaan homo- ja heteroseksuaalista yhdyntää.

Valitussa esimerkkirunossa on paljon Martialiksen teemoja kuten syšminen, juominen ja seksi. Siinä mainitaan todellisia henkilöitä sekä yksi melko varmasti kuvitteellinen (Gaurus).
Runojen retoriset sukkeluudet tulevat monella tavalla esiin. Martialis käyttää monenlaisia retoriikan keinoja joilla hän ilmaisee epäsuorasti, vihjaillen mitä haluaa sanoa. Hänen yleisin keinonsa on asioiden nurinpäinkääntäminen joka tulee esiin esimerkkirunossa, ja vasta lopussa paljastuu miten asiat ovat.

Quod nimio gaudes noctem producare vino,
ignosco: vitium, Gaure, Catonis habes.
carmina quod scribis Musis et Apolline nullo,
laudari debes: hoc Ciceronis habes.
quod vomis, Antoni: quod luxuriaris, Apici.
Quod fellas, vitium, dic mihi, cuius habes?

Nautit siitä että pidennät yötä liialla
viinillä. En moiti sinua, Gaurus:
sinulla on Caton paha tapa. Kirjoitat
runoja ilman runottaria ja Apolloa,
siitä ansaitset kiitosta: tämä tapa on
Ciceron. Oksennat, se on Antoniuksen.
Juhlit ylellisesti, se on Apicuksen.
Imet miesten kyrpiä, kerropas
kenen paha tapa se on.

Kun kuuluisa mies harjoittaa jotain pahaksi tavaksi katsottua, tapa muuttuu usein hyväksi tai ainakin saa arvostusta. Näin on Martialis huomannut käyvän. Cato nuoremman kerrottiin säilyttäneen arvovaltansa jopa humalassa. Caton paha tapa oli siis itse asiassa maineikas ja arvostettu. Antonius (Kleopatran rakastaja) oli tunnettu juomingeistaan ja oksenteli silloin tällöin. Apicus oli kuuluisa herkkusuu, joka tappoi itsensä kun ei en enää pystynytkään kustantamaan mahtavia päivällisiä. -Kullinimemisellä ei yksikään kuuluisa mies ilmeisesti ollut kehdannut pröystäillä, ja siksi Martialis sitä on kysyvinään.

Suomennos ja selitykset Marja-Liisa Polkunen, teoksesta Martialis: Venus viini ja vapaus - epigrammeja. Otava 2000. Keuruu.

Kuuntele latinaksi Martialiksen säkeitä:
http://www.youtube.com/watch?v=ml4_bXnz--A&feature=related