Järkähtämätön stoalaisuus

tekijä: Juha Matti Nikolai Teppo Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.55

Stoalainen filosofia syntyi helleenisen kulttuurin raunioille kreikkalaisen kulttuurin rappeutumisen aikaan. Stoalaisuuden huippukausi oli Rooman vallan aikaan.

Stoalaisuuden perustajana oli Zenon, joka menetettyään omaisuutensa haaksirikossa löysi filosofian. Hän muutti Ateenaan ja perusti koulunsa kauppahalliin (Stoa poikile). Syntyivät kauppahallin filosofit. He möivät yksilöiden ja yhteisöjen onnettomuuksissa tarpeellista terapiaa. Stoalaisuus oli järkkyneiden olojen filosofiaa, uskoa siihen että yksilö säilyttää merkityksensä jopa kaaoksen ja anarkian keskellä.

Zenon hirtti itsensä lopulta, mutta perusti sitä ennen stoalaisuuden filosofisen elämänasenteen. Muuten tärkeimmät stoalaisuuden filosofit olivat orja ja keisari. Epoktetos oli orja ja Marcus Aurelius oli roomalainen keisari.

Vaikka stoalaiset olivat välinpitämättömiä maailman muutoksia kohtaan, he eivät kääntyneet menneisyyteen, ihanteeseen, nostalgiaan, utopiaan. He halusivat oppia ottamaan maailman kaaoksen avosylin vastaan, millaista tuhoa tulevaisuus merkitsikään.

Kleanthes eräässä runossaan ylistää Zeusta kosmisena poliisina ja tuomarina joka kunkin maailmanajan lopussa aina polttaa tai hukuttaa maailman. Hän toivotti tervetulleeksi kaiken mikä tapahtuu, tapahtukoon se mikä tapahtuu kuitenkin. Stoalaiset eivät rukoilleet, että heille mieluista tapahtuisi. He rukoilivat, että tapahtuisi se mikä on tapahtuakseen.

APATHEIA on stoalaisuuden myönteinen peruskäsite, se merkitsee haavoittumattomuutta, eleettömyyttä, tunteettomuutta. Latinan verbi 'patere' merkitsee avoimena olemista, herkkyyttä. Mutta se joka on 'patere' saa myös kärsiä. A pateere on tämän vastakohta.

Apatheia merkitsee järkkymätöntä mielenlujuutta. On opittava olemaan apaattinen ankeissa oloissa. Siksi Epikthetoksen mukaan lapsista oli kasvatettava sankareita kitkemällä heistä pois kaikki runollisuus ja haaveellisuus. Sydämen asemasta pitää kehittää päätä. Siksi jo kasvatuksen on opetettava ihminen pois elämän sentimentaalisuudesta, joka merkitsee kalvavaa merkityksettömyyden tunnetta ja kärsimystä. Ihmisillä on vaikeaa vain silloin kun he ovat antaneet tunteilleen vallan, sanoivat stoalaiset.

SÄÄLI ON SAIRAUTTA

Stoalaiset hylkäävät siis kaiken toivon paremmasta. Ei mitään toivoa. 'Hyve' on ainoa ponnistelun arvoinen seikka. Vain abstrakti päämäärä tekee onnelliseksi, siksi suuret massat pysyvät onnettomina. Sääli ja rakkaus massoja kohtaan on heikkouden merkki. Sääli on sairautta, joka johtuu eläytymisestä toisten kurjuuteen. Säälin myötä ihminen hukkaa mahdollisuutensa edes auttaa toista.

Ja kuitenkin he saarnasivat oppia kaikkien ihmisten veljeydestä. Miten se on mahdollista? He sanovat, "ei ole väliä mihin valtioon ihminen kuuluu, tosi valtio käsittää kaikki ihmiset ja jumalat." Stoalaiset pystyvät olemaan suvaitsevaisia ja auttavaisia kaikkia kohtaan, koska he ovat välinpitämättömiä kaikkia kohtaan. Toisin kuin kristityt, joilla sääli ja auttavaisuus on ollut aina kovin valikoivaa ja suvaitsematonta.

TULE ITSE JUMALAKSESI

Stoalaiset nauroivat kaikelle uskolle tuonpuoleiseen. He suorastaan rakastivat sitä kaaosta mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Rooman keisariaikana stoalaiset kamppailivat kristittyjen kanssa ihmisten sieluista. Ja hävisivät, koska vaativat ihmisiltä liikaa. Eivät ihmiset halua olla oman itsensä herroja, heitä kiehtoo sopivan houkuttelevat eikä liian vaativat. Ihminen joka ei ole oman itsensä herra on latinaksi 'impotentia'. "Olkaa tekin täydelliset, niinkuin teidän taivallinen isänne on täydellinen" Stoalaiset opettivat, että piti seurata Jumalan antamaa esimerkkiä ja tulla itse jumalaksi. Stoalaisen järjen kannalta ihmiset tai asiat eivät ole huonoja, vain ihmisten käsitykset asioista ovat hyviä tai huonoja. Kaikki se, mikä ei ole ihmisten vallassa - terveys, sairaus, rikkaus, köyhyys, ystävät, vihamiehet ovat 'yhdentekeviä' koska niihin ei voi vaikuttaa.Kuolema ei ole paha. Pahaa on vain perinteinen käsitys kuolemasta. Jos joku on onneton, onnetonta on hänen käsityksensä itsestään. Kun eräs stoalainen kuuli, että hänen vaimonsa oli kuollut, hän sanoi ettei kuvitellutkaan tämän olevan kuolematon. Eräs toinen stoalainen sai kuulla että hänen kotimaansa oli tuhottu ja tytär ryöstetty orjaksi. Mies vastasi, että hän ei ollut menettänyt mitään sillä viisas on riippumaton. Ihminen ei menetä, vaan hän antaa takaisin saamansa lahjan. "Kun vaimosi ja lapsesi kuolevat, olet antanut heidät takaisin, maatilasi on ryöstetty, olet antanut sen takaisin."