Roomalainen kulttuuri

Koska kreikan taide, mytologia, filosofia ja kirjallisuus vaikuttivat jo varhaisista ajoista asti Rooman kulttuuriin, syntyi Kreikan ja Rooman välille mielenkiintoisia intertekstuaalisia suhteita. Tästä saa hyvän kuvan esimerkiksi vertailemalla Vergiliuksen Aeneista ja homerolaista epiikkaa. Karkealla vertailulla roomalaisten ja kreikkalaisten välillä on Rooman kirjallisuutta usein väitetty epäluovaksi kreikkalaisten ideoiden jäljittelyksi ja niiden soveltamiseksi roomalaiseen maailmaan. Käsitys ei ole täysin väärä kaikilta osin, mutta pahasti yleistävä ja Rooman kirjallisuuden itsenäisyyttä vähättelevä.

Rooman kirjallisuus alkaa kreikkalaisen kulttuurin juurista ja päättyy kristilliseen kirjallisuuteen. Rooman valtakunta teki latinasta maailmankielen, ja vaikka valtakunta luhistui ja hajosi, kieli säilyi. Sen ansiosta antiikin perintö ulottui uudelle ajalle. Rooman aika on siis keskeinen antiikin tradition välittymisessä ja kreikkalaisen kulttuurin välittyminen Roomaan oli historiallisesti merkittävä ilmiö kulttuurivaikutteiden siirtymisessä. Kreikan kieli, jonka maailmanlaajuinen asema heikkeni hellenistisen ajan (323-30 eKr.) jälkeen, säilyi Rooman valtakunnassa oppineiden kielenä ja suuri osa Rooman eliittiä oli kaksikielistä. Kreikan kirjallisuus säilytti itsenäisen luonteensa Rooman vallan alaisuudessakin, juuri oman kielensä ansiosta. Läpi Rooman historian monet merkittävissä asemissa olevat roomalaiset matkustivat Kreikkaan viimeistelemään ja täydentämään opintojaan erityisesti retoriikassa.

Rooman kirjallisuuden alku sijoitetaan usein vuoteen 240 eKr. kun kreikkalaisia draamoja esitettiin latinankielisinä, ja loppu jonnekin 500-luvulle jKr. On vaikea sanoa milloin Rooman kirjallisuus varsinaisesti päättyi ja keskiaikainen kirjallisuus alkoi: vaikka kristillisyys tuli keskeisimmäksi aiheeksi, niin esim. useat virsissä käytetyt runomitat pohjautuivat Horatiukseen mittoihin.

NAUTISKELUN KULTTUURI

Rooman valtakunta loi erinomaiset edellytykset henkisen kulttuurin synnylle. Kuitenkaan luova toiminta ei ollut niin olennaista sellaiselle roomalaiselle, joka oli voinut hankkia sivistystä ja jolla syntyperänsä perusteelle tai muuten oli mahdollisuuksia valtiolliselle uralle, erilaisesta ammateista tavoitelluimmalle. Kasvatus korosti yhteisön arvoja. Kansalaisten velvollisuutena pidettiin julkisten asioiden (res publica) asettamista yksityisten asioiden (res privata) edelle. Ylin arvo oli edistää valtakunnan hyvinvointia ja mahtia. Seikka selittää joitakin Rooman kirjallisuudesta välittyviä arvoja ja auttaa ymmärtämään monia kirjalijoiden aihevalintoja. Perhe- ja yhteisölliset arvot, sotilaallisuus ja ansioituminen sodassa olivat korkeassa kurssissa, samoin perinteet, esi-isät ja isänmaa. Näihin kaikkiin ja muuhun yhteisölliseen toimintaan liittyy elimellisenä osana uskonnollisuus. Nämä vanharoomalaiset arvot ja kansalaismoraali oli ylimmillään tasavallan aikana. Niistä tuli osa roomalaista stoalaisuutta, ja läpi Rooman historian osa yläluokkaa pyrki säilyttämään ne.

Kuitenkin juhlimisesta ja nautinnoista tuli yhä keskeisempi osa roomalaista kulttuuria ja vaurastumisen myötä nautinnot saivat yhä ylellisempiä muotoja. Roomassa olivat jo varhain suosittuja erilaiset ottelunäytökset. Näistä kehittyi myöhemmin kokonainen instituutio erilaisia huvituksia. Suosittuja olivat kilpa-ajot, gladiaattoritaistelut ihmisten välillä ja eläimiä vastaan. Areenalla joutuivat kohtaamaan petoja ja gladiaattoreita mm. sotavangit, rikoksista tuomitut - ja joskus aivan viattomat ihmiset. Kaukaisista maista tuotiin eksoottisen näköisiä ihmisiä ja eläimiä taistelemaan hengestään. Yleisö halusi nähdä verta - ja keisarien oli parempi tarjota heille mitä he halusivat jos aikoivat pysyä vallassa. Samalla Roomassa luotiin mitä loistavinta korkeakulttuuria - ylevyyden ja raadollisuuden rinnakkaiselo on yksi roomalaisen kulttuurin mielenkiintoisista paradokseista. Ainutlaatuinen se ei ole: renessanssiajan Englannissakin Shakespearen teatteri joutui kilpailemaan karhunhärnäysesitysten kanssa.