Seneca - kirjailija ja valtiomies

tekijä: Juha Matti Nikolai Teppo Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.55

Lucius Annaeus Seneca nuorempi (n.5 eKr.- 65 jKr.) oli useita kirjallisuuden lajeja hallitseva kirjailija ja huomattava yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän kirjoitti filosofisia teoksia, näytelmiä, sekä teoksia mm. historiasta, luonnontieteestä, lääketieteestä ja politiikasta. Hänen suurin kiinnostuksen kohteensa oli kuitenkin ihminen ja hänen elämänsä etiikka.


SENECAN LEVOTON AIKAKAUSI

Augustuksen jälkeistä aikaa leimaavat valtataistelut, ja Seneca eli aikana jolloin monet surkeasti hallinneet keisarit vaikuttivat. Heitä olivat mm. Caligula, Claudius ja Nero. Seneca vaikutti paljon Neron elämään, Nero Senecan kuolemaan. Seneca syntyi Hispaniassa varakkaan reetorin poikana ja muutti nuorena Roomaan opiskelemaan. Hän kohosi valtiollisissa viroissa aina senaattoriksi asti ennenkuin joutui Caligulan epäsuosioon, mahdollisesti Caligulan kateudesta hänen loistavia retoorisia taitojaan kohtaan. Tuo viha säilyi Claudiuksella, joka karkoitti hänet Sardiniaan kahdeksaksi vuodeksi. Tuona aikana Seneca kirjoitti paljon ennen kuin palasi Roomaan ja sai korkean viran muuttuneen poliittisen tilanteen myötä. Neron kasvattajana hän toimi alusta asti ja tämän keisariaikana Seneca toimi pitkään hänen pääneuvonantajanaan. Vaikka Neron keisarikaudella on huono maine, olivat sen viisi ensimmäistä vuotta onnellisia, paljolti Senecan ansiosta. Neron muut neuvonantajat onnistuivat kääntämään Neron opettajaansa vastaan. Hänet sotkettiin salaliittoon jossa hänellä ei todennäköisesti ollut osaa. Seneca sai itse valita kuolintapansa, hän avasi suonensa ja kuoli stoalaisella tyyneydellä ja arvokkuudella.
Tapaus on yksi niistä kolmesta missä Nero vaikutti merkittävän kirjailijan kuolemaan. Petronius pakotettiin itsemurhaan. Lucanus, (n. 39-65 jKr.) Senecan veljenpoika esitti kansalaissodasta kertovassa teoksessaan epäsopivia ajatuksia ja sai maksaa hengellään. Selityksenä on pidetty Neron suunnatonta kateutta häntä eteväpiä kohtaan.

SENECAN KÄYTÄNNÖLLINEN FILOSOFIA

Seneca oli roomalaisen stoalaisuuden ensimmäinen merkittävä edustaja. Kyseessä oli stoalaisuuden toinen aalto joka oli luonteeltaan vähemmän jyrkkä: varhaisilla stoalaisilla ei ollut myötätuntoa kaikkia ihmisiä kohtaan, vain stoalaisia hyveitä noudattavia arvostettiin, muita halveksittiin. Seneca on humaanimpi, ymmärtää ihmisen heikkouksia ja tuntee myötätuntoa kaikkia ihmisiä, myös orjia ja ei-roomalaisia kohtaan. Stoalaisuus näkyy taustavaikuttajana hänen tuotantonsa filosofisessa puolessa, mutta hänen filosofiansa ei ole kaavamaista vaan usein soveltavaa, ja jossa myös psykologialla on osuutensa. Tutkielmassaan Viisaan ihmisen mielenlujuudesta Seneca hahmottelee viisasta ihmistä joka on mieleltään luja, oikeudenmukainen, rauhantahtoinen ja harkitseva. Hyveellistä eivät loukkaa typerien panettelu. Viisan pääoma on hengessä, ei aineellisuudessa mitä hän ei kaipaa ympärilleen. Viisas ihminen on itseriittoinen eikä riippuvainen toisten suosionosoituksista. Hän ei etsi nautintoa sillä se on samantekevää, eikä pelkää kipua vaan pahetta. Nautinto on hyvää ellei sen lähteenä ole pahe. Stoalaisesti hyveellinen ihminen saa luonnostaan, etsimättä osakseen enemmän nautintoa kuin epikurolainen joka etsii sitä. Senecan viisas on ideaalinen hahmo, mutta Marcus Porcius Catoa hän pitää esikuvanaan.


ALKUPERÄINEN EPIKUROLAISUUS

Stoalaisuus ja Epikurolaisuus olivat hellenistisen maailman ja Rooman merkittävimmät filosofiset suuntaukset. Epikurolaisuuden perusti samoslainen Epikuros noin 300-luvun eKr. vaihteessa. Sitä on pidetty erityisesti roomalaisten keskuudessa nautinnon filosofiana, mutta ajatukset on ymmärretty niiden alkuperää vääristellen. Epikuros, jonka itse kirjoittamia tekstejä on säilynyt niukasti, piti arvossa yksinkertaista elämää ja halveksi ylellisiä nautintoja. Elämässä on tärkeintä mielenrauha, joka syntyy ruumiin nautinnosta mutta sukupuolisia nautintoja hän piti pääosin huonoina. Tyytyväinen ruumis on pohja hengen tyytyväisyydelle. Viisas ihminen yrittää elää syrjäänvetäytyen, huomaamattomasti siten ettei hänellä ole vihamiehiä. Lucretius ymmärsi epikurolaisuuden syvällisesti muttei saanut suosiota kuin hetken. Seneca tunsi myös hyvin Epikuroksen ajatukset, ja antaa paljon tunnustusta tälle löytäen niistä yhteyksiä stoalaisuuteen.


YLÄLUOKKA JA STOALAINEN OMATUNTO

Seneca kritisoi ankarasti niitä veltostuneita roomalaisia jotka tulkitsivat epikurolaisuuden olevan nautinnossa elämistä, ja epikurolaisuuden nimissä millainen nautinto vain oli hyväksyttävää - olihan se elämän päämäärä. Huvittelunhaluisen yläluokan keskuudessa tällainen epikurolaisuuden vulgaari tulkinta oli yleinen ja he käyttivät sitä legitimoimaan oman elämäntapansa.
Senecan kritiikki heitä kohtaan vaikutti hänen epäsuosioonsa, olihan Neron lähipiiri varsin korruptoitunutta ja dekadenttia. He tuskin olivat ilahtuneita Senecan ja muiden stoalaisten toimiessa heidän omanatuntonaan.

HUKKAAN MENNEITÄ OHJEITA LEMPEYDESTÄ

"Suuri oli Rooman kansan pelipanos, kun oli toistaiseksi epätietoista, mihin nuo sinun jalot luonnonlahjasi suuntautuisivat, mutta nyt ovat yleiset
rukoukset täyttyneet, koska ei enää uhkaa vaara että äkkiä unohtaisit oman itsesi. Liiallinen menestys tosin tekee ihmiset ahneiksi, eivätkä himot
ole koskaan niin hyvin hallittuja että ne lakkaisivat saavutettuaan tarkoituksensa; (...)"

Katkelma on Senecan etiikkaa ja politiikka käsittelevästä Lempeydestä-tutkielmasta joka on omistettu keisari Nerolle hänen hallituskautensa alkupuolella. Hieman moralisoivaan sävyyn tutkielma antaa ohjeita siitä miten hallita viisaudella ja lempeästi välttäen julmuutta. Seneca pohtii näitä käsitteitä kuvaten mm. Augustuksen toimia eri esimerkein. Lempeydestä-teoksen kohdalla nykylukija ei voi välttää pientä surkuhupaisuuden tunnetta koska tiedämme, millainen Neron hallintokauden loppu oli.

SENECAN DRAAMAT JA KIRJEET

Senecan draamatuotanto vaikuttaa yksittäiseltä ilmiöltä, sillä kenenkään muun draamoja ei ole säilynyt eikä laji ollut merkittävä keisariaikana. Säilyneet yhdeksän on kirjoitettu kreikkalaisen aiheen mukaan. Senecan näytelmiä ovat mm. Hercules Furens (Raivoava Herkules), Medea (Medeia), Phaedra (Faidra) ja Agamemnon.
Senecan tragedioita on tehostettu monenlaisilla shokkiefekteillä ja retoriikalla, ilmeisesti tämä sopi ajan katsojien makuun. Euripideen Medeia-näytelmässä lapsien surma tapahtuu näkymättömissä, kuten muutkin vastaavat tapahtumat Kreikan klassisissa näytelmissä. Senecan versiossa lastenmurha sekä muutkin julmuudet ja verenvuodatus esitetään katsojien nähtävillä. Seneca ei sääli katsojiaan, mutta tuskin julmuuksiin turtunut katsojakunta tällaista sääliä olisi halunnutkaan.

Kirjeet ovat tärkeä osa Rooman kirjallisuutta ja niitä tunnetaan suuri määrä mm. Ovidiukselta, Horatiukselta, Cicerolta, Plinius nuoremmalta (n.61-112 jKr) ja Senecalta Kirjeet ovat usein esseemäisiä tai päiväkirjamaisia kirjoitelmia jotka on puettu kirjeen muotoon, eivät (välttämättä) viestintävälineitä. Myös runokirjeitä harrastettiin. Senecan kirjeitä on säilynyt yli 100 kpl ja ne ovat hiottuja, paljon aforistista kirjoitustapaa käyttäviä filosofisia pienoistutkielmia, tyyliltään parasta Senecaa.

Ainoa säilynyt Senecan runoteos on satiiri hänet maanpakoon ajaneesta keisarista. Jumalallisen Claudiuksen muuttuminen kurpitsaksi on hullunkurinene parodia keisariapoteooseista.

KRISTILLISTÄ ETIIKKAA?

Myöhäisantiikissa ja keskiajalla Senecaa on pidetty arvomaailmansa ansiosta lähes kristittynä. Hänen voi tulkita uskoneen persoonalliseen Jumalaan ja kirjoitti kaitselmuksesta. Hänellä on ajatuksia kaikkien ihmisten samanarvoisuudesta, hän vaati lempeämpää kohtelua orjille ja vastusti gladiaattorinäytäntöjä. Lisäksi velvollisuuksia ennen nautintoa korostava stoalainen etiikka vaikutti kristillisen arvomaailman muotoutumiseen.

Pekka Paussu