Ovidius metamorfoosit

tekijä: Risto Tapani Niemi-Pynttäri Viimeisin muutos maanantai 02. elokuuta 2010, 00.06

Ovidiuksen (43 eKr – 17 jKr) Metamorfooseja -eepos on vaikuttanut erityisesti klassiseen taiteeseen aina 1700 -luvulle asti. Teos on tarjonnut rikkaan valikoiman antiikin myyttejä kuvataiteilijoiden käyttöön.

 

Ovidiuksen Muodonmuutoksia (suom. Alpo Rönty, 1997) on täysiverinen eepos, sikäli että se on kerronnallinen runoelma, jossa esiintyy sekä ihmisiä että jumalia. Muodonmuutoksia on varsinainen antiikin mytologian hakuteos, vaikka myyttihahmojen muodonmuutokset ovat Ovidiuksen kehittelemä lisä tarinoihin. Ovidius otti kertoakseen roomalaisille tutuista myyteistä, sisällyttäen kuhunkin tarinaan muodonmuutoksen. Hahmot muuttuvat tarinoiden käännekohdissa puiksi, kasveiksi, lähteiksi, linnuiksi tai eläimiksi.  

 

Kuvaava on esimerkiksi tarina siitä kuinka Apollo himoitsee Dafne -nimistä nymfiä. Apollo juoksee läpi metsien yrittäen saada Dafnea kiinni, ja juuri kun hän tavoittaa naisen, tämä muuttuu laakeripuuksi. Muodonmuutos on tulkittavissa monella tavalla, siitä voi löytää ahdistelun kohteeksi joutuneen naisen tunteen esityksen tai toiselta kannalta siitä voi löytää selityksen sille, miksi sankari saa kantaa laakeriseppelettä.

 

MAAILMAN VIIMEINEN MIES JA NAINEN

 

Deukalion ja Pyrrha olivat maailman viimeinen mies ja nainen. Kun Zeus oli hukuttanut ihmissuvun suuressa tulvassa, vain kaksi jäi eloon. Veden laskiessa, Deukalion ja Pyrrha ajautuivat lautalla rantaan, etsivät mahdollisuutta suorittaa puhdistusrituaali ja löysivät liejuisen temppelin sekä saivat Oraakkelilta neuvon:

viskelkää selän taa ison mahtavan äitinne luita

 

He olivat ihmeissään, kunnes oivalsivat ottaa kiviä – ikään kuin äiti maan luina – ja heittää niitä selän taa. Näin Pyrrhan heittämistä kivistä alkoi muodostua naisia, ja miehen heittämistä miehiä. Kivestä syntyvä uusi ihmissuku oli aiempaa kovempaa:

Siksi on ihmisien suku nyt luja,  vaivoja kestää;

sitkeys vahvistaa yhä sen kova ja paatiset juuret

(Ovidius Kirja I, r 414-415, suom Rönty)

 

 MIEHEN JA NAISEN RUUMILLINEN KOKEMUS

 

Teiresias oli ennaltanäkijä, hän tiesi kaiken aivan tietystä - hän oli vaihtanut sukupuolta, Teiresias tiesi mitä on olla mies ja mitä on olla nainen. Tämän kerrotaan johtuneen siitä, että hän oli nähnyt parittelevat käärmeet. Lyötyään käärmeitä sauvallaan hän itse oli muuttunutkin naiseksi. Tämä johtui siitä, että yhtyvien käärmeiden uskottiin kietoutuvan toistensa ympärille, niin että ne eivät tiedä itsekään kumpi on kumpi. Siksi käärmeiden yhdyntä on tapahtuma, jossa ne samalla vaihtavat sukupuoltaan. Teiresias kulki naisena seitsemän vuotta, kunnes hän näki taas yhtyvät käärmeet.

 

Teitä mä isken nyt", heti huusi/ teillä kun on valta sellainen, joka
iskijän muuttaa voi sukupuoltaan ihan vastakkaiseksi jälleen.
  (suom. Päivö Oksala)

 

Kuuluisa Teiresias sitaatti on T.S. Eliotin Autio maa –runoelmassa (1911). Siinä kuvataan eurooppalaisen kulttuurin tuhoutumisen tilaa, ja Teiresias on ainoa, joka näkee mitä tapahtuu koska on sokea.

..minä Teiresias, vaikka sokea, huohottaen kahden elämän välillä/
vanha mies kurttuisin naisenrinnoin...

 

Eliotin säkeessä ilmaistaan kuinka Tiresiaan sukupuolenvaihdos on samalla turmellut tämän, hän on jäänyt kahden elämän välitilaan, mieheksi jolle on jäänyt vanhan naisen rinnat.

 

EKHO JA NAISEN ÄÄNI

 

Ekho on myöhemmin tullut merkitsemään erityistä mukautuvan ja miehen kaikuna olevan naisen hahmoa. Ekho, tämä puhelias nymfi, oli menettänyt oman äänensä rangaistuksena siitä, että oli hämännyt Zeuksen puolisoa Heraa.  Sillä aikaa kun Ekho lörpötteli Heran kanssa, Zeus kävi vieraissa - toisten nymfien luona. Kun asia paljastui, raivostunut Hera vei Ekholta puhekyvyn niin, että tämä saattoi vain toistaa sanojen kaikuvat loppuosat.

 

Ekhon tragedia huipentuu siihen, että hän rakastuu täydelliseen vastakohtaansa, nuoreen Narkissokseen, joka ei huomaa tätä. Ekho itse ei voi tehdä aloitetta, koska on vain kaiku.

 Alkaa itse ei voi; alettuun heti kohta on valmis.

 

Ongelma näyttää ensin ratkeavan, kun Narkissos joka kulkee vapaana vuosilla, sattuu huhuilemaan "Kuka täällä on" ..ja Ekho keksii keinon ja vastaa: "täällä on". Ja näin Narkissos juoksee koti ääntä, ja Ekho syöksyy vastaan ja syleilee Narkissosta. Mutta vaikka Ekho on kaunisvartaloinen, niin kasvoiltaan hän on ruma, että Narkissos säikähtää. Käydään seuraava sananvaihto:

-         "kuolen mieluummin kuin omas olla tahdon"

-         "omas olla tahdon" vastaa Ekho kaikuna ja Narkissos pakenee.

 

Näin Ekho alkaa hävetä itseään, kasvojaan, ja kätkeytyy metsään, peittäen kasvonsa lehdillä. Hän vetäytyy elämään pimeissä luolissa, laulamaan kauniilla äänellään ja kärsimään onnettomasta rakkaudesta:

 

Näivetys kuivattaa hipiän, mehu, kukkeus ruumiin
ilmoihin katoaa, elämään jää luut sekä ääni.
ääni on ennallaan, kiven muodon luut ovat saaneet

  (Päivö Oksala, Kirjallisuudentutkijan seuran vuosikirja 21/1965)

 

Christoph Ransmayrin romaanissa Matka lopun maailmaan (suom. Oili Suominen, 1989) Ekho on nainen, joka kärsii hipiän kuivumisesta. Ekhoa vaivaa suomuinen hilsealue, joka vaeltaa pitkin hänen vartaloaan. Kun läiskä katoaa vaatteiden alle, hän on lumoavan kaunis. Mutta kun alue peittää hänen kasvojaan hän häpeää ihmisiä.

 

Romaanin miehet käyvät rakastelemassa Ekhoa pimeässä. He käyvät öisin hänen luolassaan, muuttuen Ekhon sylissä omien haaveidensa mukaisiksi, koska tämä osaa olla kaiku joka aavistaa kumppaninsa kaikki toiveet. Ekho toistaa kaikuna miesten toiveita.

 

Eepos koostuu sadoista muodonmuutostarinoista.

Kuuntele latinaksi luettuna Pyramuksen ja Trisben tarina..

http://www.youtube.com/watch?v=C1GkN-qqXMM