Skip to content. | Skip to navigation

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Satyricon eli varhainen satiiri

by Risto Tapani Niemi-Pynttäri last modified Jul 21, 2010 02:13 PM

 

Petroniuksen Satyricon (n.60 eKr) tunnetaan roomalaisten pitojen ja orgioiden satiirisesta kuvauksesta.  Kyseessä on myös erityisesti puhekieltä ja retoriikkaa käsittelevä romaani, se tuo esille alaluokan ja nousukkaiden rikasta kielen kirjoa. Veijarimainen kertoja, Enkolpios, itse on nuori ja työtön reettori, puhekoulun kasvatti, joka on kieleltään suvereeni. Hän muuttaa tyyliään aina tilanteesta riippuen.

Puheiden keskeinen asema teoksessa tulee selväksi heti alussa, Enkolpios viittaa jatkuvasti puheisiin (orationes, deklamationes). Päähenkilö tavataan puhe- ja kirjoittamiskoulussa keskustelemassa opettajansa kanssa. Romaanin kannalta keskeistä ovat retoriikan monet puolet. Kouluretoriikka törmää Enkolpios -kertojan virtuoosimaisiin esityksiin. Hienosteleva ylätyyli tulee satiirin kohteeksi, kun nousukkaat esiintyvät ylevinä puhujina.

 

Teos luo satiirisen kuvan roomalaisista, jotka ovat ylpeitä loistavista puheistaan. Romaanssa pidetään runsaasti puheita, joissa toiset käyttävät kansanomaisen härskiä kieltä, toiset puolestaan yrittävät esiintyä sivistyneinä, tavoitellen ylevää puhetapaa siinä kuitenkaan onnisumatta.

Satyriconin keskeisen osan muodostaa ”Trimalkion pidot”, tällä nimellä julkaistiin myös teoksen ensimmäinen suomennos, joka oli vain osa teoksesta. Peroniuksen Satyriconin säilyneet tekstiosat on julkaistu Pekka uomisto suomentamana 2003. Varhaiseen suomennokseen oli valittu vain satiirinen pitojen kuvaus. Siitä puuttuivat muun muassa orgioiden kuvakset sekä homoseksuaalinen rakkausjuoni. Pidot ovat teoksen keskeinen episodi. Se on Platonin Pitojen (Symposium) satiirinen versio, puheita toki yritetään pitää, mutta Trimalkio –isännän pröystäily ruokatarjoilujen suhteen nujertaa kaiken alleen.

Teoksen kirjoittaja Petronius tunnetaan myös pitojen isäntänä.Tacitus kertoo, että Petronius vietti päivänsä nukkuen, mutta yönsä hän omisti milloin työskentelylle ja milloin huvituksille. Kun toiset hankkivat nimeä tarmokkuudella, hän saavutti mainetta älykkäänä laiskurina.

Keisari Nero otti Petroniuksen piiriinsä, ja hänestä käytettiin nimitystä ”hienostuneen maun määrääjä”. Myöhemmin keisarin suosio kääntyi Petroniukselle turmiolliseksi. Tämä sai syytteen salaliitosta Neroa vastaan. Petronius käsitti, ettei hänellä ollut toivoa pelastumisesta. Hän ei halunnut häilyä pelon ja epätoivon vaiheilla, vaan päätti lopettaa vapaaehtoisesti päivänsä itsemurhaan.

Kerrotaan että hän vastaanotti kuoleman järjestämällä pidot, jossa hänen valtimosuonensa välillä avattiin ja taas suljettiin, niin että hän saattoi keskustella ”keveistä aiheista” saapuvilla olleiden ystäviensä kanssa. Puheiden lomassa hän antoi esittää laulelmia, mutta ei halunnut kuulla mitään sielun kuolemattomuudesta. Lopuksi hän kävi ylellisesti katettuun pöytään ja vaipui uneen.

Petroniuksen romaanista on säilynyt vain loppuosa, jossa minäkertoja Enkolpios kertoo vaiheistaan poikarakastettunsa Giton ja ystävänsä, ja myös Gitoon milistyneen, Askyltoksen kanssa.

Odysseeuksen tavoin myös Enkolpios on harharetkillä, koska on suututtanut hedelmällisyyden jumalan Priapoksen (Poseidonin roomalaisen vastineen). Petronius osallistuu kaksi kertaa orgioihin, ensimmäisissä nautitaan lemmenjuomaa Priapoksen kunniaksi, ja Enkolpiuksen kerronta on tarkoituksellisen fragmentaarista ja koostuu hatarista muistikuvista. Toiset orgiat järjestetään Enkolpiuksen impotenssin voittamiseksi, eli Priapoksen kiroista pääsemiseksi. Tämä tulee kuitenkin tappaneeksi temppelihanhen ja suututtaa jumalan, mutta saa silti kykynsä takaisin. Mytologiaa ja jumalia on teoksessa käsitelty pääasiassa satiirisen huumorin kohteena.

Erich Auerbach korostaa teoksessaan Mimesis todellisuuden kuvauksen kannalta Satyriconia. Hän sanoo teoksen olevan satiirisen todellisuuden kuvaustavan ensimmäinen säilynyt dokumentti. Satyriconin juonta on hahmotettu säilyneiden lähteiden pohjalta. Juoni parodioi mm. Homeroksen Odysseiaa.

Mihail Bahtin kutsuu Satyriconin realismia "alamaailman naturalismiksi" johon sekoittuu fantasiamaisia elementtejä. Satyricon on juonellisesti hillitön ja poikkeaa jyrkästi esimerkiksi Roomassa suosituista muistelmista. Bahin kutsuu Satyriconia menippolaiseksi satiiriksi, jossa on filosofisia puheita Sokrateen dialogien tapaan. Romaanin jokaisessa luvussa on puheita, mutta filosofinen vakavuus kääntyy usein satiiriseksi.

Menippolaisessa satiirissa vapaa fantasia, symboliset piirteet ja mystinen elementti ovat tavallisesti yhtyneinä natura­listiseen "alamaailman" kuvaukseen. Edellisessä kohdassa maini­tut totuuden seikkailut maailmassa tapahtuvat usein maanteillä, ilotaloissa, kapakoissa, toreilla, vankiloissa, salaisten kulttien eroottisissa orgioissa jne.

Satyricon on monenlaisia puhetapoja ja tyylejä satirisoiva teos. Seuratessaan minäkertoja Encolpiuksen seikkailuja lukija saa hämmästellä jo sitä, kuinka eri lailla päähenkilö puhuu eri tilanteissa. Enkolpios on veijarimainen puhetaidon opiskelija, jonka tyyli vaihtelee tilanteen mukaan.

Eri tyylit ja niiden mukaiset tunnelmat vaihtelevat Satyriconissa. Tyylit muuntuvat eeppisestä torikuvauksesta melodramaattiseen haaksirikon kuvaukseen. Päähenkilö kuvittelee suurieleisesti hukkuvansa mereen yhdessä rakastettunsa kanssa. Puheen repertuaarit vaihtelevat hovimaisesta eleganssista alatyyliin.  Pitojen juhlallisista elkeistä lipsuaan brutaalin tyyliin.

Esimerkiksi Daman puhe pidoissa, öykkärimäisen Trimalkion poistuessa käymälään, on katkeileva, humalainen, alkukielessä puheen sössöttäyvvs vielä korostuu.

 

”Päivä ei ole mitään. Kun käännyt on jo yö. Parasta on mennä makuuhuoneesta suoraan ruokasaliin. Voi että on ollut kylmää. Tuskin lämpenin kylvyssäkään. Mutta lämmin juoma on räätäli. Olen kiskonut kokonaisia ruukullisia, ja nyt olen jo aika käkenä. Vinkku on mennyt aivoihin.” §41

Seleucus vapautettu orja, jatkaa pidoissa varsin vaivaannuttavalla kommentilla, ettei pidä peseytymisestä. Hänen humalaista mieltään vaivaa painajaismainen veden kammo.

 

”Minä en peseydy päivittäin. Kylpeminen on kuin valkaisuun joutuisi. Vedellä on hampaat ja sydän siitä ohenee joka päivä.” §42 

 

Ylevään riimittelyyn sekoittuu vulgaareja sanontoja. Henkilöt lukevat mielellään runojaan ääneen, mutta yleisö ei halua kuunnella niitä, ja usein lausuja saa jättää runonsa kesken.Orgioiden kuvaus on tarkoituksellisen katkonaista ja hämärää, myös kielellisiä tabuja rikotaan. Monet vapautetut orjat pitävät puheita pidoissa, vulgaarien puhetyylien kirjo on rikas, koska kukin puhuja käyttää kieltä omalla tavallaan.

Mukana olevat, ja taitaviksi tunnetut puhujat joutuvat kritiikin kohteeksi koska eivät osaa puhua "oikeasta elämästä", vaan ovat  liian koulutettuja. Retoriikan opiskelija,  Ascyltos oli sillävälin levitellyt käsiään ja pilkannut kaikkea kuulemaansa. Hän on opiskellut retoriikkaa, hän tietää millaisia tulisi hyvin puheiden olla. Opiskelijaa haukutaan, että tämä ” on niin korkea, että kehtaa nauraa toisille. Mikä lienee yöllä karannut orja, joka ei ole heittämänsä veden arvoinen.”

 

 

 

Risto Niemi-Pynttäri