Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Vergiliuksen Aeneis

tekijä: Juha Matti Nikolai Teppo Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.55

Rooman kansalliseepos

Publius Vergililus Maro (70-19 ekr.) on roomalaisen epiikan suurin klassikko. Tästä syntyjään Pohjois-Italialaisesta maanomistajan pojasta tuli Maecenaan piirin johtava runoilija. Maecenas kuului keisari Augustuksen läheisiin ja hän antoi taloudellista tukea monille taitelijoille. Nimi mesenaatti juontaa juurensa Maecenaasta, jonka muita suojatteja olivat mm. Horatius, Propertius ja Ovidius.

Vergiliuksen pääteokset, heksametrimuotoiset Bucolica, Georgica ja Aeneis ovat kaikki säilyneet useanakin kopiona sekä runoilijasta itsestään on paljon elämänkerrallisia tietoja. Antiikissa ja keskiajalla Vergiliuksen teoksita laadittiin useita kommentaareja. Nämä seikat kuvastavat Vergiliuksen suurta merkitystä Rooman keisariajalta nykypäiviin. Bucolica oli Vergiliuksen varsinainen esikoisteos, kokoelma idyllisiä paimenrunoja eli eklogeja. Teoksellaan Vergilius toi kreikkalaisen eklogitradition Rooman kirjallisuuteen, pohjatekstinään hänellä oli Theokritoksen Idyllejä-teos. Neljäs eklogi on erityisen kuuluisa, profetiallinen kertomus tulevista tapahtumista joissa kultaisen ajan palauttaa maan päälle jumalallinen poikalapsi. Siitä, viittaako runo kristukseen vai ei, on kiistelty miltei krististinuskon synnystä asti.

Georgica (suom. Maanviljelijän työt) syntyi esikuvanaan Hesiodoksen Työt ja päivät: se käsittelee maatalouden eri alueita, mutta syvemmällä tasolla se on panteistishenkinen luonnoneepos ja opetusrunoelma: luonnon ja vuodenaikojen kuvaelma, ylistys Italian yhtenäisyydelle, maaseudulle ja roomalaiselle talonpojalle. Se korostaa luonnon kunnioittamista ja ahkeruutta, mutta luonto palkitsee hyvin työnsä hoitaneen viljelijän.

AENEISIN SYNTY

Kaikilla Vergiliuksen teoksilla on ideologinen tehtävänsä, suurin niistä Aeneiksella, ja Aeneaan tarulle runoilija omisti elämänsä viimeiset kymmenen vuotta - saamatta teostaan valmiiksi. Hän sairastui matkalla Kreikkaan, jonne hän oli menossa viimeistelemään teostaan vielä kolmeksi vuodeksi. Ennen kuolemaansa Vergilius vaati teoksen tuhoamista, mutta Augustuksen käskystä se julkaistiin nopeasti viimeisteltynä. Vergiliuksen itsekritiikkiä paisuttivat luultavasti suunnaton julkinen paine, keisari seurasi työn edistymistä ja yleisesti tiedettiin sellaisen suurteoksen olevan tekeillä joka ylittäisi jopa Homeroksen eepokset. Teoksen julkaisematta jättäminen olisi ollut tappio keisari Augustukselle, kansalaissotien jälkeen piti luoda yhteinen roomalainen henki, ja Aeneis oli tilaustyö tätä hengen ylösrakentamista varten. Sen pääpaino on menneisyyden tapahtumissa, myyttisessä historiassa, mutta muutamien ennenäkyjen ansiosta valotetaan myös Rooman vaiheita Aeneiksen jälkeen päätyen keisari Augustuksen aikaan.

"Käännä nyt silmäsi tänne ja tarkkaa heimoa tuota:
nuo oman Roomasi miehiä on. Tämä tässä on Caesar,
käyvä on Juluksen suku taivaan akselin alle.
Tässä on juuri se mies, jota enteet toistavat sulle,
Caesar Augustus, jumalaisen Caesarin juurta.
Tuova on Hesperiaan ajan kultaisen, jota kerran
Saturnus isännöi. Saharan sekä Intian ääriin
vievä on Rooman vallan ja mahdin tähtien tarhaan,
taa ajan, auringon ratojen, liki valtavan atlaan,
jolla on harteillaan koko tähtiä tuikkiva taivas.
(suom. Päivö Oksala)

MYYTTI JA SEN TULKINTAA

Aeneaan taru on homeerisen taruston johdannainen. Se oli teoksen syntyajankohtana satoja vuosia vanha ja siitä oli erilaisia muunnelmia Rooman arkaaisessa kirjallisuudessa. Vergilius käytti siis suullisen perimätiedon sijaan kirjallisia lähteitä, näitä olivat mm. Naeviuksen (n. 270-201 eKr.) Puunilaissota (Bellum Poenicum) -teos. Puunilaissodassa esiintyy kertomus Aeneaasta ja Didosta. Heksametrin sen soveltaminen latinaan alkoi ja 200-luvulla eKr. varhaisten Homeros-käännösten muodossa. Lopullisesti mitan ja homeerisen tyylin kotiutti latinaan Ennius (239-169 eKr.), jonka teos Annales oli Rooman kansalliseepos ennenkuin Aeneis ilmestymisensä jälkeen otti itselleen tämän merkittävän tehtävän. Ennius on rosoiseen heksametrisäkeeseen tiivistänyt Rooman valtakunnan hengenlaadun:

"Sankarit nuo, tavat myös perityt ovat turvana Rooman." (Moribus antiquais res stat Romana virisque.)

AENEIKSEN SYNOPSIS

Aeneas on Troijan sotapäälliköitä Iliaassa, muttei esiinny teoksessa merkittävässä roolissa. Hän on osaksi jumalallista syntyperää, syntynyt Venuksen ja kuolevaisen miehen, Ankhiseen suhteesta. Vergiliuksella hän on teoksen keskushenkilö. Hänelle on ilmoitettu suuri tehtävä: päästä luvattuun maahan ja perustaa sinne uusi valtakunta luhistuneen Troijan tilalle. Aeneas ei vain tiedä minne, ja hänellä on niskassaan Junon viha. Aeneas on matkalla pois tuhotusta Troijasta laivoineen, tuultenjumala Aiolos nostattaa Junon käskystä myrskyn joka tuo Aeneaan Afrikkaan, Karthagoon. Aeneas kohtaa Didon, Karthagon leskikuningattaren. Hän antaa troijalaisille turvapaikan ja Venuksen väliintulon ansiosta Dido rakastuu Aeneakseen. Hän järjestää suuret pidot joissa Aeneas alkaa kertoa tarinaansa takautuvasti.

Vastahakoisesti hän kertoo Troijan tuhosta: kreikkalaisten puuhevonen onnistutaan juonimaan Troijan muurien sisään. Yöllä Kreikan soturit tekevät yllätyshyökkäyksen, polttavat ja ryöstävät Troijan, Aeneas pakenee perheensä kanssa. Kuvaus on väkevä ja toiminnallinen, teoksen tiivistunnelmaisipia kohtia. Aeneaan laivasto harhailee välimerellä kohdaten erilaisia vaaroja, Aeneaan isä Ankhises kuolee. Aeneas lopettaa kertomuksensa ja kerronta siirtyy takaisin nykyhetkeen. Aeneas ja Dido kokevat lyhyen lihallisen suhteen. Mercurius muistuttaa Aeneasta jumalallisesta tehtävästään viedä väkensä Italiaan, jonne hän on perustava valtakunnan. Haikein mielin Aeneas torjuu henkilökohtaiset tunteensa ja noudattaa kohtaloa jonka jumalat hänelle ilmoittavat. Didon kohtalo on jäädä ilman liittoa Aeneaan kanssa. Hän joutuu suunniltaan ja surmaa itsensä kiroten sitä ennen Aeneaan ja toivoo kostoa.

Kohtaus sisältää suurta dramatiikkaa jonka jatkona seuraa keveämpi kuvaus Aeneaan järjestämistä kilpakisoista. Ne keskeyttää kuitenkin laivojen palo: seurueen naiset tuhoavat laivat koska ovat väsyneet vuosia jatkuneeseen purjehtimiseen ja haluavat asettua aloilleen. Osa Aeneaan väestä jää Sisiliaan, mutta Aeneas jatkaa matkaa ja saapuu Apollon temppeliin jossa Sibylla, ennustajapapitar lupaa opastaa Aeneaan kuoleman valtakuntaan. Nähtyään manalan kuvajaisia, hirviöitä ja vainajia hän kohtaa Didon, jolle Aeneas yrittää selittää poislähtönsä syitä. Halveksuen Dido kääntyy pois vastaamatta mitään. Elysionissa, autuaiden asuinsijoilla Aeneas tapaa liikuttavassa kohtauksessa isänsä joka kertoo hänelle Rooman suuresta tulevaisuudesta ja kuvailee sen sankareista päätyen Caesar Augustukseen (ks. näyte edellä)

Juno lietsoo Italian kansat sotakiihkoon manalan kostotar Allekton avulla ja kuvaillaan eri sotapäälliköt joita johtaa heidän ylipäällikkönsä, mahtaileva Turnus. Venus taivuttaa Vulcanuksen takomaan Aeneaalle aseet, hänen kilpeensä on kuvattu Rooman tulevan historian keskeisiä tapahtumia. Teoksen viimeinen kolmannes kuvaa verisesti sotia Italiassa. Molempien puolten urhoja kaatuu, vainajat haudataan ja rauhasta neuvotellaan. Sota päätetään ratkaista Aeneaan ja Turnuksen kaksintaistelulla. Jumalat puuttuvat peliin, he sopivat riitansa ja Aeneas voittaa surmaten Turnuksen.


HOMEERINEN LÄHTÖKOHTA

Roomalaiset sekä ihailivat että kadehtivat Kreikkaa vanhempana ja useassa mielessä syvällisempänä ja innovatiivisempana korkeakulttuurina. Homeroksen eepokset olivat Kreikan kirjallisuuden kantaisiä joilla oli lähes pyhien kirjoitusten asema. Ne olivat myös kreikkalaisen kulttuurin genesis, heidän yhteinen kulttuuriperintönsä ja niiden heerokset Akhilleus, Odysseus sekä muut olivat kaikki omilla erilaisilla tavoillaan kreikkalaisen ihmisen esikuvia ja edustivat erilaisia hyveitä. Vergiliuksen motiivi oli luoda Roomalle Homeroksen eepoksiin verrattavissa oleva teos, jossa tulee esiin heidän suuri tehtävänsä kansojen joukossa ja jonka sankari on esikuvallinen roomalainen. Hän kirjoitti kahdessatoista Aeneiksen kirjassa (n. 10 000 säettä, vrt. Ilias ja Odysseia yhteensä n. 27 000 säettä) keskittäen "roomalaisten Iliaan ja Odysseian". Tällainen "roomalaisten vastineiden" luominen kreikan kulttuurista oli keskeinen osa Augustuksen ajan kulttuuripolitiikkaa ja sitä kilpailumentaliteettia joka näkyy keskeisesti roomalaisessa aatemaailmassa ja erityisesti Vergiliuksen tuotannossa.
Aeneiksen alkupuoliskon tapahtumilla on paljon yhteistä Odysseian kanssa, loppupuoliskolla Iliaan. Alussa Aeneas on vielä epävarma etsijä josta hän kasvaa päättäväiseksi, lähes jumalalliseksi kohtalonsa täyttäjäksi. Välirikko Didon kanssa on myyttinen puunilaissotien syy.

Aeneas edustaa Roomalaisia hyveitä par excellence. Roomalaisille hän oli myyttinen esi-isä, ja esi-isien tapojen kunnioittaminen oli keskeinen arvo roomalaisessa kulttuurissa. Juliusten hallitsijasuvun katsottiin periytyvän Romuluksen kautta Aeneaasta, ja suvun kantaisä oli jumalallinen Zeus. Tämän mytologisen sukupuun mukaan Caesar Augustus oli siis jumalallista syntyperää, ja luonnollisesti Aeneaan hyveet (virtus) tulivat osaksi Augustuksen hahmoa. Teoksen osin peitelty Augustuksen arvon korostaminen tuskin oli pelkkää hovirunoutta, propagandaa ja henkilöpalvontaa. Octavianus, joka myöhemmin sai nimen Augustus eli kunnianarvoisa, loi valtakuntaan rauhan kansalaissotien jälkeen jota usein kuvataan kauhujen ajaksi. Rauhan aikaansaamisella oli aikalaisille siis suuri merkitys, ja rauhan voitto on yksi tämän sotaisan eepoksen pääteemoista erityisesti sen loppupuolella.

Rooman tunnetuimpia monumentteja on Ara Pacis Augustae, Augustuksen rauhanalttari. Vuonna 9 eKr. vihitty alttari on koristeltu Kreikan klassista tyyliä jäljittelevin reliefein. Siihen on kuvattu Rooma-myytin perushahmot: Susiemo imettämässä Romulusta ja Remusta sekä isä Aeneas uhraamassa kotijumalattarille. Teos luo Aeneikseen mielenkiintoisen taidehistoriallisen kontekstin.


Pekka Paussu