Aristofanes ja vanha komedia

tekijä: Juha Matti Nikolai Teppo Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.55

Vanhan komedian keskipisteenä on kaupunki polis ja sitä nimitetään usein poliittiseksi komediaksi. Poliittinen on käsitettävä laajasti, koko kaupunkivaltion elämänmenoa käsittävänä: kansanjohtajien ulko-ja sisäpolitiikka, talouselämä, kasvatus, filosofia, musiikki, kirjallisuus, mytologiasta arkiaskareisiin.

Aristofanes (n. 445 – n.385 eKr) ottaa aiheekseen näistä milloin minkin aspektin ja luo siitä räiskyvän nykyaikaista revyytä tai musikaalia muistuttavan kokonaisuuden, siten että esitys pursuaa sanaleikkejä, ajankohtaista kritiikkiä, eettistä vakavuutta, herkkää runollisuutta sekaisin rivouden kanssa.

Veljekset–komedia käsittelee ajankohtaista kysymystä sofistien kyynisen ja nihilistisen koulutuksen vaikutuksesta ateenalaisiin. Isä on antanut kasvattaa kaksi poikaansa eri tavoin. Toisen vanhassa kunnon koulussa ja toisen sofistien antaman u uden kyynisen mallin mukaan. Tulosta kokeillakseen isä asettaa pojat sanasotaan keskenään. Ilmenee että perinteisen kasvatuksen saanut poika on sivistyneempi, kun taas sofistien kasvattama poika on oppinut kaiken huonosti ja pintapuolisesti. Aristofanes ottaa siis konservatiivisen kannan sofistien herättämään kasvatuskeskusteluun.

Babylonialaiset on Aristofaneen protesti Ateenan demokratian rappeutumista vastaan. Babylonialaiset valittavat nääntyvänsä ateenalaisten asettamiin veroihin. Erityisesti Aristofanes hyökkää Ateenan mahtavinta miestä ja nousukasta, nahkatehtailija Kleonia vastaan. Kleon yritti saada Aristofanesta oikeuteen, mutta onnistumatta. Ilmeisesti siksi että henkilökohtaiset herjat olivat jo kehittyneet kansanjuhlissa traditioksi.

Kleon joutuu naurun kohteeksi myös Ritarit–komediassa. Se on yhteiskuntasatiiri jossa päähenkilönä on herra Demos (kansa). Hänellä on kaksi palvelijaa, kaksi etevää ateenalaista sotapäällikköä. He valittavat että Demoksen palvelijain joukkoon on luikerrellut kolmaskin. Aristofanen suosma ivan kohde, nahkatehtailija Kleon. Oraakkeli ilmoittaa että tämä sietämätön nahkuri voidaan karkoittaa vain vaihtamalla hänet vieläkin pahempaan makkatakauppiaaseen. Seuraa näiden kahden, toinen toistaan suulaamman välinen karkeuksia täynnä oleva sanasota.

Näiden tappelukukkojen valmistautuessa seuraavaan koitoksen herra Demos kertoo aatelisista koostuvalle kuorolle ajatuksensa. Hän tietää kyllä millainen lurjus tämä makkarakauppias on, mutta hän antaa tämän nyt olla rauhassa ja asettaa sen aikanaan vastuuseen.

Kun sietämätön nahkatehtailija on karkotettu, ilmestyy seppelepäinen makkarakauppias näyttämölle ja kertoo nuorentaneensa vanhan herra Demoksen. Hän on keittänyt tämän padassa. Tämä on eräs Euripidesta ivaileva, ja hänen käyttämänsä reseptin parodia. Sitten saapuukin nuorekas, pirteä ja elämäniloinen herra Demos uudistuneena. Kaikki kääntyy parhain päin, Demos ei olekaan syypää vaan hänen huono palvelijansa nahkatehtailija Kleon.

Pilvet–komediassa pilvet eli kuoro esittää viisastelevia sofisteja, jotka Aristofaneen mukaan mitätöivät kaiken. Kuoro spekuloi sofistien tapaan sekoittaen oikean ja väärän.

Eräs ateenalainen on velkaantunut korviaan myöten poikansa hillittömän hevosharrastuksen takia. Näytelmän prologissa isä makaa valveilla ja kuuntelee kuinka poika puhuu unissaan hevosista, sekä murehtii kuinka päästä eroon velkojistaan. Hän keksii keinoksi sen että laittaa poikansa sofistien kouluun, jotta tämä sitten puheillaan hämäisi velkojat. Kun poika kieltäytyy, niin isä itse menee mietiskelijäin taloon oppiakseen hiuksia halkovan keskustelun taidon. Siellä itse Sokrates leijuu pää pilvissä ja filosofoi auringosta.

Kun isä tulee paikalle Sokrates laskeutuu alas ja alkaa opettaa isälle sofistiikan taitoa. Isä ei opi, ei ymmärrä eikä muista mitään. Niinpä poika pakotetaan oppiin. Hän saa kuulla Oikeuden ja Vääryyden välisen sanasodan, jossa vääryys tietenkin voittaa.

Poika tajuaa homman hengen. Kotiin palatessaan hän ensi töikseen pieksee isänsä. Selittää viisaasti sitten, että hän on vain maksanut saamansa selkäsaunat takaisin. Isä suuttuu ja käy sytyttämässä mietiskelijäin talon tuleen.

Aristofanes edustaa konservatiivista näkemystä sofistien opista. On totta, että sofistit pyrkivät nimenomaan herättämään epäilyä isiltä perittyjä totuuksia kohtaan - ja näin he käänsivät pojat isiä vastaan. Mutta heidän oppinsa ei ollut lainkaan niin tyhjää kuin komedia esittää.

Toinen ihmeteltävä seikka on että Aristofanes kuvasi tässä hyvän ystävänsä Sokrateen sofistiksi. Siten hän tuki sitä rahvaanomaista käsitystä Sokrateesta jonka seurauksena filosofi tuomittiin kuolemaan vääristä kasvatusaatteista ja kaupunkivaltion pettämisestä.

Rauha-näytelmällä Arstofanes sitten juhli pitkän sodan loppumista. Heti prologi parodioi Euripidesta, jonka eräässä näytelmässä siivekäs Pegasos lentää näyttämöllä, eräänlaisen teatterilentokoneen avulla. Aristofanes käyttää samanlaista konetta kun eräs viljelijä lentää sontiaisella taivaaseen kysymään jumalilta miksi he antavat ihmisille aina vain sotaa. Taivaassa selviää, että jumalat ovat vetäytyneet kauas eetteriin ja päästäneet Polemoksen (sodan) vapaasti riehumaan kreikkalaisten parissa. Polemoksen hakiessa lisää aseita sankari vapauttaa rauhan jumalattaren. Näin maahan tuotiin rauha.

Aristofaneen Lysistrate on suoranainen rauhansaarna. Siinä naiset ottavat rauhanasian käsiinsä ja ryhtyvät lemmenlakkoon. Lakko käy tosin liian vaikeaksi joillekin, eivätkä he jaksa vastustaa lihan heikkouksia. Lysistrate on lakkolaisten luja johtaja. Koomisuus kärjistyy huippuunsa kun Myrrhine piinaa halukasta miestään ja jättää tämän tyydyttämättömien halujensa valtaan.

Rauhansopimus syntyy vanhojen miesten kuoron ja naisten kuoro mittelevät toisiaan aikansa. Lysistrate kehottaa kauniissa päätöspuheessaan kaikkia kreikkalaisia sovintoon.

Lainlaatija-juhla on komedia, jossa Euripidesta jälleen syytetään, nyt naisten suulla siitä että hän on antanut tragedioissaan huonon kuvan naisista. Lainlaatijoiksi nimitettiin kahta jumalatarta, joiden juhlaan sai vain naiset osallistua, ja miehiltä oli pääsy kielletty. Euripides yrittää kaikin keinoin saada selville naisten suunnitelmat. Saa lopulta lankonsa Mnesiloksen naamioitumaan naiseksi ja lähtemään juhlaan. Juhlassa tämä yrittää puolustaa Euripidesta naisten syytöksiä vastaan. Hän vetoaa siihen, että toki naiset ovat antaneet aihetta vielä pahempiinkin herjoihin joista Euripides on vaiennut. Tällainen puhe herättää naisissa epäluulot ja tarkastuksen jälkeen mies paljastetaan ja vangitaan. Sitten itse Euripides yrittää kaikin keinoin pelastaa ystävänsä naamioitunen milloin miksikin näytelmähenkilöksi. Parodioiden itseään. Mutta sovinto syntyy vasta kun hän lupaa naisille tehdä parannuksen.

Aristofaneen komedioissa on usein keskushahmo, joka luo yhteisöä vahvasta vastustuksesta huolimatta. Hänen herooinen taistelunsa ja voittonsa nostaa hänet jumalten tasolle. Samalla tavalla kuten tragedia herättää sääliä ja kauhua, samoin koomiset emootiot komediassa herättävät sympatiaa ja kateutta. Sankari voittaa joko järkevästi tai tyhmästi, rehellisesti tai vääryydellä. Siten vanha komedia on herooisen ja ironisen balanssi.