Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Kreikkalaisesta komediasta

tekijä: Juha Matti Nikolai Teppo Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.55

Komedian eräänä funktiona voidaan pitää yhteistä naurua, ihmisten kuuluminen yhteen nauramalla. Samantapainen on myös komedian sisällöllinen pyrkimys, liittää ihminen yhteisöön, yhteisö joka on luonteeltaan silloin idyllinen. Komedioiden onnelliset loput ovat tällaisia merkkejä. Sankari hyväksytään myyttiseen jumalten yhteisöön ym. Niissä on usein tämä hyväksymisen teema.

Kuten Hegel sanoi: jos ei ole lukenut Aristofanesta ei voi tietääkään miten ihminen voi tuntea olonsa letkeäksi'. Tämä letkeys on yhteisöllistä idylliä.

Poliittinen komedia syntyi Aristofaneen myötä, ja sen jonka kukoistuskausi oli Ateenassa 400 luvun lopulla ja 300 luvun alussa.

Komedia sanan juuri KOMOS tarkoittaa hillitöntä juomakulkuetta johon kreikkalaisilla oli tapana päättää juominkinsa. Komedian arvellaan syntyneen näistä kulkueessa harjoitetuista kujeiluista. Yleensä ne omistettiin viinin jumalalle Dionysokselle tai alapäähuumorin tai seksuaalisten kujeiden ja henkilökohtaisten herjausten kautta hedelmällisyyden jumalattarille. Nämä kaikki piirteet liitetään hedelmällisyyskulttiin.

Herjauksilla on komedian ensivaiheissa usein sanasodan (agonin) muoto. Komedioissa sanasota on erittäin tärkeä elementti, niissä kaksi henkilöä ottavat POLEEMISESTI väitellen yhteen ja yleensä jostain löytyy kolmas tuomariksi.

Markkinailveilyillä on tärkeä osuutensa komedian syntyyn, niistä periytyy ainakin improvisaation suuri osuus komedioissa. Myyttisten aiheiden parodia kuuluu yhtä olennaisesti komediaan, kuin niiden pateettinen muoto tragediaan. Koska myytit olivat kreikkalaisille tapa ajatella. Ajankohtaisten aiheiden, poliittisten kiistojen ja muiden keskustelunaiheiden käyttö kuului myös komedioihin. Pureva ja suorasukainen ajankohtainen kommentointi teki komediasta poliittisesti merkittävän.

Komediassa on kuorolla pienempi osuus kuin targediassa, mutta sen sijaan MIIMINEN aines on enemmän esillä.