Vastakohtien Korostuminen

Runsaus oli tyyli-ihanteena jo renessanssin aikaan; sen oli tarkoitus ilmaista luontoa ja elämänvoimaa. Barokki jatkaa tätä pyrkimystä aivan liiallisuuksiin saakka. Barokki on avoimesti keinotekoista ja teennäistä eikä pyri antamaan lainkaan luonnollisuuden vaikutelmaa.

Samalla barokin tyyli paljastaa ne ristiriitaisuudet, jotka renessanssi kätki. Itse asiassa renessanssin tyyli-ihanne peitti näkyvistä monia ristiriitoja; oppineen humanismin ja kansanomaisuuden ristiriita,  pakanallisuuden ja kristillisyyden ristiriita, ylimysmoraalin ja porvarillisen hengen ristiriita. Renessanssimainen harmonia oli peittänyt nämä ristiriitaisuudet, kunnes sitten 1600-luvulla ne kärjistyivät täydellisiksi vastakohtaisuuksiksi.

Barokkia on leimattu myös taantumuksen tyyliksi, ja ”katolisen vastauskonpuhdistuksen viralliseksi tyyliksi.” Silti juuri espanjalainen barokkidraama on luonut hämmästyttävän hienoa tragikomediaa, joka kuitenkin ja noudatti tarkasti katolista dogmia.

Hillitön elämänhalu, väkivaltaiset kuvaukset ja voimakas eroottisuus sekoittuvat myös barokkidraamassa. Don Juan–hahmo tulee espanjalaiselle näyttämölle. Samaan aikaan myös saksalaisen murhenäytelmän sankarit tuovat näyttämölle vallan, seksuaalisuuden ja uskonnon teemat korostaen kaikessa melankoliaa.

Barokin tyylissä on paljon uskonnolliseen mystiikkaan palaavaa. Maallinen nähtiin unena, josta ihminen vasta kuolemassa herää taivaalliseen. Mutta henkisen ja maalliseen kaavamainen erottelu ei silti sovi barokkiin. Samalla kun barokki on henkis-spiritualistista, se on myös hyvin

sensuaalista ja aistillista. Henkisyys ja aistillisuus rinnastuvat  hienolla tavalla erityisesti John Donnen barokkirunoudessa.

Barokin tyyli oli uskonnollista. Maallinen nähtiin unena josta ihminen herää vasta kuolemassa, havahtuu  taivaalliseen. Samalla tärkeitä kokemuksia kuvattiin korostetusti sensuaalisina ja aistillisia. Hillitön elämänhalu, väkivaltaiset purkaukset, voimakas eroottisuus sekoittuvat voimakkaan moraalisiin aiheisiin.

”For that first marriage was our funerall:

One woman at one blow, then killed us all,

And singly, one by one, they kill us now…”  

Näin John Donne yhdisti eräänlaisiksi avioliiton, hautajaiset, syntymän ja kuoleman.

Miehen ja naisen erot kärjistettiin barokissa aivan äärimmilleen ja niitä pidettiin perusolemukseen liittyvinä eroina, kuten seuraavassa John Milton asettaa Eevan paljon alemmas kuin Aatamin.

”he olivat myös eri sukupuolta:

mies miettivä ja uljas, nainen hellä

ja sulokas; mies luotu Jumalalle

mut nainen Jumalalle miehessään.”

Miltonin maskuliinisuuden vastakohtana barokin aikana oli myös toisenlaisia painotuksia. Milton piti sukupuolieroa olemukseen liittyvänä. Yleensä barokin tyyli kärjisti sukupuolierot keinotekoisiksi rooleiksi, kuten suosituissa naamiaisnäytelmissä (masque), jossa roolit myös sekoittuivat.