Androgyyni Kuningatar Kristiina

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.59


Merkittävin ja hämmästyttävin persoonallisuus 1600-luvun Ruotsissa oli kuningatar Kristiina. Hänen ranskaksi kirjoittamansa maksiimit ovat herättäneet hämmästystä. Hän oli loistava kirjoittaja, mutta harva voi sanoa ymmärtävänsä täysin hänen ajatuksiaan.

”Ensamhet är strora andars element.”

(Kristiina)

Kuningatar piti hiuksiaan lyhyiksi leikattuina, pukeutui mielellään miesten vaatteisiin ja käyttäytyi itsenäisesti kuin mies. Kristiina ratsasti, harrasti miekkailua ja metsästystä. Hän oli avoimesti androgyyni. ”Miehen sielu, naisen ruumiissa” kuten hän itse sanoi. Kristiina kirjoitti maksiimeja, aikansa suosituinta lajia, mutta ei ruotsiksi vaan ranskaksi.  

Kristiina seurasi aikansa kirjallisuutta. Hänelle lähetettiin välittömästi kaikki uudet merkittävämmät julkaisut. Lukiessaan Kristiina täytti teosten marginaalit omilla huomioillaan. Näin hänen omaa ajatteluaan on voitu valottaa marginaalimerkintöjen perusteella.

Iäkkäämpänä hän oli uskonnollinen mietiskelijä, intellektuelli, jonka kutsusta aikakauden kuuluisin ajattelija, Descartes muutti Tukholmaan.

Kristiina sai parhaan mahdollisen koulutuksen ja asui jo nuorena monissa Euroopan maissa. Nuorena hän oli stoalaisen ylpeä, ihmisen mahdollisuuksiin uskova renessanssihenkinen nainen. Nuori Kristiina uskoi vahvasti ihmisen suvereenisuuteen. Vanhempana hän luopui valtaistuimestaan, muutti Roomaan ja hartaana katolisena paneutui kristilliseen mystiikkaan.

Vaikka Kristiina oli saanut erittäin hienon tapakasvatuksen, hän käyttäytyi epäsovinnaisesti ja järkytti erityisesti katolisia piirejä niin, että häntä sanottiin ”barbaariherttuattareksi”. Kristiina teki tietoisen päätöksen elää naimattomana, koska uskoi olevansa äitinsä tavoin erikoisella tavalla hullu nainen, joka saattaisi synnyttää joko neron tai epäsikiön. Ja tällaista taakkaa hän ei halunnut Ruotsille antaa.

Kristiina rakastui kuitenkin erittäin intohimoisesti kardinaaliin, joka torjui hänet. Oli tietysti käsittämätöntä, että joku voi torjua kuningattaren, mutta Kristiinalle se merkitsi ratkaisevaa oivallusta siitä, kuinka heikko ihminen onkaan. Aikaisemmin stoalaisen vahva ja omasta suvereeniudestaan vakuuttunut nainen alkoi kirjoittaa siitä, miten ihminen tunnistaa itsensä kärsimyksessä ja haavoittuvuudessa. Maksiimeihin tuli uusi sävy, nyt hän kirjoitti enemmän ihmisen avuttomuudesta. 

”Människans hjärta är avgrundsdjupt, okänt för henne själv; endast hennes skapare känner det i grunden.”

(Kristiina)

Kristiinan uskonnolliseen ajatteluun vaikutti erityisesti kvietistinen liike ja Molinos-niminen johtohahmo. Kristiina puolusti häntä, kun tämä joutui inkvisition kulusteluihin. Kristiina järkyttyi, kun kuulusteluissa tuli ilmi, kuinka Molinos olikin naisten hyväksikäyttäjä – Varmaa ei kuitenkaan ole perustuivatko tunnustukset tosiasioihin, vai murtuneen saarnaajan epätoivoon.

”Man är aldrig mera fri än när man utan förbehåll lyder Guds vilja.”

(Kristiina)

Kristiinan suuruudenhulluuden merkkinä on pidetty sitä, että hän omisti omaelämäkertansa suoraan Jumalalle. Hän itse piti omistusta erityisenä rehellisyyden vaatimuksena.