Ruotsalaisen Lyriikan Alku - Stiernhelm

_{David Klöcker Ehrenstrahl: Georg
Stiernhielmin muotokuva (1663)}

Suurvalta-ajan älymystö hakeutui joko kuninkaanlinnan tai aateliston salonkeihin, aiempaa harvemmin hakeuduttiin kirkolliselle alalle. Suurvalta ajan Tukholma oli varsin monikielinen ja monikulttuurinen kaupunki. Latina oli oppineiden kieli, mutta myös ranskaa puhuttiin paljon.

Stiernhielm käytti seurassa useimmiten latinaa, kun taas tavallisen väen kanssa hän puhui ruotsia. Hovirunoutta hän kirjoitti latinaksi, nuoren Kristiina kuningattaren hovissa. Syntymäpäiväruno kuningattarelle v. 1643 oli hänen läpimurtonsa. Hovirunous merkitsi Stiernhielmille ilmeisesti hienostuneen tyylin kehittelyä.

Hänen varsinainen pyrkimyksensä oli kuitenkin kirjoittaa ruotsin kielellä yhtä hyvää runoutta kuin hän kirjoitti latinaksi. Siirtymä latinasta ruotsin kieleen oli vaativa. Stiernhielm tavoitteli mitallisia muotoja ja hänen sanotaan onnistuneen siinä hyvin. Pääteoksessaan Herkuleksessa Stiernhielm puhuu sivistyneelle lukijalle ruotsia.

Stierhielmiä pidetään ensimmäisenä, joka on nostanut ruotsin kieltä lyyrisesti korkealle tasolle.

Saksalaisen Martin Opizin mallin mukaan Stiernhielm halusi saada ruotsinkielen klassisten runomittojen mukaiseksi. Mutta yhtä paljon kuin Opizin klassismi, Stiernhielmiä kiehtoi saksassa Jacob Böhmen jälkeen suosituksi tullut pyrkimys löytää runouden perusta paratiisillisesta alkukielestä.

Stierhielmin pyrkimyksen taustalla on 1600-luvulla suosittu kielimystiikka.Yritys löytää ns. alkukieli milloin saksan kielestä, milloin ruotsin kielestä oli eräs tuon ajan kansallisia pyrkimyksiä.

Steirhielm osallistui tähän alkukielen ja “paratiisillisen kielen” etsimiseen omilla etymologisilla spekulaatioillaan. Kielitutkimukset kiteytyivät Stiernhielmillä vuonna 1642 teokseen Mysterium Etymologicum. Siinä hän esitti teoriansa alkukielestä – jota ruotsinkieli hänen mukaansa on.

Runouden kannalta nämä pohdiskelut olivat hyödyllisiä. Alkukielessä sanan tulisi vastata täysin kohdettaan, aivan niin kuin sen uskottiin olleen Paratiisissa.

Alkukielessä jokainen perussana vastaa täysin kohdettaan. Tämä perussana, joka nimeää kohteen, on nykyään kuitenkin vain yleiskäsite. Alun perin myös sanan vivahteet ja soinnilliset ominaisuudet ilmaisivat suoraan kohdettaan. Runouden kannalta on tärkeää, että äänteellisyyden ajateltiin olevan kaikua siitä paratiisillisesta luonnosta, jossa kohteet ja niiden nimet ovat syntyneet.

Yksittäiset kirjaimetkin kantavat Stiernhielmin mukaan tätä alkuperäistä voimaa. Siksi hänen oma lyriikkansa on hyvin äänteellistä, ja kirjainmystiikalla on siinä osuutensa. Hänen mukaansa esimerkiksi “R” kirjain sisältää yhä myrskytuulen ja valloillaan riehuvan tulen elementtejä. Toisaalta “M” on hänen mukaansa huomattavasti materiaalisempi kirjain, se on tumma ja mumiseva.

Steirhielm pyrki luomaan ruotsin kielestä klassisesti hienostunutta kieltä, koska hän uskoi, että lähes kaikki ruotsin sanat ovat syntyneet luonnosta. Ruotsin kieltä ja sen ominaisuuksia tulee kuunnella ja kehittää, koska se on hebrean tavoin eräs alkukielistä.