Espanjalainen Kunniadraama

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.58

Espanjalainen draama oli 1600 -luvulla mallina muun Euroopan  draamalle. Erityisesti aateliston ongelmia koskettivat kunniadraamat olivat leimallisesti espanjalaisia.

Kunniadraama käsitteli erityisesti aristokratian ja pienaateliston sosiaalisia velvollisuuksia. Lajin aloittaa Lope de Vegan La Estrelle de Savilla. Kunniakysymysten dramaattinen umpikuja koskee siinä itse kuningasta. Hän on rakastunut kihloissa olevaan Estrellaan. Kuningas lahjoo orjattaren, että pääsisi naisen makuukammioon. Käy kuitenkin niin, että Estrellan veli kuulee keskustelun ääniä ja ryntää miekan kanssa puolustamaan sisartaan. Mutta kun öinen vieras paljastuukin kuninkaaksi, hän ei voi iskeä miekallaan, koska  kuningasta ei voi surmata.

Estrellan kihlattu on myös hänen veljensä paras ystävä. Niinpä kuningas päättää suojella kunniaansa tämän miehen avulla. Palattuaan linnaansa kuningas kutsuu tämän Estrellan rakastetun luokseen ja antaa tälle käskyn surmata mies, jonka nimi on kätketty kirjekuoreen. Mies suostuu, ja poistuttuaan huomaa, että hänen on surmattava paras ystävänsä eli Estrellan veli. Kunniadraamalle välttämätön roolien ristiriita on selvä: voidakseen olla kunniallinen, miehen on toteltava kuningasta, ja samalla hänen olisi teollaan tehtävä Estrellasta itselleen vihollinen.

Mies haastaa  Estrellan veljen kaksintaisteluun ja surmaa tämän. Estrella pyytää kuninkaalta lupaa päästä tapaamaan entistä kihlattuaan vankilaan, jonne hän on kaksintaistelun vuoksi joutunut. Kuningas on jo huomannut, kuinka vahvasti pari rakastaa toisiaan ja antaa naiselle sellin avaimen. Seuraa mieletön kohtaus, jossa mies ei rakastettunsa edessäkään kadu tekoaan eikä tahdo edes päästä pois vankilasta.  Ja vaikka kuningas vapauttaa miehen, hän ei voi kunniansa vuoksi tehdä muuta kuin hyvästellä rakastettunsa ja lähteä sotaan etsimään omaa kuolemaansa.


FYYSINEN KUNNIA

Sankarihahmoksi valittiin aina paras näyttelijä, ja häntä pidettiin eniten esillä. Hänen yllään oli myös parhaat puvut ja yleensä hän oli prinssi.

Klassinen tragedia sitoi toimintaan ja tapahtumiin sankarin tien kohti katastrofia; johon kuuluivat ajoittaiset onnistumiset ja varma luhistuminen lopussa. Murhenäytelmän sankari elää selkeässä epätoivon tilassa, eikä pyrikään hakemaan suojaa arjesta, tavanomaisuudesta tai  jokapäiväisyydestä.

Tällainen sankari pyrkii olemaan enemmän kuin ihminen, ja se on hänen hybriksensä. Hän on liian suuri rooliinsa nähden. Sankari asettuu kaiken inhimillisyyden yläpuolelle tietäen samalla että se on hänen tuhonsa. Traaginen sankaruus tarvitsee ympärilleen lumoa ja hämmentävää ilmapiiriä, koska sen uskottavuus ei kestäisi arkisessa ympäristössä. Sankari tarvitsee hämmentävää illuusiota ympärilleen. Siksi vain aatelinen,  herooinen eliitti, uskonnollinen tai poliittinen hovi, takasi sen, että hahmot otettiin vakavasti.

Espanjalainen draama teki  ”kunniasta” haavoittuvuuden ruumiillistuman. Sosiaalisesta asemasta johtuva kunnia ei ole draaman kannalta kiinnostava, mutta yksilön yritys vaalia loukkaamattomuuttaan on hyvin draamallinen piirre.  Ruumis esitettiin kunniantunnolla ladattuna. Persoonan loukkaamattomuus ei ole muuta kuin tiukkaa fyysistä koskemattomuutta: hienoimmatkin kunnian koodit on perustettu tälle fysiikalle. Siksi halveksinta on esitetty suorina ruumiiseen kohdistuvina loukkauksina ja fyysisen koskemattomuuden puolustuksena.

Marttyyri-draamassa, jossa sankari kidutetaan kuoliaaksi, loukattu hahmo julistaa henkisen kunnian voittokulkua. Mutta marttyyrien nöyryytyskohtauksissa juuri kunniasta espanjalainen draama löysi alueen, jossa henkisyys liittyi dramaattisesti sankarin ruumiiseen. Marttyyri on paradoksaalinen hahmo, hänessä inhimillisen arvon loukkaamisen kautta osoitetaan juuri tuo loukkaamattomuus. Marttyyri-draamassa verinen kidutus, jossa ihmisen elämä lopetetaan, perustuu nimenomaan kunniantunnolle. Näin nöyryytykset synnyttävät marttyyrin, ja lopussa hänen kuollut ruumiinsa voidaan asettaa kuninkaalliseen arvoonsa.