Lope De Vega Komediasta

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.59

"Heti kun rupean kirjoittamaan näytelmää suljen säännöt kuuden lukon taa (…) ja seuraan sitä makuoppia jonka ovat keksineet joukkojen suosiota haluavat.  Hyvän komedian tehtävänä on ihmisen tekojen toistaminen ja vuosisadan tapojen kuvaaminen. Komediahan eroaa tragediasta siinä että se kuvaa alempia ja kahvaanomaisempia tekoja, tragedian puolestaan kuvatessa yleviä ja kuninkaallisia. Tästä jo käyvät ilmi näytelmiemme viat: Traagillisen ja koomillisen sekoittaminen on barbaarista. Mutta tällaisella vaihrtelulla on hyvä vaikutus , ja luonto, jonka moinen rikkaus juuri tekee kauniiksi, on meille tässä hyvänä esikuvana.  Näytelmässä on oleva vain yksi toiminta, eikä siitä pidä voida poistaa ainoatakaan osaa kokonaisuuden häiriintymättä. Sen sijaan en pidä välttämättömänä ajan rajoittamista yhteen päivään, Aristoteleen neuvon uhallakaan, sillä häntä olemme jo kieltäytyneet tottelemasta sekoittaessamme traagisen ja koomisen. Toiminnan on silti sisällyttävä mahdollisimman rajoitettuun aikaan, ja jos näytelmä käsittää useita vuosia tai jos joku henkilö lähtee matkalle, on ajan keskeytykset tai matkat sijoitettava näytösten välille. Tämä tosin loukkaa taidetta ymmärtäviä, mutta eihän heidän tarvitse käydä teatterissa. Espanjalainen ei muutoin ole tyytyväinen, jollei hän kahden tunnin kuluessa saa nähdä kaikkea, luomisesta viimeiseen tuomioon saakka.

Aiheen valinnan jälkeen näytelmä on ensin kirjoitettava suorasanaiseen muotoon, jaettava näytöksiin ja huolehdittava siitä, ettei niistä mikään ylitä yhden päivän aikaa. Juonen lankoja on kiristämistään kiristettävä alusta loppua kohden, mutta ratkaisu saa tulla vasta viimeisessä kohtauksessa, sillä muuten yleisö poistuu ennen sen päättymistä. Ensimmäisessä näytöksessä on suoritettava tilanteen esittely, toisessa sekä kolmannen keskivaiheille saakka tapausten on yhä pahemmin sekaannuttava, jottei kukaan voi arvata miten näytelmä päättyy. Uteliaisuutta on koko ajan pidettävä  vireillä. (…)

Olen barbaari kun annan sääntöjen vastaisia ohjeita ja olen antanut roskaväen houkutella itseni kirjoittamaan sellaista, että minua Italiassa ja Ranskassa pidettäisiin täysin tietämättömänä. Mutta miten muuten voisikaan olla, kun  olen kirjoittanut 483 näyttelmää, jotka kaikki, kuutta lukuunottamatta ovat rikkoneet sääntöjä. "

(Henrik Schück: Yleinen kirjallisuushistoria 3, s.43-44. Suom. Katri Ingman-Palola)