Liioitteleva, Kokeileva Marino

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.59


Giambattista Marino (1569 – 1625) oli sensaatiomaista elämää viettänyt runoilija, jota moitittiin huonosta ja pöyhkeästä tyylistä. Toisaalta tämä barokkinen tyyli merkitsi mielikuvituksen vapautta ja liioittelevien metaforien ihmeellistä maailmaa. Tälle uudelle tyylille oli suosijansa,  hovipiirit kautta Etelä- Euroopan suosivat sitä jonkun aikaa.

Kaikkia hänen kirjoittamaansa ei enää pidetä niinkään huonona vaan pikemminkin kokeilevana. Esimerkiksi hänen Adone (Adonis) pääteoksessaan, joka kertoo Venuksen ja Adoniksen rakkaudesta, on kaksi aloitusta, ja sama tarina kerrotaan siinä kahdella eri tavalla. Aikanaan tällaista pidettiin tyylittömänä kertomuksena. Marinoa kritisoitiin erityisesti liian värikkäästä, sensuellista ja keikaroivasta kielenkäytöstä,  tyyliä kutsuttiin hänen mukaansa ”marinismiksi”.

Eräs aikanaan astrologiaan perustava kirjallisuuskriitikko selitti että Venus oli Marinon syntymähetkellä itään auringosta ja siksi tästä tuli runoilija, ja koska Venus ja Saturnus olivat konjunktiossa, hän syntyi samalla täysin siveettömäksi runoilijaksi. ”Siveettömästi kunniallinen” on eräs Marinon kuuluisa oksymoron, joka sopii häneen itseensä.

Marinon elämänvaiheet kuvaavat tuota levotonta aikaa; aatelismiehenkään joutuminen vankilaan ei ollut epätavallista. Marino nousi hovien suosioon Italiassa vähitellen, mutta ensin hän sai tutustua vankiloihin. Värikkään elämänsä vuoksi hän oli vankilassa milloin väärennökseen syyllistyneenä, milloin kaksintaistelusta rangaistuna.

Marino asusteli Roomassa ja vietti hovielämää myös Venetsiassa ja Torinossa. Siellä hän joutui riitaan ja kaksintaisteluun, jota käytiin herjarunoin. Hävinnyt vastustaja yritti ampua Marinon kadulla. Oikeudenkäynnissä Marino vähätteli tapahtumista ja pelasti vihamiehensä joutumasta kaleeriorjaksi.

Marinon runoilijanurasta näkyy se, kuinka runouden avulla saattoi menestyä hoveissa. Aristokratia oli edelleen keskeinen kirjallisuutta tukeva instituutio. Marino omisti runojaan kuninkaille ja vaikutusvaltaisille ihmisille, ja  ovet eri hoveihin avautuivat vähitellen.

Kun Marino sai kutsun Pariisiin, Maria de Medicin hoviin,  hän pääsi lopullisesti eteläeurooppalaisten hovien suosioon. Hovien myötä hän sai huiman maineen runoilijana. Mutta Marinon terveys oli jo mennyt. Maine oli viimein noussut myös Italiassa. Hänet valittiin Roomassa 'humoristien akatemian' puheenjohtajaksi, mutta hän ehti elää Roomassa vain vuoden.