Runous - Ei Mitään Luonnollista

by Tero-Erik Sakari Tuomala last modified Sep 28, 2009 12:20 PM


Góngoralle oli ominaista konseptismi. Yksinkertaisten ajatusten suoran ilmaisemisen sijaan hän etsi nerokkaita, teräviä, yllättäviä ja vaikeatajuisia kuvia. Ilmaisumuoto on tärkeämpi kuin ajatuksen sisältö. On sanottu, että gongorismissa kielen nautinnollisuus ja vaikeatajuisuus halutaan yhdistää, ja tämä tapahtuu tekemällä ajattelu mahdottomaksi. Vaikeatajuisuus estää kielen toimimista vain ajatuksen välineenä, ja tähän hämäryyteen punoutuu myös kielen nautinnollisuus. Kun murretaan kielen tehtävä ajatuksien välittäjänä, ja rikotaan kielioppia, silloin kielen ja todellisuuden suhde häviää ja tulee tilaa jollekin uudelle.

Góngora oli lukenut mies, hän otti vaikutteita mm. Dantelta, Ariostolta, Tassolta ja Marinolta. Góngora tuo espanjan kieleen latinismeja, ja juuri niitä elementtejä, joita renessanssin kielipolitiikka oli vastustanut luodessaan puhtaita kansalliskieliä.

Gòngora oli aristokraatti, joka itse sanoi pyrkivänsä puhumaan muinaisten kreikkalaisten tavoin niin, että sen ymmärtäisivät vain oppineet miehet, eivät typerykset (ignorantes). Hän halusi erottaa lyriikkansa erikoistuneen puheen rahvaan puheesta.

gongora_soledades"Soledades I“ kertoo nimettömän päähenkilön haaksirikkoutumisesta tuntemattomalle saarelle. Saari ei ole utopia, kuten usein tuon ajan fiktiossa. Siellä elää alkuperäiskansa, mutta asukkaissa ei ole mitään luonnollista, vain metsä ja kieli oli siellä luonnollista.

Vaikka "soledad“ on espanjalaisen melankolian peruskäsite barokista romantiikkaan, runon nimi  "Yksinäisyys“ ei viittaa päähenkilöön, vaan saaren ja metsän yksinäisyyteen. Sana silva on latinaksi metsä ja ryteikkö, mutta se tarkoittaa myös runomittaa, hiomatonta ja ryteikköistä kieltä. Silva on silti mitallista runoutta, se muodostuu 7- ja 11-tavuisista säkeistä, jotka etenevät vapaasti, ilman säkeistöjakoa ja kiinteää rytmikaavaa.

Tavassa yhdistää metsä ja säe on Soledades-runoelmassa taustatekstinä Danten Divina Commedian  ensimmäiset säkeet: "Mi ritrovai per una selva oscura/ Elämäni puolitiessä olin synkkään metsään eksynyt“.

Metsä ja kieli ovat sama asia. Metsässä tuuli humisee ilman erityistä merkitystä, kieli humisee sen suojassa. Keskeistä Soledades runoelmassa on pelkkä kieli; tuulen huminaa puissa, sanojen huminaa ilman merkityksiä. Mutta sanojen huminassa ei ole mitään luonnollista tai spontaania, vaan joko luonnottoman sofistikoitunutta tai brutaalia.

Espanjalainen runous on usein massiivisen maskuliinista. Lyyrisen minän katse on miehinen ja nainen on katseen kohteena. Mutta Gòngora kääntää asetelman: Soledades-runoelmassa mies on passiivinen, hänellä ei ole osuutta tapahtumissa, mutta ei myöskään kerronnassa: hän vain kulkee mukana tarkkailijana. Mutta mies on kaunis. Tätä korostetaan kun hän alastomana ja nimettömänä ajautuu rantaan. Mies on saaren naisten katseen kohde.

Tämä asetelma paljastaa runon taustalta Nausikaan naiset ja Odysseuksen alastomana rantaan ajautuneena. Myös Soledades-runoelmassa pyykinpesijät katselevat rantaan ajautunutta alastonta miestä. Asetelma on kuitenkin kääntynyt ympäri; mies on kaunis ja naiset komeita.

Päähenkilö otetaan saarella hyvin vastaan. Hän osallistuu avioliittojuhliin, urheiluleikkeihin. Alastomien miesten nyrkkeilyottelu, joka on järjestetty naisia viehättämään, oli katolisessa Espanjassa hyvin provokatiivinen asetelma. Antiikista lähtien alastomien miesten urheilukilpailujen katsominen oli naisilta kielletty.