Skip to content. | Skip to navigation

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Tarina Jossa On Kaksi Aloitusta - Adonis

by bubbeli — last modified Apr 15, 2008 11:59 AM

Giambattista Marinon pääteos on Adonis (1623), joka on kokonaisen ’marinistisen’ tyylisuunnan alku.

Teos kertoo kahteen kertaan kuinka Venus rakastuu Adonikseen.  Pääjuoni etenee rakkaustarinan tapaan: kohtaaminen – rakastuminen – onnellisuutta – avioliitto – ero – kuolema.  Aluksi kerrotaan, miten Adonis kohtaa Venuksensa, ja kuinka kuriton Amor ampuu nuolen äitinsä (Venuksen) sydämeen. Kuinka pari sitten vierailee ”viiden aistin palatsissa”.  Rakastavaisten lempiessä pinjat ja laakeripuut toimivat Marinon sanoin  ”onnellisen rakkauden sihteereinä."

Toiseen kertaan kerrottuna tarina muuttuu: Venus onkin mustalaisnainen joka ennustaa Adoniksen kädestä, ja siitä tarina lähtee uudestaan liikkeelle. Näin Marino saa kerrottua saman perustarinan erilaisen mielikuvien avulla. 

Marinon  henkilöt ovat mytologian maailmasta, ja heidän kauttaan esitellään pääasiassa Ovidiuksen Metamorfooseihin viittaava myyttikuvasto. Marinon tyyliin kuuluu runsas alluusioiden käyttö ja intertekstuaaliset viittaukset, niin että Venuksen ja Adoniksen tarinoiden ympäristö on itse kirjallisuus.

Vierailtuaan mm. runouden saarella Venus ja Adonis kohoavat ”kuun taivaaseen” ja seikkailevat vielä pitkään erilaisten myyttisten jumalten kanssa.  Eräs Marinon aikanaan tyylittöminä pidetyistä pyrkimyksistä oli vastustaa aristotelista tahtoon ja toimintaan perustuvaa ihmiskuvausta. Yleensä myyttisiä jumalia kuvataan vahvatahtoisiksi. Marino on kuitenkin kuvannut Venuksen ja Adoniksen korostetun tahdottomaksi. Adonis on lisäksi niin kaunis, että hän voittaa miesten kauneuskilpailut. Adonis on mies, joka ei tee mitään, ja samalla Venus on nainen, joka on täysin tapahtumien vietävänä.

Teoksen lopussa Adonis kohtaa kauniin miehen kohtalon; metsässä villisika rakastuu häneen ja  villiintyy torjuttuna ja tapaa Adoniksen. Venus asettaa Adoniksen palvontamenot ja pirskottelee kuolleen rakastettunsa sydämelle nektaria, jolloin sydän muuttuu valkovuokoksi.

Marino yritti luoda eräänlaisen runouden ’summan’ ja keskittyi erityisesti käyttämään hyväkseen aikaisemmin kirjoitettua runoutta ja muuntelemaan sitä.  Eräs marinisti ylisti vastaavasti Marinoa haluamalla hyödyntää hänen tekstejään : "Sinulta minä varastan muotoja, värejä ja tunteita, ja sinun henkevät ajatuksesi saavat tyylini elämään."

Marinon valtakausi ei kirjallisuudessa ollut lainkaan ehdoton. Klassista tyyliä puolustavat runoilijat vastustivat järjestelmällisesti kaikkea mitä Marino kirjoitti. Toisaalta pian Marinon jälkeen hovienkin maku muuttui, ja kiinnostus suuntautui aivan toisaalle, rationaalisempaan kirjallisuuteen.