Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Sininen Salonki – Hôtel De Rambouillet

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.59


Ranskan kulttuurielämän keskeinen salonki 1620– 650 välisenä aikana oli Hôtel de Rambouillet.  Silloin Rambouilletin markiisitar, kokosi uudenlaiset seurapiirit salonkiinsa. Tätä ennen Ranskan hovikulttuuri oli menettänyt hienostuneisuuttaan, sitä hallitsivat uskonsodissa kunnostautuneet miehet. Italialaisen myöhäisrenessanssin henkeen salonkiin kutsuttiin niin kirjailijoita, taiteilijoita, tiedemiehiä kuin poliitikkojakin – ja luonnollisesti ylimystöä. Salonki oli siis korkeimman yhteiskunnallisen tason edustajien keskustelupaikka.

Ramouilletin markiisitar loi salongin, jossa naiset olivat seurapiirin keskuksena, jossa keskusteltiin syvällisistä aiheista mutta kevyeen sävyyn. Keskustelutaidosta tuli tärkein sosiaalinen taito.

Hôtel de Rambouillet valmistui v.1818, suurten linnasalien sijaan siinä oli lukuisasti pienempiä kabinetteja, jotka soveltuivat keskusteluihin paremmin. ”Sininen salonki” oli näistä kuuluisin, sinne markkisitar keräsi aikansa johtavan älymystön. Siellä ovat tavanneet toisensa La Rochefoucauld ja Racine. Kerrotaan, että Corneille luki näytelmänsä ”sinisessä salongissa” aina ennen ensi-iltaa. Kerrotaan myös, että salongissa myös Descartes luki ääneen varsin vaikeana pidettyä pohdiskelua metodista.

Salongin alkuvuosina keskustelut olivat vielä varsin vakavia, mutta erityisesti markiisitar katsoi tehtäväkseen luoda salonkia jossa seurustelutaidot olivat keskeisenä. Myöhempinä vuosina Hôtel de Rambouilletin henki oli kuitenkin kevyt. Toisessa vaiheessa vallalla oli kujeellinen rokokoo, ja lopuksi salongissa vallitsi barokin presiöösi tyyli.

Hôtel de Rambouillet teki kirjallisista harrastuksista muotiasian ylimystön piirissä, tutustutti heidät aikansa keskeisiin kirjailijoihin, oppineisiin ja taiteilijoihin. Usein porvarillista syntyperää olleet taiteilijat taas saivat samaistua aristokraattiseen kulttuuriin, niin että he saattoivat pitää itseään ”hengen aatelina”.