Melankolinen murhenäytelmä

Ensimmäinen varsinaisesti saksalainen draaman kukoistus on barokkityylinen murhenäytelmä. Uskonnollisuudessaan se toteutti jo luterilaista etiikkaa. Protestanttiseen henkeen draamoissa tuli esille myös pyrkimys demokratiaan, ruhtinaitten mielivallan kritiikki oli voimakasta.

Murhenäytelmä voidaan erottaa tragediasta, joka perustuu ihmiskohtaloille. Murhenäytelmissä  on sankarit, mutta murhenäytelmän ydin ei perustu niinkään näille sankareille, vaan yleensä melankoliselle elämäntunnolle.

Melankolia on barokkimaisten murhenäytelmien peruspiirre, teatraalisuus ei siinä ole itsetarkoitus, vaan passion ilmi tuominen. Kärsimystä ei tulkittu psykologisten motiivien mukaan, kuten moderni ihminen tulkitsee kärsimyksen.  Barokkimainen kärsimys ei ole sisäistä psykologiaa, vaan ekstroverttia, ulkoisissa ja teatraalisissa eleissä vallitsevaa.

Yö tuli murhenäytelmissä päivää tärkeämmäksi. Monet draamat tapahtuvat yöllä.Yön myötä draamaan voi liittää unia, haamujen ilmestyksiä, kauhua, todellisuustajun kadottamisen tuntua ym. Keskiyön hetki saa erityisen dramaattisen merkityksen, symbolisen merkityksen, kohtalon hetken, jolloin kohtalo ei ole yksilön määräämä vaan klo 24 helvetin voimat ovat valloillaan.

Draaman säännöt noudattivat klassista ”kolmen tyylin” mallia. Draaman hahmot ja heidän puhetapansa olivat säädeltyjä, joko ylhäisen tyylin tai keskityylin tai matalan tyylin mukaan. Ylhäisten hahmojen kautta käsitellään moraalisia ja traagisia seikkoja, kun taas alempien hahmojen kautta tuodaan esille koomisia piirteitä.

Draaman tapahtumia hallitsi vaikuttavuus ja efektit. Näytelmän tarkoitus oli usein suoraan shokeerata ja järkyttää. On sanottu, että 30-vuotisen sodan julma todellisuus oli syynä siihen, että teatteristakin haettiin järkytystä. Barokin murhenäytelmät voidaan jakaa kahtia: Toisten tavoitteena on järkyttää ja shokeerata. Toisten tavoitteena  puolestaan oli herättää surua ja valitusta.

Järkyttämään pyrkivissä näytelmissä päähenkilö on keskeinen, kuten marttyyridraamoissa ja tyrannidraamoissa. Tässä draamatyypissä hyvä ja huono puoli oli selkeästi erotettu toisistaan. Andreas Gryphiuksen draamat ovat tästä esimerkkinä.

Toinen murhenäytelmien tyyppi oli Lohnenstenin edustama historiallinen draama. Siinä ei aiheena ole moraalisesti keskeisen hahmon kärsimys, vaan maailmantilanne. Usein poliittiset seikat vievät päähenkilön tuhoon. Näissä draamoissa hyvä ja paha eivät ole erillisiä puolia, vaan henkilöhahmoissa on molempia piirteitä.