Sosiaalisesti Tuhoava Rakkaus

Cleves’n Prinsessa(1678)

Madame de Lafayetten salonkiromaanissa Ranskan hovin kaunein nainen ja mies, Cleves’n Prinsessa (alk. ruhtinatar) ja Nemours’n herttua, rakastuvat. Prinsessa on naimisissa ja siksi hänen tunteensa herttuaa kohtaan ovat kiellettyjä. Heidän välilleen syttyi silti hallitsematon ja voimakas rakkaus, sen muuntaminen säädylliseksi ottaa romaanin myötä mitä ihmeellisempiä muotoja.

Aluksi rakkaus oli kummallekin tiedostamatonta, ja ilmeni kömpelyytenä. He tapasivat usein hovitanssiaisissa, mutta heidän kohtaamisensa oli aina pettymys. Menueteissa he pyörähtelivät aina kömpelösti. Lafayette on korostanut heidän epäonnistuneita kohtaamisiaan, kuvannut rakkauden ja käyttäytymiskuvioiden välistä jännitettä. Teoksen kieli  tukee sen sisältöä. Kieli on äärimmäisen hiottua, emotionaalinen kaaos tulee esille järjettömän käytöksen, lipsahdusten, symbolien ja spontaanien eleiden kautta.Rakkaus ja halu tekee heistä kömpelöitä esiintyjiä sosiaalisella näyttämöllä, kun kummankin jännitys uhkaa koko ajan hallittua tanssia.

Käännekohta romaanissa on, kun nuori herttua kaatuu vaarallisesti ratsastusretkellään. Häntä rakastava prinsessa ei pysty peittämään paniikkiaan ja huoltaan.

”Cleves’n prinsessa uskoi hänen loukkaantumiseensa enemmän kuin muut. Hänen herttuaa kohtaan tuntemansa mielenkiinto herätti hänessä pelkoa ja levottomuutta, jota hän ei muistanut salata. Lähestyessään herttuaa hänen kasvonsa olivat niin muuttuneet että toisetkin sen huomasivat. ”

Tämä huolestuneisuus, jonka nuori herttua havaitsi prinsessassa herättää hänessä avian toisenlaisia tunteita, hän tulee hilpeälle tuulelle. Ihmiset katselevat kummissaan tällaista käyttäytymistä - nuorukainen, joka oli juuri loukannut itsensä, onkin heti voimissaan ja eloisa:

”Kohta Nemes’n herttua saapui, loistavasti pukeutuneena, ikään kuin ei olisi piitannut mitään tapaturmasta. Päinvastoin hän näytti tavallista iloisemmalta, ja onnellisena siitä, mitä uskoi nähneensä, hän oli entistäkin viehättävämpi. Kaikki hämmästyivät hänen astuessaan huoneeseen, jokainen tiedusteli hänen tilaansa lukuunottamatta Cleves’n prinsessaa, joka pysytteli takan läheisyydessä aivan kuin ei olisi herttuaa nähnytkään.” (La Fayette,96)

Tapahtuneen jälkeenkin prinsessa kieltää rakkauden, kaikin keinoin hän pyrkii olemaan pois sieltä missä tietää herttuan olevan. Prinsessa toivoo saavansa olla rauhassa, mutta sattumalta hän ajautuu aina kohtaamaan herttuan. Tietoisesti Prinsessa yrittää välttää joutumasta minkäänlaisiin tekemisiin herttuan kanssa. Hän osoittaa jopa inhoavansa tätä, mutta mikään ei auta. Koko ajan prinsessasta näkyy hänen kamppailunsa ja ristiriitansa, mieli on hallitsematon ja ruumiin eleet kavaltavat. Elegantti hovikäytös romahtaa aina herttuan läheisyydessä, ja spontaanit eleet paljastavat kiinnostuksent.

Rakkaus ensi silmäyksellä, on tunne jota La Fayetten romaani käsittelee. Voimakas, heti syttyvä rakkaus poikkesi salonkien suosimasta ”seurustelulle” perustuvasta rakkaudesta. 1600 -luvun ranskalaisessa hovissa sosiaaliselle näyttämölle tuotu ihastuminen esitettiin eleganttina käytöksenä ja taitavana keskusteluna. Seurustelu tuli aikaa myöten merkitsemään tätä.  Tasapuolisuudessaan se poikkesi kavaljeerien ja ritarien palvovasta rakkaudesta, seurustelun ihanne perustui keskinäiseen ymmärtämiseen ja ihailuun, vähittäiseen tutustumiseen. Prinsessan aviomies, Cleves’n prinssi edustaa romaanissa tätä rakkauskäsitystä, ja siihen uskoen Prinsessa oli mennyt naimisiin. Rakkaus ensi silmäyksellä romutti Prinsessan tasapainoisen elämän.

Nuori herttua herätti Prinsessassa  rakkauden, joka lähtökohdiltaan oli ruumiillinen. Se oli tunkeilevaa, pakonomaista ja kaikenlaisen kontrollin ulottumattomissa. Hovin sosiaalisella näyttämöllä se oli rumaa.

Miehille intohimoinen hillittömyys oli ritariperinteen myötä jossain määrin sallittua, naiset saattoivat olla miesten seksuaalisen valloitushalun uhreja. Naisten täytyi peittää kaikki tuollainen, silti hovin salainen elämä oli juuri näiden seikkailujen täyttämää.

La Fayette kuvaa intohimoisen halun lopultakin tuhoavana, aviorikos mihin Prinsessa syöksyy herttuan kanssa rikkoo sosiaalisen järjestyksen ja tekee hänestä uhrin. se vieraannuttaa ihmisen kaikesta entisestä. Äkillisenä ja sosiaalisesti piittaamattomana se rikkoo kaiken, niin että lopulta Prinsessa on yksin, maineensa menettäneenä ja ennen kaikkea itse vieraantuneena kaikesta entisestä.

Romaanin keskeinen kysymys on: kun rakkaus on kuitenkin vallannut päähenkilön ruumiin, niin kuinka hän voi koota itsensä jälleen. Prinsessa pyrkii koko ajan saavuttamaan mielenlujuuden, hän yrittää pysyä kaukana miehestä, mutta  aina käy toisin, koska ei pysty kieltämään rakkauttaan

Prinsessa kokee, että hänen olisi välttämätöntä puhua jonkin kanssa tilanteesta. Mutta rakkaus on liian voimakas.Hän ei pysty puhumaan äidilleen, jolle hän aiemmin oli kertonut kaikki pienetkin hoviflirttinsä. Äiti kuolee pahojen epäilyjen vallassa, ja sopimaton rakkaus pilasi äidin ja tyttären viimeiset yhteiset hetket.

Lopulta Prinsessa yrittää saada moraalista tukea mieheltään. Mutta hän vain pahentaa tilannetta kertoessaan puolisolleen jännitteestä mikä hänen ja herttuan välille on syntynyt. Miehen mustasukkaisuus herää, ja vie heidän avioliittonsa tuhon tielle. Prinsessan tunnustus sai aviomiehen romahtamaan. 1600-luvun hovietiketti ja moraalisäännöt kyllä hyväksyivät salaiset suhteet, mutta eivät sitä, että nainen voi kertoa miehelleen rakastavansa toista. Suurin rikos on siis totuuden kertominen, siinä nainen loukkasi ylempäänsä.

Prinsessan sanat eivät enää auttaneet: mikään hyveellinen, moraalinen ja vilpitön, mieheen kohdistuva avunpyyntö ei auttanut. Prinsessan kaikki yritykset hallita tilannetta  epäonnistuivat: keskustelemalla ja sosiaalisin keinoin hän ei voinut kuin hieman hillitä sitä mikä oli juuriltaan täysin ruumiillista. Päähenkilö itse käy jatkuvaa sisäistä kamppailuaan, yrittää saavuttaa edes jonkinlaista itsekunnioitusta, mutta halu syöksee hänet aina synkkään itsehalveksuntaan.

Tuon ajan hovissa ”itsekunnioituksen” normi oli hyvin jyrkkä ja vaativa. Aviomiehen itsekunnioitus romahtaa hänen kuultuaan vaimonsa rakastavan toista. Hän ei voi tunnustaa itselleen, että voisi menettää vaimonsa rakkauden. Samalla hän on mustasukkainen ja epäilee että vaimo, vakuutteluistaan huolimatta tapaa miestä salaa. Aviomies pelkää, että he viettävät öitä yhdessä aina kun mahdollista, ja tämä mustasukkaisuus nujertaa miehen ja vie lopulta hautaan.

Aviomiehen kuoleman jälkeen sankaritar olisi vapaa menemään naimisiin rakastamansa miehen kanssa. Mutta nyt La Fayette kääntääkin esille tunteen toisen opuolen: Prinsessaan iskee niin kohtuuton pelko, että hän ei uskalla suostua herttualle. Hän rakastaa miestä liikaa, mutta ei pidä itseään tämän arvoisena, ja pelkää ettei kestäisi jos joskus huomaisi miehen pettävän hanta,

Itsekunniotuksen ja kieltäytymisen etiikka siis hallitsee La Fayetten romaanin henkilöhahmoja.  Ainoa tie ulos umpikujasta oli päähenkilön itsemurha.

La Fayette kirjoitti teoksen erään miesystävänsä nimellä. Hän osoitti teoksen seurapiireille, joiden rakkausseikkailut olivat varsin keveitä. Tarkoitus oli moraalinen: Hovissa leikitään vaarallisilla voimilla. Sankarittaren kautta hän halusi osoittaa, mitä todellinen hyveellisyys merkitsi. Cleves’n  prinsessassa yhdistyvät voimakas rakkaus, intohimo sekä järki ja kunniallinen lujuus. Kun hän kieltäytyy toisesta avioliitosta ja elämästä himoitsemansa miehen kanssa, perimmäisenä syynä on itsekunnioituksen menettämisen pelko.

Mme de Lafayette: Cleves'n prinsessa (suom. Aarre Anttila 1964, WSOY)

Jean Coctau: La Princesse de Cleves (1961)
https://www.youtube.com/watch?v=5RQzWY31Aoo (1)
ranskalainen filmi osat 1 - 5