Herooinen Sankari

Corneillen sankarikuva on aristokraattisen militaristinen. Se sopi mainiosti suvereenin kuninkaan ja hänen kardinaalinsa Richelieun politiikkaan. Esikuvaksi sopi uhrautuva ja suuriin tekoihin yltävä sankari, joka on ehdottoman lojaalinen kuninkaalle.

Kaksintaistelut olivat keskeisessä osassa Le Cidissä, samaan aikaan kun Ranskassa kaksintaistelut olivat laittomia, ja niiden kitkemiseksi tehtiin ponnisteluja. Ja vaikka näytelmä kertoi kaksintaistelujen aiheuttamasta koston kierteestä, jonka vasta kuninkaan viisas ratkaisu lopettaa, niin silti Corneillen sankarit katsovat oikeudekseen nuo taistelut. Tämä saattaa olla eräs syy siihen, miksi Richelieu vastusti tätä näytelmää. Hänen uskotaan manipuloineen myös Le Cidin julkisen teilaamisen.

Yleensä tragedioiden juoni etenee sankarin ponnistelun mukaan; ajoittaisia onnistumisia seuraa vääjäämättömästi epäonnistumiset. Corneillen sankarit ponnistelevat jatkuvassa epätoivon tilassa, eivätkä pyrikään suojautumaan tältä elämän perustana olevalta epätoivolta.

Corneillen sankarin sanotaan pyrkivän olemaan enemmän kuin ihminen. Sankari asettuu kaiken nöyryyttävän inhimillisyyden yläpuolelle samalla tietäen että se on hänen tuhonsa.

Corneillen sankareiden suuruus on itsensä hallitsemista, sellaista johon yltävät vain herooiseen eliittiin kuuluvat. Sankareiden ympäristö on uskonnollinen tai poliittinen eliitti, jossa he vaikuttavat. Tämä ympäristö takaa sen, että sankarit otetaan vakavasti.

Le Cid  takasi Corneillelle suosion sekä hovin että porvariston piirissä. Näytelmä oli vuoden suurtapaus, josta puhuttiin enemmän kuin poliittisista sensaatioista.